Miksi minun pitäisi säästää?

Edellisessä postauksessani jätin pienen haasteen lukijoille ja kehotin olla ostamatta mitään ylimääräistä. Kuinka on onnistunut? Onko rahaa jäänyt säästöön? Joillekin ehkä on, mutta monilla tilanne on varmasti edelleen sama kuin aiemminkin.

Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, vaikka se voi tuntua turhauttavalta. Se kuitenkin auttaa oman talouden suunnittelussa. Pyri suunnittelemaan elämää muutamaa päivää pidemmälle ja miettiä mitä hankintoja lähiaikoina/vuosina on tulossa. Jos kulutat jatkuvasti kaiken, on luvassa tiukkoja aikoja, kun tuleekin oikeasti tarve ostaa jotain tuotteita tai palveluita.

Haluatko olla oman taloutesi pomo vai oletko valmis kuuntelemaan toisten ehtoja? Isoja ostoja varten on luonnollista hakea lainaa (asunto, auto), mutta omaa rahaa olisi hyvä olla arjen pyörittämiseksi, ilman että tarvitsee miettiä pystyykö jotain ostamaan vai ei.

Säästä jotta voit nauttia elämästäsi, elää spontaanisti ja ilman huolia tai turhia murheita. Säästämisen ei tule olla pakkopullaa, vaan sen ajatus on parantaa omaa elämänlaatua. Kuulostaako hyvältä?

Seuraava postaukseni keskittyy puhtaasti yksinkertaisiin vinkkeihin, jotka eivät vaadi liikaa työtä. Ennen seuraavaa postausta voit kuitenkin jo valmistautua tuleviin vinkkeihin. Haaveile, unelmoi ja suunnittele. Mieti paljonko haluat käyttää rahaa vuoden aikana eri asioihin (ja mitä juuri sinä haluat)? Liian tarkasti ei kuitenkaan kannata miettiä, vaan sopiva tarkkuus on esimerkiksi jotain seuraavaa: lomamatkat, festarit, ravintolat ja harrastukset.

Topi Pynnönen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s