Menikö kaikki kuin Strömsöössä?

”Meneekö täällä Strömsöössä kaikki aina kuin Strömsöössä?”

Soititko meille ja sait perään tekstiviestin jossa kysyttiin miten me onnistuimme asiakaspalvelussa? Käytitkö sähköisiä palveluitamme ja sait kyselyn tyytyväisyydestäsi käyttämäsi laitteen ruudulle? Miten kävi, annoitko meille palautetta?

Palautteen antaminen tulee monesti ajankohtaiseksi silloin kun kaikki ei mene kuin pitäisi. Ostin itse astianpesukoneen kodinkoneliikkeestä asennuspalvelun kanssa. Kun asentaja oli lampsinut kuraisilla kengillä keittiöön, yrittänyt ensin hyväksyttää puolihuolimattomasti tehdyn asennuksen ja lopulta asentanut koneen osin väärin, jouduin minäkin antamaan palautetta ja reklamoimaan palvelusta. Reklamointi kannatti. Kone asennettiin oikein ja väärin asennettu osa korvattiin uudella. Vaan olisinko antanut palautetta, jos syy ei olisi ollut painava, tai jos kaikki olisi mennyt putkeen? Tuskinpa. Hyvin tehdystä työstä tulee harvoin kiitettyä. Olen tilannut kodinkoneita asennettuna myös aikaisemmin, enkä muista palautetta antaneeni. Ehkä syy on siinä, että aikaisemmin asennukset ovat onnistuneet erinomaisesti. Ehkä silläkin on vaikutusta, ettei palautetta ole myöskään kysytty.

Asiakaspalvelun kehittämiseksi palautteen saaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Tärkeää on myös, että saa palautetta silloinkin kun on onnistunut, eikä ainoastaan silloin kun jokin on mennyt pieleen. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään ja vain siitä tulee rautainen ammattilainen, joka osaa korjata ja hioa omia puutteitaan, sekä kehittää omia vahvuuksiaan.

Anna siis palautetta, se on meille tärkeää. Ja jos kävi niin, että emme kysyneet palautetta silloin kun kävit, soitit, chattäsit, tai muutoin olit meihin yhteydessä, niin voit antaa palautetta milloin tahdot verkkopalvelussamme. Palautelomakkeen löydät joka sivun oikeasta reunasta, klikkaamalla Viestit –kuvaketta. Mitä tarkemmin kerrot mitä palautteesi koskee, sitä paremmin kykenemme kohdistamaan palautteen oikeaan osoitteeseen.

2 ajatusta artikkelista “Menikö kaikki kuin Strömsöössä?

  1. Raimo Kotala

    Soitin 2,3 Osuupankin puhelinpalveluun. Minulta on hukassa Pankki/Visakorttini tunnusluku. En pääse mm. nostamaan tililtäni rahaa, en voi käyttää kauppaliikkeissä korttiani, sillä ei ole oikeastaan mitään käyttöä kun tunnuslukua ei ole. Puhelinpalvelussa lupasi asiakaspalvelija että lähipäivinä saan tekstiviestillä uuden tunnusluvun.! Olen nyt odottanut koko viikon uutta tunnuslukua en ole saanut!
    MITÄ PITÄISI SEURAAVAKSI TEHDÄ ?????

    Vastaa
  2. Ilkka Renkola Kirjoittaja

    Hei, kiitos palautteestasi.
    Kortin tunnusluvun uusintatilauksessa menee valitettavasti aina vähintään tuo viikko. Jos konttoristasi ei olla sinuun lähipäivinä yhteydessä, voit kysyä asian etenemisestä soittamalla puhelinpalveluumme 0100 0500, tai vaikka kirjautumalla verkkopankkiisi ja lähettämällä viestiä omaan konttoriisi.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s