Haluatko miljonääriksi?

Kyllä haluaisin. ” Who Wants to Be a Millionaire?” on eräs maailman tunnetuimmista ja suosituimmista television tietokilpailuformaateista ja luonnollisesti miljonääriksi haluavia on minun lisäkseni melkoisen valtava määrä.

Jos arpaonnea tai riittävää aivokapasiteettia tietokilpailuihin ei ole, voisi miljonäärikerhon pääsylippu ymmärrykseni mukaan revetä myös kovan työn avulla – Suomessakin. Mietin pitkään uskallanko koko aiheesta kirjoittaa, sillä rahasta puhuminen on Suomessa todella hankala aihe, lähes tabu. Luterilainen kasvatuksemme on opettanut meille, että raha ja ahneus ovat pahasta, varsinkin jos pinkkaa on sattunut jäämään kovan työn tai yritystoiminnan myötä taskunpohjalle hitusen naapuria enemmän.

Pelkän rahan pahuuden myötä on unohdettu, että yrittäminen kuitenkin on yksinkertaisuudessaan toimintaa, jossa ostaja vaihtaa tuotteita tai palveluksia rahaan. Se on neuvokkuutta ja ammattitaitoa muuttaa osaaminen rahaksi tekemällä sitä työtä, jota maailmalla kaivataan. Toki menestyminen vaatii lujaa tahtoa, kovaa pohjatyötä, riskinottokykyä, voittajan asennetta ja raakaa intohimoa. Määrätietoinen elämässä eteneminen on monille menestyneille ihmisille kuitenkin enemmän elämäntapa kuin pelkkä unelma. Ennen kuin jatkan pidemmälle, pieni varoituksen sana on paikallaan. Kannattaa olla varovainen sen suhteen mitä haluaa, koska tärkeitä asioita ihan oikeasti halutessaan, ne voi saada.

Nauti matkasta

Haaveita ei kuitenkaan toteuteta hetkessä ja onkin muistettava, että matka unelmien toteuttamiseen on yhtä tärkeää kuin niiden saavuttaminen. Välietapit ovat tärkeitä ja myös itsensä kiittäminen saavutuksista olennaista. Kun uskaltaa osoittaa itselleen, että on kaiken vaivan arvoinen, niin tämän jälkeen jaksaa uurastaa unelmien eteen entistäkin tehokkaammin. Helppoa rahaa ei ole olemassakaan ja on aivan eri asia tehdä asioita kuin pelkästään tahtoa niitä. Menestyjä nauttii epävarmuudesta ja puskee läpi vaikka harmaan kiven, eikä häntä haittaa, kun vastaan väistämättä tulvii vaikeuksia tai idea lytätään ympärillä olevien lannistajien toimesta.

Menestys näkyy arkipäivässäkin lapsenomaisena innostumisena ja raikkaan positiivisena tunnelmana, näistä muodostuu yrityksen yhteinen tahto menestyä. Hyvät ihmiset muodostavat hyvän yrityksen ja onnistuminen houkuttelee hyvät osaajat yrityksen menestyksen siipien suojaan.

Rehellinen pärjääminen ei ole keneltäkään pois, sillä menestynyt yritystoiminta tuo vaurautta kaikille. Työpaikkojen luomisen lisäksi mm. yhteisöverot ovat merkittäviä tuloja, kun mietitään esimerkiksi kuntatalouden hoitoa. Huomioitavaa on, että yhteisöveron tuotto on lähes puolittunut 2000-luvun huippuvuosista. Verotalkoisiin olisikin nyt kutsuttava voitonnälkäisiä pelkäämättömiä yrittäjiä kirjoittamaan uusia menestystarinoita.

Eikä pidä koskaan unohtaa, että kestävä onni syntyy tunnetusti varmemmin muiden palvelemisesta kuin omaan napaan tuijottelusta.

Katja Noponen

Yksi ajatus artikkelista “Haluatko miljonääriksi?

  1. Kimmo Katavisto

    Suomessa on sanalla sanoen mahdotonta tulla miljonääriksi pk yrittäjänä. Jo yrityksen kasvaminen taloudellisesti vakaaseen toimintaan vie jo monelta yrittäjältä 10-15 vuotta.
    Suomesta puuttu jo monella alalla klusteri joka on yritykselle tärkeä kasvukehitys. Miksi Pohjanmaa on Suomen rikkain talouskehitykseltä mitattuna? Siksi että siellä on vahva klusteritoiminta. Miksi taas Satakunta on talouskehityksellä alapuolella keskiarvon? Siksi että Satakunnassa ei ole vahvaa klusteritoimintaa. Pk yritys kasvaakseen tarvitsee vahvaa klusteri toimintaa. Olla ja tulla miljonääriksi on siitä kiinni onko talous alueella mainitsemani vahvaa klusteritoimintaa. Jos näin ei ole niin yrittäjän pitää muuttaa toimintansa talousaluelle joka tukee hänen yrittäjyyttään.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s