Veronpalautusta tulossa? – Tilinumeron ehtii vielä päivittää

Kohtapuoliin on jälleen veronpalautusten aika. Mukavaa niille, jotka sitä odottavat ja saavat. Veronpalautukset maksetaan 3.12.2015 ja pienin palautettava määrä on 5 euroa. Sillä summalla saa jo vaikkapa joulun tunnelmaan virittävän pienen jouluglögin.

Veronpalautukset laukaisevat perinteisesti liikkeelle myös joulukaupan. Ne antavat monelle meistä ikään kuin luvan kuluttaa, ja hemmotella läheisiä tai itseä. Menojahan tähän vuodenaikaan riittää pikkujouluriennoista joululahjoihin ja tulevan talviloman harrasteisiin. – Yleensä kotitaloudet ottavatkin veronpalautukset budjetoinnissaan huomioon. Ne tulevat vain harvalle yllätyksenä. Tänä vuonna henkilöasiakkaiden ennakonpalautuksia tulee kaikkiaan 2,3 mrd. euroa, mikä on 2,5 prosenttia suurempi summa kuin viime vuonna.

Kannattaa siis muistaa päivittää ajoissa veronpalautuksen tilinumero, sillä se nopeuttaa palautuksen saamista. Ilmoituksen voi tehdä sähköisesti viimeistään huomenna perjantaina 20.11.2015 osoitteessa http://www.vero.fi/tilinumero. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla. Jos maksunsaaja ei ole ilmoittanut Verohallinnolle tilinumeroaan, maksuosoitukset toimitetaan OP Ryhmän osuuspankkien konttoreihin. Maksuosoitusten saapumisilmoitukset saapuvat asiakkaille 9.–11.12. Kaikkien pankkiryhmien asiakkaat voivat käydä lunastamassa maksuosoituksen osuuspankin konttorista seuraavan 28 päivän aikana. Osuuspankin asiakkaat voivat lunastaa saapuneen rahalähetyksen myös OP-verkkopalvelussa.

Tulevaisuudessa, reaaliaikaisen verotuksen toteutuessa veronpalautusten tai jäännösverojen merkitys voi laskea kun niitä tulee enää harvoille. Verohallinnon mukaan reaaliaikaisesta verotuksesta olisi se hyöty, että kansalaiset voisivat seurata tulojaan ja menojaan myös tätä kautta paremmin. Reaaliaikaisen verotuksen käytännön toteutukseen menee kuitenkin vielä  useampi vuosi.

Maarit Lindström

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s