Onneksi olkoon – löysit Suomen parhaaseen yritysblogiin!

”Kuka lukisi pankin blogia ja miksi?” kysyttiin minulta taloudessa.fi -blogisivuston perustamisen alkuvaiheessa. Erittäin hyvä ja relevantti kysymys! Siihen voidaan (onneksi) nyt kymmenen kuukauden kokemuksen jälkeen vastata että monikin. Ja antakaapas, kun kerron miksi!

Näin yrityksen näkökulmasta katsottuna verkossa taistellaan ihmisten ajasta. Kovasti. Herättääkseen minkäänlaisia väristyksiä on yrityksen tuottaman sisällön oltava erityisen kiinnostavaa: sen on joko oltava hyödyksi tai viihdytettävä.

Olen kuullut finanssialaa parjattavan tylsäksi ja tuotteitamme tai palveluitamme epäkiinnostaviksi ja vaikeiksi. Totta onkin, että esimerkiksi ASP-tilin (niin mikä se muka edes on?) hyödyt bullet-listan muotoon puettuna tuskin houkuttelevat klikkaamaan. Mutta mielenkiintoiseksi tämä(kin) finanssituote muuttuu, kun osataan kertoa mitä sillä voi saavuttaa – no oman kodin, vaikkapa.

Ihmiset ovat kiinnostuneita tarinoista, ihmisistä sekä tavallisista, omaa arkea koskettavista ilmiöistä ja näkökulmista. OP-Pohjola-ryhmän työntekijöiltä löytyy lähes 12 000 tarinaa kerrottuna yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme ja kaikille niille potentiaalisillekin – yksityishenkilöille ja yrityksille. Osan niistä tarinoista olemme pukeneet tämän blogin muotoon.

Tarinoiden yhteinen nimittäjä on talous: oma talous, yrityksen talous, maailmantalous, kuluttaminen, säästäminen, sijoittaminen, turvallisuus, asiakaskokemus, talouslukutaito… Sopivasti raja-aitoja koetellen, mutta ei kuitenkaan liian kaukana ydinliiketoiminnastamme. Taustalta kun löytyvät toki myös tarjoamamme finanssipalvelut, ja juuri finanssipalveluiden asiantuntijoita haluamme vahvasti olla!

Lisää blogin taustoista kerron tässä Hanna Puron tekemässä haastattelussa, käyhän kurkkaamassa Zenton blogia!

Ja nyt, jatkakaa ihmeessä tämän blogin lukemista! Mistä aiheesta muuten toivoisit blogipostausta?

 

Laura Aaltonen

Syyskuun lopulla Taloudessa.fi valittiin Suomen parhaaksi yritysblogiksi 2014 viestintätoimisto Manifeston ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) järjestämässä kisassa (kuvassa palkintoa vastaanottamassa itseni lisäksi Noora Kuikka ja Anna Kouri-Piikivi).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s