Verkkoneuvottelu – asiantuntija kotisohvallesi

Miltä sinusta kuulostaisi esimerkiksi lainaneuvottelu tai sijoitussuunnitelman tekeminen kotisohvallasi video- ja ääniyhteyden avulla? Helppoa ja näppärää, eikö vaan? Verkkoneuvottelun avulla tämä on täysin mahdollista.

Verkossa järjestettävä opetus ja erilaiset kokoukset ovat yleistyneet vuosien saatossa, joten aika moni teistäkin on jo varmaan työpaikalla tai koulussa osallistunut jonkinlaiseen verkkoneuvotteluun. Myös osa osuuspankeista tarjoaa asiakkailleen tähän mahdollisuuden, jonka ansiosta voit keskustella asiantuntijan kanssa pankki- tai vakuutusasioistasi tietokoneen välityksellä.

Olen työssäni huomannut, etteivät asiakkaat valitettavasti tiedä tästä mahdollisuudesta kovinkaan hyvin. Monet kyllä asiasta kertoessani innostuvat, sillä verkossa asiointi koetaan yleisestikin helpoksi ja nopeaksi. Uskon siis, että verkkoneuvotteluja voitaisiin käydä aiempaa huomattavasti enemmänkin. Nyt asia tuntuu olevan hieman pimennossa.

Miten neuvottelu käytännössä toteutetaan?

Oman pankkisi asiantuntija istuu neuvottelun ajan konttorilla ja hän voi näytöltään jakaa sinulle tiedostoja ja asiakirjoja, esimerkiksi sijoitussuunnitelmasi. Näin neuvottelua voidaan havainnollistaa kätevästi.

Asiakkaana sinun on syytä olla rauhallisessa paikassa, jossa voit keskustella pankki- tai vakuutusasioistasi. Sopivin vaihtoehto on varmasti kotisi tai työpaikkasi. Neuvottelu on aina henkilökohtainen, joten on pidettävä huoli siitä, ettei ulkopuolisia ole kuulemassa neuvottelua.

Turvallisuuden vuoksi yhteys on salattu ja kaikki neuvottelut myös tallennetaan. Tietoturva-asioita ei kannata pelätä, sillä verkkoympäristön turvallisuus on varmistettu OP-Pohjola-ryhmän toimesta.

Tarvitset neuvottelua varten seuraavat välineet:

  • Henkilökohtaiset Osuuspankin verkkopalvelutunnukset.
  • Tietokoneen, web-kameran, mikrofonin ja kuulokkeet sekä internet-yhteyden.
  • VidyoDesktop-ohjelman, jonka saat asennettua kirjautumalla op.fi-sivustolle. Linkin asennukseen löydät painaessasi etusivun oikeassa reunassa sijaitsevaa verkkoneuvottelu-kohtaa.
  • Tietokoneen vaadittavat tekniset edellytykset voit tarkistaa täältä.

Ajanvaraus ja neuvottelun aloittaminen

Ajan verkkoneuvotteluun voit varata samoin kuin tapaamisen konttorillekin soittamalla puhelinpalveluumme numeroon 0100 0500 tai sähköisesti oman verkkopankkisi kautta.

Ennen neuvottelua on hyvä tarkistaa etenkin neuvotteluohjelman toimivuus, jotta liittyminen sujuu ongelmitta. Tarvittavat dokumentit kannattaa ottaa esille ja mikäli tietokoneellasi on tiedostoja, jotka haluat jakaa asiantuntijalle, kannattaa nekin avata jo valmiiksi. Neuvottelun voit käynnistää kirjautumalla verkkopankkiisi kohdasta Ajanvaraus  > Tulevat neuvottelut.

Rohkeasti kokeilemaan

Verkkoneuvottelun avulla voit säästää aikaa, mitä moni teistäkin varmasti arvostaa. Papereiden ja sopimusten allekirjoitukset hoidetaan toki konttorilla, mutta itse neuvottelun voit käydä kätevästi vaikka kotonasi.

Palvelu on mielestäni ehdottomasti sellainen, jota kannattaa hyödyntää ja kokeilla rohkeasti. Se sopii mainiosti esimerkiksi sinulle, jonka on vaikeaa päästä asioimaan konttorille pitkien etäisyyksien tai muiden esteiden vuoksi. Ja vaikka pääsisitkin, ei verkossa neuvottelu ole siinäkään tapauksessa huono vaihtoehto.

Autamme mielellämme myös puhelinpalvelussa, mikäli sinulla tulee mieleen kysymyksiä verkkoneuvotteluun liittyvistä asioista.

 

Toni Mäntylä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s