Jos joskus kuolen…

Yksi mummo kerää muovisia jugurttipurkkeja talteen vinot pinot aikoen jättää ne lapsenlapsilleen. Toinen kiikuttaa Bioska-pussiaan keräysastiaan todeten, ettei aio jättää jälkipolvilleen mitään (mainosvideo v. 2008). Mitäs itse meinasit? Investoida kaapit täyteen roinaa, tavaraa ja turhakkeita vai kierrättää niin tehokkaasti, ettei kenenkään tarvitse taistella arkkurahojen jälkeen?

Entäs, jos mahdollistaisit molemmat? Oletko kuullut OP-Sijoitusvakuutuksesta?

Kerronpa tässä esimerkin elävästä elämästä.

Marjatta (nimi muutettu) teki hyvän päätöksen 55-vuotiaana. Hän aloitti säästämällä kuukausittain 200 euroa sijoitusvakuutuksen. Koska varat oli tarkoitettu hieman pidemmän tähtäimen suunnitelmiin, valitsi Marjatta sijoitusvakuutuksen rahastoiksi sekä osake- että yhdistelmärahastoja, joiden keskimääräinen tuotto-odotus oli 8 %. Voisihan niitä rahastoja vakuutusaikana muuttaa vaikka kuinka monesti eikä tarvitsisi maksaa rahastojen vaihtokuluja tai veroja sijoitusaikana. Vakuutus erääntyisi vasta 30 vuoden kuluttua ja edunsaajana olivat lapset.

Viiden vuoden kuluttua sijoitusvakuutukseen oli kertynyt 12.000 euroa pääomaa ja sille noin 2.500 euroa tuottoa. Marjatta reissasi syntymäpäiviensä kunniaksi perheensä kanssa lepolomalle Uuteen Seelantiin, lomakassassa mukavat 6.000 euroa säästettyä pääomaa. Loput varat ja kertynyt tuotto jäivät odottamaan seuraavia kohteita ja mikä parasta – kerryttämään lisää tuottoa. Ja kun Marjatan tekemä takaisinosto kohdistui vain säästettyyn pääomaan, ei hänen tarvinnut miettiä myöskään veroja!

Marjatta jatkoi kuukausittaista sijoitusvakuutukseen säästämistä työvuosiensa loppuun saakka, korotti välillä säästösummaa ja välillä taas pienensi – aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Kulujahan näistä muutoksista ei tullut, kaikki kävi varsin näppärästi vaikka puhelinsoitolla. Välillä tehtiin takaisinostoja, taas pääomasta (ei veroja, ei kuluja) ja välillä laitettiin kerralla isompi summa säästöön veronpalautuksista.

Pääomaa kertyi vuosien aikana kaikkinensa noin 35.000 euroa, ja kokonaispotti kertyneen tuoton kanssa oli mukavat 80 000 euroa. Rahastovalinnatkin olivat kohdillaan, hajautusta oli nyt sekä korko-, osake- että yhdistelmärahastoihin maailmanlaajuisesti. Vakuutus oli ollut voimassa 15 vuotta.

Eläkkeellä jo jonkin aikaa oltuaan Marjatta alkoi miettiä, kun sitä joskus kuolee. Ei enää ”jos”. Vakuutus oli nyt ollut voimassa kaikkiaan 28 vuotta ja ikääkin oli itselle ehtinyt kertyä. Enää ei ulkomaanmatkoja tehty, mutta taloyhtiössä tehtiin remonttia. Olipa hyvä, että säästöjä oli tullut kerrytettyä, kun loppujen lopuksi hissin rakentaminen ja parvekeremontti nielaisivat säästöistä 25.000 euroa. Mutta jälleen, tämäkin takaisinosto kohdistui pääomaan eikä siitä näin ollen tullut kuluja eikä veroja. Mahtavaa!

Mitäs se sijoitusvakuutus tuolla hetkellä oikein sisälsi?

Pääoma ja sille kertynyt tuotto (yhteensä 80.000 euroa) kerryttivät tämän viimeisimmän 13-vuoden aikana mukavan tuoton 120.000 euroa, eli kokonaispotissa oli 200.000 euroa.

Kun Marjatta maksoi 25.000 euron hissi- ja parvekeremontin säästämästään pääomasta, jäi vakuutukseen vielä 175.000 euroa, josta 165.000 euroa oli yksistään sijoituksille kertynyttä tuottoa ja 10.000 euroa jäljelle jäänyttä pääomaa. Marjatan pitkäaikainen haave esteettömästä kylpyhuoneestakin saatiin toteutettua 10.000 eurolla. Kun koko säästetty pääoma oli nyt takaisinostettu, kuluitta ja ilman veroseuraamuksia, oli vakuutuksessa jäljellä 165.000 euroa pelkkää tuottoa.

Eläkkeen lisäksi

Ja niin vain sitten kävi, että Marjatan oli aika vaihtaa hiippakuntaa ja antaa perillisten hoitaa raha-asiat jatkossa. Omaisuudesta jäljellä oli asunto (arvo 130.000 euroa) ja sijoitusvakuutus (165 000 euroa). Perillisinä olivat Marjatan viisi lasta, sillä aviomies ja lasten isä Pertti oli siirtynyt enkelikuoroon jo kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Näin ollen Marjatan omaisuus jakautui 5 lapsen kesken seuraavasti:

– Asunnosta (arvo 135.000 euroa) henkilökohtainen osuus oli 27 000 euroa.
– Sijoitusvakuutuksesta (165.000 euroa) henkilökohtainen osuus oli 33.000 euroa.

OP-Sijoitusvakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella lähiomaisen saama säästösumma on verotonta 35 000 euroon saakka, oli perintöveroa maksettava vain asunnon arvosta. Vero per henkilö oli näin ollen 2.160 euroa. Aika hyvää perintö- ja verosuunnittelua.

Loppupäätelmä

Marjatta teki viisaan päätöksen aloittaessaan säästäminen sijoitusvakuutukseen. Joko tutustuit? Tervetuloa tekemään viisas päätös ja aloittamaan vaurastuminen, jo hyvissä ajoin! Ajanvaraus helposti numerosta 0100 0500 (arkisin klo 8-18, pvm/ mpm) tai verkkopalvelumme etusivun oikeasta reunasta kohdasta Ajanvaraus.

 

2 ajatusta artikkelista “Jos joskus kuolen…

  1. Arja Meriläinen

    Voisin ajatella tällaista itselleni, vaikutti järkevältä. Voiko sähköpostiin laittaa lisää tästä. Tai soittaa minulle ensi keskiviikkona joku asiakaspalvelijanne. T. Arja Meriläinen, osuuspankin asiakas 60 luvun alusta asti

    Vastaa
  2. Salla Soininen Kirjoittaja

    Hei Arja!

    Mukava kuulla kiinnostuksestasi ja mieluusti kerromme Sinulle tästä lisää! Parhaiten keskustelu onnistuisi henkilökohtaisessa tapaamisessa, mutta mieluusti ottaisimme Sinuun yhteyttä myös puhelimitse.

    Jotta voimme olla Sinuun yhteydessä, pyytäisin Sinua lähettämään meille yhteydenottopyynnön tai viestin op.fi -verkkopalvelustasi (valitsemalla Viestit -osion verkkopalvelun etusivulta) tai soittamaan asiakaspalveluumme OP 0100 0500 (ark. klo 8-18, mpm/pvm). Tällöin saamme yhteystietosi turvallisesti ja voimme sopia, kuinka asiassa on mukavinta edetä.

    Mukavaa kevättä!

    Terveisin, Salla

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s