Kirjoittajan arkistot: Ilkka Renkola

Tietoja Ilkka Renkola

Ilkka Renkola asustaa Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa Vaasassa. Hän työskentelee OP-Pohjolan Puhelin- ja verkkopalveluissa. Työssään hän valmentaa muita ja auttaa asiakkaita mm. rahoitus-, sijoitus- ja vakuutusasioissa.

Black Friday ja joulun kulutusjuhlat

Huomenna perjantaina vietetään Yhdysvalloissa mustaa perjantaita (Black Friday), joka on perinteisesti ollut sikäläisen joulusesongin avauspäivä ja vuoden suurin yksittäinen ostospäivä. Viime vuosina ostosten tekeminen ja hurjat tarjoukset ovat siirtyneet entistä enemmän verkkokauppoihin. Suomessakin voi huomata että yhä useammat kotimaiset verkkokaupat ovat lähteneet mustan perjantain tarjouksiin mukaan. Veikkaisin kuitenkin että meillä jouluostokset pääsevät toden teolla vauhtiin vasta joulukuun neljäntenä, jolloin veronpalautukset kolahtavat tileille. Nyt verkossa tehtävien jouluostosten osalta kannattaakin olla ajoissa liikenteessä, sillä kukaan ei tiedä miten Postin lakko vaikuttaa lopulta tilattujen pakettien saapumiseen. Pieniin viivästyksiin lienee ainakin syytä varautua.

Muutama vinkki joulun kulutusjuhlien hallintaan, pankin asiakaspalvelun näkökulmasta:

1. Kortin käyttörajat
Jouluna ostosten euromääräiset summat saattavat olla normaalia suuremmat. Varaudu asiaan ja tarkasta oman korttisi käyttörajat ennen kuin teet isoja ostoksia. Muista myös laskea rajat normaalitasolle ostosten jälkeen.

2. Veronpalautukset
Jos unohdit ilmoittaa verottajalle tilinumerosi, saat Osuuspankin kautta ilmoituksen verottajalta saapuneesta rahalähetyksestä. Osuuspankin asiakkaana voit siirtää veronpalautuksen tilillesi verkkopalvelussa. Muiden pankkien asiakkaat voivat noutaa palautukset Osuuspankin konttorilta. Muista lukea saamasi kirje huolellisesti. Siitä löytyvät ohjeet rahalähetyksen lunastamiseen myös mm. yritysasiakkaille.

3. Aloita säästäminen
Varsinkin lapsiperheissä joulun rakentaminen vaatii aikaa, energiaa ja koettelee myös kukkaroa. Joulupäivän jälkeistä ostokrapulaa voi tehokkaasti helpottaa tekemällä jo nyt hyvä uudenvuodenlupaus ja aloittaa säästäminen vaikka heti tammikuun alusta. Säästämistä voi tehostaa vaikkapa siten että laittaa jo veronpalautuksista osan talteen, eikä tällä kertaa kuluta ihan kaikkea mitä verokarhu palauttaa. Eikä säästäminen ole fiksua ainoastaan joulua silmällä pitäen. Pieni pesämuna, tai vararahasto on viisautta ihan vuoden jokaisena päivänä.

Ilkka Renkola

PS. Olethan jo kokeillut Pivoa ja OP-mobiilia. Pivolla seuraat kätevästi omia menojasi ja säästämisen voit aloittaa OP-mobiilissa milloin tahansa.

Hirvittääkö muutostahti?

Pankin puhelinpalvelussa työskentely on paljolti uuden opettelua ja vanhasta pois oppimista. Jälkimmäinen on näistä yleensä se vaativampi osa. Muutokset eivät ehkä ole isoja, mutta pienetkin muutokset ovat haasteellisia, varsinkin silloin kun näitä pieniä muutoksia on paljon. Kun töitä on tehnyt pitkään, niin suurimmaksi haasteeksi nousee vanhan tiedon päivittämisen haaste. Uusi tieto, tai toimintatapa on käytössä, mutta takaraivossa jyrää yhä vanha tieto ja opittu tapa toimia.

Osa muutoksista tulee oman yrityksen sisältä. Asioita ja toimintatapoja kehitetään jatkuvasti ja joskus hyvinkin valmistelluilla muutoksilla voi olla myös odottamattomia vaikutuksia. Osa muutoksista tulee yrityksen ulkopuolelta. Maailma muuttuu, ihmisten toimintatavat muuttuvat ja viranomaisetkin säätävät lakeja ja asetuksiaan.

Jos vauhti ja muutostahti toisinaan ahdistaa, niin harva meistä toivoo myöskään paikalleen jämähtämistä. Jos joskus alkaa tuntua, ettei mitään uutta ei tule vastaan, eikä huominen tuo tullessaan kuin vanhojen haasteiden uusintapainoksia, niin silloin herää mielessä herää ajatus jos siitä, että miten tästä päästäisiin eteenpäin? Mistä saisi vaihtelua ja uusia haasteita?

Jos jatkuvat muutokset kuitenkin ahdistavat, niin muutama lääke kuitenkin auttaa akuuttiin ahdistukseen.

  1. Vuoristoradan opetus: Opettele kääntymään oikeaan suuntaan.
    Vuoristoradan tuskan saan maksimoitua rimpuilemalla liikettä vastaan. Vastustamalla liikettä saa jokaisen mutkan tuntumaan entistäkin pahemmalta. Tuskaan saa kuitenkin helpotusta kun opettelee kääntymään itse liikkeen suuntaan. Kun vielä opettelee ennakoimaan seuraavan mutkan suunnan, olo alkaa olla jo lähes siedettävä. Vauhti on edelleen yhtä kovaa, mutta ahdistus helpottaa ja joku voi jopa oppia pitämään kyydistä.
  2. Nauti onnistumisista.
    Epäonnistumisiin ei kannata takertua. Virheistä täytyy tietenkin ottaa opikseen, mutta sen jälkeen ne pitää jättää taakseen. Onnistumisen tunnetta sen sijaan kannattaa vaalia. Asiakkaalta tai työkaverilta saadut kiitokset kannattaa ottaa vastaan ja niistä saa luvan kanssa tuntea tyytyväisyyttä.
  3. Löydä muutoksista jotain positiivista.
    Olosuhteita ei ehkä voi muuttaa, mutta omaan näkökulmaansa voi aina vaikuttaa. Jos löytää muutoksesta jotain positiivista ja keskittyy siihen, niin itse muutoksesta tulee helpommin sulatettava ja omaksuttava.

Viimeiseen vinkkiin liittyen, bongasin kaksi positiivista muutosta OPn tämän viikon uutisvirrasta.

1. Avainlukulistat tulevat jatkossa automaattisesti postissa.
2. 5000 euron asiointiraja poistuu omistaja-asiakkailta.

Nämä muutokset näyttävät ehkä pieniltä, mutta ovat ehdottomasti oikean suuntaisia. Kehitys kehittyy, vai miten se sanonta kuului?

Ilkka Renkola

Menikö kaikki kuin Strömsöössä?

”Meneekö täällä Strömsöössä kaikki aina kuin Strömsöössä?”

Soititko meille ja sait perään tekstiviestin jossa kysyttiin miten me onnistuimme asiakaspalvelussa? Käytitkö sähköisiä palveluitamme ja sait kyselyn tyytyväisyydestäsi käyttämäsi laitteen ruudulle? Miten kävi, annoitko meille palautetta?

Palautteen antaminen tulee monesti ajankohtaiseksi silloin kun kaikki ei mene kuin pitäisi. Ostin itse astianpesukoneen kodinkoneliikkeestä asennuspalvelun kanssa. Kun asentaja oli lampsinut kuraisilla kengillä keittiöön, yrittänyt ensin hyväksyttää puolihuolimattomasti tehdyn asennuksen ja lopulta asentanut koneen osin väärin, jouduin minäkin antamaan palautetta ja reklamoimaan palvelusta. Reklamointi kannatti. Kone asennettiin oikein ja väärin asennettu osa korvattiin uudella. Vaan olisinko antanut palautetta, jos syy ei olisi ollut painava, tai jos kaikki olisi mennyt putkeen? Tuskinpa. Hyvin tehdystä työstä tulee harvoin kiitettyä. Olen tilannut kodinkoneita asennettuna myös aikaisemmin, enkä muista palautetta antaneeni. Ehkä syy on siinä, että aikaisemmin asennukset ovat onnistuneet erinomaisesti. Ehkä silläkin on vaikutusta, ettei palautetta ole myöskään kysytty.

Asiakaspalvelun kehittämiseksi palautteen saaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Tärkeää on myös, että saa palautetta silloinkin kun on onnistunut, eikä ainoastaan silloin kun jokin on mennyt pieleen. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään ja vain siitä tulee rautainen ammattilainen, joka osaa korjata ja hioa omia puutteitaan, sekä kehittää omia vahvuuksiaan.

Anna siis palautetta, se on meille tärkeää. Ja jos kävi niin, että emme kysyneet palautetta silloin kun kävit, soitit, chattäsit, tai muutoin olit meihin yhteydessä, niin voit antaa palautetta milloin tahdot verkkopalvelussamme. Palautelomakkeen löydät joka sivun oikeasta reunasta, klikkaamalla Viestit –kuvaketta. Mitä tarkemmin kerrot mitä palautteesi koskee, sitä paremmin kykenemme kohdistamaan palautteen oikeaan osoitteeseen.

Vinkkejä verkkopankin käyttöön

1. Oliko verokortissa tulevan vuoden tulot arvioitu alakanttiin ja nyt pitäisi rukata veroprosentti uusiksi?
2. Myitkö viime vuonna osakkeesi, mutta et ole varma paljonko niistä tulikaan tuottoa?
3. Vai näkyikö tilillä palvelumaksuveloitus, mutta et saa kiinni mistä maksu oikein koostuu?

Verkkopankista löytyy paljon tietoa ja informaatiota, mutta aina sitä ei löydä kun hätä olisi suurin. Seuraavassa muutama vinkki usein kysyttyjen tietojen löytämiseksi.

Korkotiedot verokorttiin
Verokorttia päivitettäessään joutuu asuntovelallinen ilmoittamaan paljonko lainasta on vuoden aikana jo maksettu korkoja, ja samalla pitäisi arvioida loppuvuoden osuus. Löydät maksetut korot ja arvion loppuvuoden koroista ”Lainat” –välilehden ”Maksusuunnitelma” -sivulta.

Op.fi > Lainat > Omat lainat: Lainan tiedot > Maksusuunnitelma

maksusuunnitelma

Oma arkisto
Erilaiset raportit ja yhteenvedot niin säästöistä ja sijoituksista, lainoista kuin vakuutuksistakin löydät kätevästi ”Oma arkisto” –sivulta.

Op.fi > Omat tiedot > Oma arkisto

oma arkisto

Palvelumaksujen erittely
”Saapuneet viestit” -kansiostasi löydät myös ”Palvelumaksuilmoitukset” -välilehden, josta löydät tiedot palvelumaksuista erittelyineen.

Op.fi > Viestit > Saapuneet viestit > Palvelumaksuilmoitukset

palvelumaksuilmoitukset

Tuleeko sinulle mieleen joku verkkopalvelun käyttöön liittyvä vinkki muille jaettavaksi? Jaa vinkkisi meille kaikille ja kirjoita se vaikka tuonne kommenttikenttään!

 

Ilkka Renkola

Punainen tupa ja perunamaa

Viime vuoden keväänä selailimme puolisoni kanssa paikallislehteä ja huomasimme kotikuntamme laittaneen hakuun uusia tontteja omalta asuinalueeltamme. Kipinä syttyi ja takaraivossa alkoi poltella ajatus oman kodin rakentamisesta. Rivitaloasuntomme oli jäämässä ahtaaksi, mutta toisaalta rakentaminen ja sen haasteet myös hirvittivät.

Ensimmäinen haku tuli ja meni, mutta kun varaamatta jääneet tontit tulivat vapaaseen hakuun, oli ajatus muhinut niin pitkälle, että laitoimme hakupaperit kaupungille vetämään. Vastaus tuli nopeasti ja meille tarjottiin tonttia vain noin kilometrin päästä kodistamme. Jännitys oli käsin kosketeltava ja kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia.

Harva meistä on niin etuoikeutetussa asemassa, että voisi asunnon hankkia ihan vain omilla rahoillaan, vaan lähes jokainen joutuu osan tästä hankinnasta rahoittamaan lainarahalla. Ja vaikka omassa työssä laina-asiat ovat esillä päivittäin, oli asiakkaan rooliin hyppääminen myös lainan hakemisessa avartava kokemus. Olimme toki aikaisemmin asunto-osakkeen omistaneet, mutta rakentaminen tuo asioihin vielä lisää mutkia ja haasteita. Tähän liittyen jaankin pari nopeaa vinkkiä siitä miten prosessin saa sujumaan ehkä vähän kivuttomammin.

  1. Aloita prosessi etsimällä hyvä vastaava mestari. Ota mestari mukaan projektiin jo ihan alkumetreiltä saakka. Maallikkona kaikkea ei yksinkertaisesti osaa ottaa huomioon.
  2. Älä hosu, vaan mieti ja suunnittele rauhassa.
  3. Mieti rahoitukseen pelivaraa. Vaikka kyseessä olisi ns. talopaketti, tulee aina vastaan yllätyksiä ja lisäkuluja.
  4. Mieti huolella, paljonko oikeasti pystyt tekemään itse. Jos et ole rakentamisen ammattilainen, joudut tuplaamaan, tai triplaamaan ammattilaiselta kuluvan työajan. Ja mitä pidemmäksi projekti venyy, sitä enemmän maksat.
  5. Paljolta stressiltä välttyy, jos edellinen asunto on myyty ensin pois alta. Vaikka mahdollinen väliaikaismajoituskin maksaa, niin pienentää vanhan asunnon myynti huolten ja murheiden kuormaa kummasti.
  6. Äläkä unohda vakuutuksia. Samalla kun varaat ajan lainaneuvotteluun, kannattaa käydä läpi myös vakuutukset.

Meidän prosessimme on edelleen kesken, mutta aika menee nopeasti. Nyt noin vuosi tontin saamisen jälkeen, vanha rivitaloasunto on myyty ja tontille on rakentumassa uusi asunto, johon pääsemme muuttamaan jo reilun kahden kuukauden kuluttua. Vielä ei siis olla ihan maalissa, mutta eiköhän se muuttopäiväkin sieltä koita.

Valitettavasti haasteet eivät taida loppua siihen. Perheemme kuopus on hyvin vakuuttunut, että uuteen asuntoomme pitäisi saada myös koira. Toisaalta pihaan hänen mukaansa sopisi myös aitaus hevoselle, luistinrata sekä leikkimökki ja koiriakin pitäisi hänen mukaansa olla monta, varsinkin pentukoiria.

Ilkka Renkola

Syksyn puheenaihe nro 1

Kesälomakauden loppumisen huomaa Puhelinpalveluissa viimeistään silloin kun linjat täyttyvät syksyn kuumimmasta puheenaiheesta. Vuodesta toiseen elokuun isoin kysymys asiakkailta ovat lainat ja jos vähän vielä tarkennetaan, niin eniten kysymyksiä tulee opintolainoista! Kesän aikana opiskelupaikat on jaettu, opintotukihakemukset täytetty ja viimeistään elokuussa viimeisetkin opintopaikan saaneet ovat löytäneet postilaatikosta Kelan heille osoittaman kirjeen, jossa kerrotaan opintotuen saamisesta ja opintolainan takauspäätöksestä. Uuden takauspäätöksen ovat saaneet myös opintojaan jatkavat opiskelijat.

Opintojaan aloittavat opiskelevat miettivät: ”Miten lainaa pitäisi hakea?” ”Tulenko konttorille, vai onnistuuko sen hakeminen netissä?” Ennen vastauksen antamista, joudumme kysymään muutamia tarkentavia kysymyksiä, eli: ”Oletko saanut Kelalta jo päätöksen lainatakauksesta?” Jos vastaus on myöntävä, tiedustellaan seuraavaksi hakijan ikää. Alle 18-vuotiaiden on tultava konttorille huoltajien kanssa ja siihen on hyvä varata aika. 18-vuotta täyttäneiden on kätevintä hakea lainaa suoraan netissä, edellyttäen että hakijalla on Osuuspankin verkkopalvelutunnukset. Opintolainaa voi hakea verkkopalveluiden ”lainat” -välilehdeltä, kohdasta: ”hae lainaa”.

Jatko-opiskelijoiden yleisin kysymys kuuluu: ”Miksi en ole saanut vielä lainaani tilille?” Syitä tähän voi olla monia, mutta ensimmäisenä on syytä selvittää: ”Oletko tehnyt uuden lainahakemuksen tälle vuodelle?” Usein nimittäin unohdetaan, että lainaa haetaan aina kulloisenkin takauspäätöksen mukaisesti ja kun uusi takauspäätös on Kelalta tulee, täytyy pankkiin ilmoittaa paljonko ja millaisissa erissä haluaa lainaa tänä vuonna nostaa.

Vaikka olisitkin hakenut opintolainaa jo aikaisempinakin vuosina ja lainahakemuksen täyttäminen verkossa sujuu kuin tanssi, niin kannattaa se Kelan lähettämä kirje lukea tänä vuonna tarkkaan. Kannattaa myös vierailla Kelan sivuilla, sillä opintotukeen ja opintolainaan on tullut taas runsaasti muutoksia.

Vielä yksi vinkki iloisen opiskeluelämän jo taakseen jättäneeltä, elämän ruuhkavuosien keskellä hikoilevalta perheen isältä ja pankkitoimihenkilöltä: Muistathan, että vaikka opiskelijan leipä ei opintolainoineenkaan ole leveä, niin älä stressaa liikoja, vaan nauti opiskeluajastasi!

Onnea vielä kaikille opiskelupaikan saaneille!

Ilkka Renkola