Säästäjä rakentaa itselleen siltaa

Jokaisen kannattaa säästää. Vaikka sinulla ei olisikaan tarkkaa säästökohdetta mielessä, omat säästöt antavat mukavasti pelivaraa. Väitän, että tarvitset joskus elämässäsi rahaa ja kun sitä on omasta takaa jo olemassa, etenevät asiat helpommin toivomallasi tavalla.

Helsingin Sanomissa oli 10.9.2015 mielenkiintoinen juttu, jossa professori Liisa Välikangas kertoi työelämän muutoksesta. Hän sanoo, että iso osa ihmisistä kokee työnsä tylsistyttäväksi. Muutosta ei haluta eikä uskalleta tehdä. Puuttuu uskallusta hakea työtä, vaikkapa lyhytaikaisia projekteja, jotka tekisivät onnelliseksi.

”Yksi tapa elättää itsensä tulevaisuudessa on se, että meistä tulisi parempia sijoittajia. On ennakoitava pidemmälle kuin seuraavaan palkkapäivään”, kertoo Välikangas Helsingin Sanomissa.

Välikangas on oikeassa. Kun sinulla on taloudellinen puskuri olemassa omasta takaa, pystyt tekemään mojoviakin liikkeitä. Ainahan ne liikkeet eivät edes tule sinun omasta aloitteestasi.

Mietipä: sata euroa kuukaudessa kymmenen vuoden ajan säästettynä viiden – kuuden prosentin tuotolla antaa sinulle jo 15 000 euron potin. Aika on rahaa ja pitkä aika on paljon rahaa. Säästösi voivat kantaa sinut työpaikasta uuteen tai projektista toiseen, parhaassa tapauksessa tylsyydestä onnellisuuteen. Olet itse rakentanut oivan sillan yli virtaavan vuon.

Mutta, miten tullaan paremmaksi sijoittajaksi, jos omaa kokemusta ei ole eikä rahojen sijoittaminen sinällään kiinnosta? Homma hoituu, kysypä OPsta neuvoa!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s