Asiakastiedot – väliäkö niillä?

Arkistonsiirron yhteydessä asiakkaiden henkilötiedot kipataan metsään. Tuhansien ihmisten terveystietoja sisältävä kovalevy katoaa. Hakkeri kopioi koko asiakasrekisterin luottokorttitietoineen.

Tällaiset tilanteet ovat mahdollisia, mutta yritykselle varsin kiusallisia. Yritykset eivät mielellään kertoisi tapahtuneista mokista ulospäin mitään. Avautumista epäonnistumisista pidetään nolona.

Jos yritys menettää asiakastietonsa ja vaikenee siitä, on sillä Yhdysvalloissa seurauksia. Yhdysvalloissa yritys haastetaan oikeuteen nopeammin kuin ehdit sanoa: ”Ashley Madison”.

Juuri henkilötietojen menettämisen kalleus on saanut amerikkalaiset suuryritykset siirtämään riskejä vakuutusyhtiöille kybervakuutusten avulla. Suomessa Pohjola Vakuutus on alkanut tarjota suuryrityksille kybervakuutusta, joka auttaa niitä esimerkiksi tilanteessa, jossa yrityksen asiakastiedot hakkeroidaan.

Yhdysvalloissa henkilötietojen menettäminen on lainsäädännön vuoksi kallista jo nyt, ja henkilötietojen menettämisestä on kerrottava asiakkaille. Pelkästään kirjeiden postittaminen kymmenille miljoonille asiakkaille tuntuu kukkaron lisäksi myös tuloslaskelmassa, kuten Target ja Home Depot –tavarataloketjut saivat huomata.

Sanktiot ovat saaneet yritykset kiinnittämään yhä enemmän huomiota asiakastietojen säilyttämiseen.

Myös EU:ssa lainsäädäntö on muuttumassa. EU:n ajama tietosuoja-asetus tullee voimaan vuonna 2018. Sen jälkeen suomalaisetkaan yritykset eivät voi suhtautua henkilötietojen menettämiseen hällä väliä -asenteella.

Vaikka tietosuoja-asetus astuu voimaan vasta myöhemmin, suomalaisilla yrityksillä on menetettävää jo nyt. Jos henkilötiedot vuotavat yritykseltä julkisuuteen, yritys voi menettää esimerkiksi maineensa. Myös asiakkaat saattavat kadota. Kuinka monella yhtiöllä on varaa suututtaa kaikki asiakkaansa? Tämä riski on olemassa jo nyt. Asiakkaiden luottamus ei perustu siihen, määräävätkö lait ja asetukset maksamaan asiakkaille korvauksia vai eivät. Jos yrityksen tulevaisuus on asiakkaiden käsissä – kenelläpä ei olisi – niin asiakkaiden henkilötiedoista täytyy pitää huolta. Asiakastietoja pitävät tärkeinä nimittäin viranomaisten lisäksi juuri asiakkaat.

Mikä on sinun yhtiösi suunnitelma siinä tilanteessa, että asiakastiedot katoavat?

Lue lisää Kybervakuutuksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s