Kirjoittajan arkistot: Petteri Parkkisenniemi

Tietoja Petteri Parkkisenniemi

Petteri Parkkisenniemi työskentelee OPn digitaalisessa markkinoinnissa. Uteliaisuus miekkanaan ja faktat kilpenään etsii ratkaisuja päivän polttaviin kysymyksiin.

Katoavat taitomme

Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että osa koulunsa aloittavista lapsista ei osaa juosta. Ajatuksena se tuntuu käsittämättömältä, kyseessä on ”kaikkien hallitsema perustaito”. Opimme kuitenkin niitä asioita, mitä teemme. Jos ei ole mahdollisuutta tai tarvetta juosta, ei juokseminenkaan automaattisesti onnistu – se on opeteltava.

Palveluiden kehittymisen myötä monia muitakin monille itsestään selviä taitoja jää opettelematta tai ymmärtämättä. Joku ei osaa keittää perunoita, toinen ei saa nuotiota syttymään ja kolmas ei ymmärrä miksi loppuun asti pyörinyt VHS-nauha ei lähde play-nappia painamalla alusta pyörimään.

Viime viikkojen aikana 3,5-vuotias poikani on halunnut opetella kirjoittamaan oman nimensä. Ilolla olen opettanut, miten kirjaimet piirretään yksi kerrallaan ja poika on ne hyvin oppinut. Jäin kuitenkin miettimään, että tarvitseeko hänen enää opettaa omille lapsilleen kirjoittamista. Miksi kenenkään tarvitsisi enää tulevaisuudessa käsin kirjoittaa numeroita ja kirjaimia, kun sama asia on opeteltavissa jo tälläkin hetkellä esimerkiksi iPadin avulla. Tunnistetaan kirjaimet ja valitaan sieltä sopivat, jotta saadaan rakennettua toivottu sana. Lukemaan ja kirjoittamaan oppii ilman, että osaa oikeasti kynän ja paperin avulla piirtää oikeanlaiset symbolit.

Ajatuksena kirjoittamistaidon katoaminen tuntuu utopistiselta. Samoin ajattelivat isovanhempamme monesta heille tarpeellisesta taidosta. Mikään ei ole kuitenkaan niin varmaan kuin jatkuva muutos ja sen myötä emme yksinkertaisesti enää tarvitse kaikkia taitoja – emmekä siten myöskään opi niitä.

Tulevaisuudessa poistuu lukuisia nykyisin tarvitsemiamme taitoja. Vastaavasti joudumme opettelemaan asioita, joista nyt emme osaa edes uneksia. Autotkin kulkevat ilman kuljettajaa. Autokoulut käyvät tarpeettomiksi ja Suomen surkein kuski poistuu Nelosen ohjelmistosta.

Petteri Parkkisenniemi

Nyt se kysymys tuli

Koko vanhemmuuteni ajan olen pelon sekaisin tuntein valmistautunut siihen kysymykseen, joka yhä useamman suomalaisen on kohdattava jossain vaiheessa vanhemmuuttaan. Koulu ei sitä ole koskaan riittävän hyvin nuorisollemme kertonut, vaan meidän vanhempien on se tehtävä. ”En tiedä”, ei myöskään ole oikea vastaus. Uteliaisuuteen täytyy vastata faktoilla, muuten lastemme kaverit saattavat kertoa sen aivan väärällä tavalla ja valheellisilla tiedoilla.

Meillä se tapahtui viime viikonloppuna. Olin keittiössä tekemässä välipalaa pojillemme. Vanhempi pojistamme haki keittiön jakkaran, puski sen keittiön apupöydän viereen, nousi kolme porrasta ylöspäin ja kääntyi minuun päin. Jotenkin aavistin, että nyt se kysymys tulee. Havahduin samalla siihen, että iPad on olohuoneessa ja kännykkä laturissa keittiön toisella puolen, tietokonehuoneeseen en myöskään voi mennä. En pysty enää tarkistamaan faktoja, mutta en myöskään voi osoittaa pienintäkään epävarmuuden merkkiä. Minun on tiedettävä nämä asiat. Aavistukseni oli oikea, nyt oli sen aika:

”Iskä, mikä on asiakasomistaja?”

Olin samaan aikaan sekä peloissani että innoissani. Olin harjoitellut tätä peilin edessä lukemattomia kertoja.

”Poikani, hienoa että otit asian itse esille.”, aloitin ja pelasin samalla hieman lisää aikaa itselleni.

”Asiakasomistaja on samaan aikaan sekä asiakas että omistaja”, jatkoin. Poikani pyöritteli silmiään. Tajusin samalla, että kriittinen yleisöni ei itsestäänselvyyksiä kaipaa. Vedin syvään henkeä. ”All in”, ajattelin ja annoin tulla kaiken, mitä asiasta mieleeni juolahti.

”Asiakasomistajat muodostavat osuuskunnan. Osuuskunnassa ei oo muita omistajia kuin ne asiakasomistajat ja ne siis päättää sen osuuskunnan asioista demokraattisesti. Demokraattisesti meinaa sitä, että jokaisella asiakasomistajalla on yksi ääni käytössä ja ne valitsee yhdessä henkilöt, jotka tekee sitten lisää päätöksiä. Tärkeintä siis ymmärtää, että ne asiakasomistajat yhdessä päättävät, se on kirjattu osuuskuntalakiin.”

Kysyvä katse vaati lisää vastauksia.

”Tietty asiakkaina voi olla muitakin, mutta meillä asiakasomistajilla on paremmat edut ja saadaan niitä palveluita siksi halvemmalla. Sehän siinä on se pihvi, halvemmat hinnat ja paremmat edut. Tiedän, että tämä tulee vähän äkkiä mutta miten on, haluaisitko sinäkin nyt asiakasomistajaksi?”

”Minä haluan nyt leikkiä legoilla. Mennään rakentaan junarata!”

Ei tullut vielä pojasta asiakasomistajaa. Vielä. Mutta ajatuksen siemen asiakasomistajuudesta on nyt istutettu.

Petteri Parkkisenniemi

 

Intohimosta ammatti – nuori puuseppä tähtää maailman huipulle

Lähellä Lapin etelärajaa, pienessä Portimon kylässä Ranualla, kasvoi poika puukko kädessä. Toisin kuin monissa surullisissa suomalaisissa tarinoissa, ei tämä poika käyttänyt puukkoa pahaan, vaan Vaahteramäen Eemelin tavoin veisteli sillä kaikenlaista. Puu oli mielenkiintoinen elementti. Sitä pystyi vuolemaan, leikkaamaan, sahaamaan, liimaamaan ja vääntämään. Siitä pystyi tekemään melkein mitä vain.

Poika kasvoi mieheksi, kävi lukion menestyksekkäästi ja suunnitteli lähtevänsä Otaniemeen lukemaan robotiikkaa. Diplomi-insinöörin ammatti olisi turvallinen valinta ja robotiikka tulevaisuuden ala. Jotain tärkeää silti puuttui. Sisäinen palo. Omilla käsin tekeminen. Omilla käsillä tekeminen oli se, mikä aidosti kiinnosti.

2008 hän lähti Pikisaaren ammattiopistoon Ouluun opiskelemaan puusepäksi. Vaatimustaso ei kuitenkaan riittänyt. Osaaminen ei ollut omasta mielestä lähelläkään sitä tasoa, mitä hän halusi tehdä. Siispä lisää koulutusta. Maailmalla on lukuisia verstaita, joissa tehdään maailman parhaita puuseppiä mestari-kisälli –mallilla. Hän haki Italiaan kuuluisaan veistokouluun, jonne hänellä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia, sillä hän ei ollut työskennellyt missään maineikkaassa verstaassa. Ongelmana oli myös se, että Suomessa ei yksinkertaisesti ollut ainuttakaan riittävän hyvää verstasta, mikä riittäisi meriitiksi kyseiseen kouluun.

Seuraavaksi hän haki Lontooseen The Edward Barnsley workshop -verstaalle oppipojaksi. He ottavat vuodessa vain kaksi oppipoikaa. Näytetyöt vakuuttivat, mutta ongelmana oli se, että kyseisessä opinahjossa ei ollut sen pitkän historian aikana ollut muita kuin brittitaustaisia oppipoikia. Viimeisenä oljenkortena oli maksullinen harjoittelupaikka, johon myös oli kova vaatimustaso. Sillekin paikalle otetaan korkeintaan kaksi opiskelijaa ja koulutus on kallis, 1700 euroa kuukaudessa. Paikka kuitenkin aukesi ja rahoitus järjestyi.

Vihdoin tämä nuori mies, puuseppä Jouni Heikkinen, oli siellä missä halusikin. Maailman mittapuullakin arvostetussa opinahjossa.

– Opin työkaluista ja puun käyttäytymisestä valtavasti. Vaatimustaso oli kova eikä siellä pelätty sanoa, että teet tämän nyt vieläkin uudestaan. Vain täydellinen kelpasi. Myöskään mitään rajoitteita ei ollut suunnittelu- tai toteutusvaiheessa. Jos jotain muotoa tarvittiin, keinot sen tekemiseen löytyi aina. 

Tinkimättömän työskentelyn myötä opitut taidot vakuuttivat verstaan pääsuunnittelijan James Ryanin. Heikkinen teki lopputyönään yli 400 tuntia Ryanin suunnittelemaa keinutuolia. Keinutuoli pääsi London Masterpiece-näyttelyyn ja sai kunniamaininnan The Wood Awards-kilpailussa. Uudelle omistajalle keinutuoli päätyi lopulta 25 000 punnan hintaan.

Heikkinen on palannut Suomeen mukanaan runsaasti oppia, näkemystä ja itseluottamusta. Pitkä matka on tultu Ranuan kotiverstaalta tähän päivään. Nyt hänellä olisi riittävän hyvä verstas-tausta, jotta voisi päästä opiskelemaan lisää siihen italialaiseen veistokouluun johon pelkällä suomalaisella koulutuksella ei olisi ollut mahdollisuuksia. Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Nyt hän perustaa yrityksen. Palkitusta osaamisestaan huolimatta tilanne ei ole Suomessa helppo.

Huonekalumarkkinat voidaan Suomessa jakaa kolmeen kategoriaan. 1. Alemman hintaluokan massatuotetut tuotteet, esim. Ikean huonekalut. 2. Kalliimmat, massatuotetut huonekalut. 3. Tilaustyönä tehdyt, puuseppien valmistamat huonekalut. Kolmannen kategorian tuotteet ovat näistä kalleimpia ja usein kuluttajat päätyvätkin kolmannen kategorian sijasta toisen kategorian tuotteisiin. Lisäksi markkinat ovat erittäin kilpaillut, taitavia suomalaisia puuseppiä on kolmannen kategorian kokoon nähden paljon.

Tämä on tehty pelkällä puukolla ensimmäisen opiskeluvuoden alussa.

Veistotyö, tehty pelkällä puukolla ensimmäisen opiskeluvuoden alussa.

Tilannetta hankaloittaa entisestään skandinaavinen sisustusmaku.

– Suomalaiset pitävät paljon yksinkertaisista, suoraviivaisista muodoista. Niiden teollinen tuotanto on helppoa ja kustannustehokasta eikä sellaisen kanssa voi eikä kannata käsityönä kilpailla. Makumme on hyvin erilainen eteläisempään Eurooppaan verrattuna. Siellä suositaan pyöreämpiä muotoja ja kauniita yksityiskohtia.

Voiko muuhun Eurooppaan verrattuna syynä olla suomalaisten maksukyky? Ehkä täällä on hintatietoisina päädytty yksinkertaisempaan ja halvempaan?

– Ei,  kyllä Suomessa rahaa riittää. Se ei ole ongelma. Kyse on pikemminkin kulutusvalinnoista. Autoihin ja muihin arvonsa nopeasti menettäviin laitetaan paljon rahaa mutta aikaa kestäviin huonekaluihin ei haluta investoida. Laadukkaasta materiaalista hyvin tehty huonekalu kestää kymmeniä vuosia ja jää usein perintönä seuraaville sukupolville. Englannissa ollessani verstaalla vieraili nainen, jolla oli edelleen käytössä 50-luvulla valmistettu tuoli. Kovasta käytöstä huolimatta tuoli oli säilynyt hyvin kaikki nämä vuodet.

Suomessa markkinoita vallitsevien kolmen kategorian lisäksi maailmalta löytyy vielä kolme ylempää kategoriaa. Alimmassa kategoriassa ovat laadukkaat ja kestävät, asiakkaan toiveiden mukaisesti räätälöidyt puukäsityötuotteet. Siitä ylempi kategoria on hyvin suunnitellut ja valmistetut design-tuotteet ja ylin kategoria on sitten maailman kuuluisimpien ja kalleimpien suunnittelijoiden. Niissä valtava merkitys hintaan on sillä, kuka tuotteen on suunnitellut ja valmistanut. Ylimmän kategorian tuotteita ostavat vain todella varakkaat ihmiset. Näillä kolmella ylimmällä kategorialla ei ole Suomessa vielä markkinoita.

– Niin, ei vielä. Tavoitteeni on  luoda Suomeen markkinat myös laadukkaille ja kalliimmille huonekaluille.  Puhutaan esimerkiksi yli 2000 euron hintaisista tuoleista. Ne kestävät sekä käyttöä että katseita.

Sama ajatus pätee hänen mielestään myös siihen, miten Suomi saadaan nousuun.

– Suomalaista työvoimaa pidetään kalliina. Se voi olla kallista, jos tavoitteena on tehdä paljon ja halpaa. Emme pysy kilpailukykyisinä moniin muihin maihin verrattuna. Vahvuuksia meidän pitää hakea erityisosaamisesta. Siis erikoistua ja kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Tehdään sellaista, mitä muualta ei saa.

Heikkisen päättäväisyys ja kunnianhimo näkyy myös verstaan ulkopuolella. Hän on taekwon-don Euroopan mestari. Ehkä jonain päivänä hän on myös Euroopan paras puuseppä?

– Barnsleyn verstas tuottaa parhaita seppiä ja mm. World Skills-käsityökilpailun voittajia. Onnistuin tekemään heihin suuren vaikutuksen ja se nosti itsevarmuuden pilviin. Jos joku osaa tehdä paremmin, niin minun pitää petrata sitten lisää. Joten kyllä, tavoitteeni on olla myös Euroopan tasolla kärkikastissa.

Petteri Parkkisenniemi

Kloonataan Elastinen, Jari Litmanen ja kaikki muut menestyjät

Olipa kerran lahjakkuus –artikkelin keskusteluista inspiroituneena keksimme kollegani kanssa täydellisen ratkaisun siihen, miten Suomi saadaan nousuun. Ei pelkästään taloudellisessa mielessä vaan myös urheilun, tieteen ja taiteen saralla. Kloonataan jokaisesta menestyneimmästä urheilijasta, taitelijasta, yritysjohtajasta ja tiedemiehestä satoja geneettisesti täysin tarkkoja kopioita. Luodaan klooniarmeijoita nostamaan kansamme aivan uudelle hyvinvoinnin ja menestyksen tasolle.

Kloonaaminen on varmaankin aika kallista hommaa, joten nyt vain pitäisi päättää kenet tulisi kloonata. Ennen sitä mietitään kuitenkin, olisiko se näin helppoa.

Kloonaaminen ei ole enää sci-fiä. Asiaa on tutkittu vuosikymmeniä ja teknologia mahdollistaa erilaisia kloonaustekniikoita terapeuttisesta kloonauksesta reproduktiiviseen kloonaukseen. Ihmistä ei ole vielä koskaan kloonattu, mutta muun muassa lampaita, kissoja, koiria ja hevosia on.

Sen lisäksi, että lainsäädäntö kieltää ihmisten kloonaamisen, meillä on yksi toinenkin ongelma. Se, että täysin identtisistä geeneistä huolimatta jokainen klooni olisi aivan erilainen. Vuonna 2001 kloonattiin ensimmäistä kertaa kissa. Sen DNA oli aivan sama kuin sen geneettisellä äidillä ja ajateltiinkin, että se näyttäisi ja käyttäytyisi samalla tavalla. Ajatuksena oli, että voisiko edesmenneen lemmikin tilalle saada uuden vastaavanlaisen.

Mutta miten kävikään? Geneettinen kopio oli eri näköinen ja eri luonteinen. Ympäristö vaikuttaa jo kohdusta alkaen mm. ravinnon kautta. Syntymän jälkeen vuorovaikutus muiden kanssa ja kaikki muutkin ulkopuoliset ärsykkeet vaikuttavat entistä voimakkaammin. Eroavaisuudet kasvavat päivä päivältä.

Kaksoistutkimuksella on perusteltu geenien merkitystä älykkyyteen. Joidenkin tutkimusten mukaan älykkyyden on päätelty olevan n. 60 % perinnöllistä, joidenkin tutkimusten mukaan periytyvyys on 0 %. Tutkimusten tuloksista on kuitenkin huomioitava, että ne pätevät siihen otosryhmään ympäristöineen, eivätkä määritä yksilöä sen tarkemmin. Esimerkiksi suomalaisten elinajanodote ei määritä lainkaan sitä, että miten vanhaksi sinä tai minä eletään.

Suomalaisten, erityisen menestyneiden yksilöiden geeneihin ei ole koodattu menestysreseptiä. Meidän ei siis tarvitse kloonata ketään. Heidän poikkeuksellinen hyvyytensä on tullut määrätietoisen harjoittelun ja ympäristön vaikutuksen myötä. Esimerkiksi Teemu Selänne karsiutui ensimmäiseltä Pohjola-leiriltä ja nousi maajoukkueeseen vasta myöhemmin.

Mitä sitten voimme tehdä, jos kloonaamisesta ei ole apua? Jatketaan harjoittelua ja opettelua, motivoidaan ihmisiä, autetaan toisiamme. Luodaan sellainen ympäristö, että motivoituneet ihmiset saavat tehdä töitä ja pyrkiä päämääräänsä. Suomen nostamiseksi emme tarvitse oikeita geenejä, tarvitsemme tekoja ja toisiamme.

Irtaannutaan lopuksi vielä todellisuudesta. Jos kloonaaminen kuitenkin onnistuisi ja opitut ominaisuudet säilyisivät, niin kenet suomalaiset sinä kloonaisit, jotta Suomi saataisiin nousuun?

Petteri Parkkisenniemi

OP Studio nostaa esiin positiivisia uutisia taloudesta ja tutkii miten saadaan Suomi nousuun.

Kun ensi viikonloppuna voitan lotossa

Ensi lauantaina saan lotossa seitsemän oikein (melkein kaikilla meillä on se sama tunne, eikö vain?) ja sitä kautta tilin saldo kasvaa 27,8 miljoonalla eurolla. Olen lukenut aikaisemmista voittajista, että voitto ei saa näkyä ulospäin ettei kukaan aavista mitään. Kuulostaa melkein kiroukselta. Koko ajan saa pelätä, että muut tietävät tilillä olevista miljoonista. Eikö kuitenkin lottovoiton sattuessa kohdalle pitäisi toteuttaa niitä unelmia,  joihin tarvitaan miljoonia? Mitä siis teen?

Liityn salaiseen lottovoittajien kerhoon  ja vaihdan käytetyn autoni toiseen käytettyyn autoon, en kerro voitosta kenellekään? No en todellakaan. Ekaksi soitan johonkin rakennusyhtiöön. Saavat alkaa rakentamaan kolmikerroksista linnaa taajama-alueen ulkopuolelle. Siellä on oltava tavallisen lapsiperheen tarpeiden lisäksi elokuvateatteri, kuntosali, iso takkahuone saunaosastoineen, iso kirjasto ja pieni liikuntasali. Pihalle oma biitsikenttä ja leikkialue lapsille. Kustannusarvio ehkä kolme, neljä miltsiä. Seuraavaksi lähimmille sukulaisille mitä ikinä tarvitsevatkaan: talo, autot, käteistä, matka, you name it. Niihin uponnee veroineen myös muutama miljoona.

Seuraavaksi reissuun perheen kanssa. Maailmanympärysmatka, kaikkiin niihin matkakohteisiin mistä olemme unelmoineet. Kesäksi kotiin. Sitten kesäjuhlat sukulaisten ja kavereiden kesken. Viikko tai kaksi, maksimissaan kuitenkin kuukausi.  Kaikki tämä maksanee yhteensä joitain satoja tuhansia. Vielä olisi parikymmentä miljoonaa käytettävissä.

Sitten pitkäaikaisen unelman kimppuun. Oma urheiluseura. Se vaatii tietenkin kotipesän, joitain tuhansia vetävän urheiluareenan. Kustannusarvio 5 miljoonaa. Seuran pyörittämiseen (junioritoiminta, edustusjoukkue) 5 miljoonaa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Areenalle ilmaiset salivuorot junioriseuroille. Lisäksi perustaisin säätiön, joka tukee lasten ja nuorten liikuntaa. Miljoona sinne.

Jäljellä olisi vielä 9 miljoonaa. Mitä sillä? 100 000€ käyttötilille,  miljoona startup-toimintaan (useisiin eri yrityksiin), miljoonat lasten tileille ja loput sitten sijoittaisin varainhoitajan avustuksella. OP Privaten tyypit saisivat varmistaa, että jäljelle jäänyt osa kasvaa korkoa vähintään elinkustannusten verran vuodessa.

Onko tämä koko potin osalta järkevää rahankäyttöä? Ainakin työllistävää. Ja voi pojat, hauskaakin olisi! Mikäli lottovoittoa ei jostain syystä kuitenkaan ensi viikonloppuna tule, jatkan säästämistä ja toteutan osan noista unelmista sitten hamassa tulevaisuudessa. 🙂

Petteri Parkkisenniemi

Ravintolapäivä, aikapankki… mitä kokeillaan seuraavaksi?

Viime vuosina on syntynyt mielenkiintoisia vapaan markkinatalouden kokeiluja kuten Ravintolapäivä tai Aikapankit. Ravintolapäivän ideana on, että kuka vain voi perustaa päivän ajaksi Pop up –ravintolan ja tarjota valmistamiaan ruokia tai aterioita ilman kaikkia sääntelyn vaatimia lupia ja todistuksia. Ravintolapäivät ovat olleet todella suosittuja ja niitä vietetään neljä kertaa vuodessa ympäri maailman.

Aikapankeissa jäsenet vaihtavat palveluita, kuten lastenhoito tai sämpylöiden leivonta, aikaa vastaan. Vaihtoyksikkönä toimii tovi, joka vastaa yhden työtunnin panosta. Jäsenten aika on sovittu yhtä arvokkaaksi ja perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, tarkoituksena tarjota apua sitä tarvitseville. Saatua työpanosta vastaan pitää tietenkin sitoutua tarjoamaan apua myös muille.

Molemmat ovat hyviä, innovatiivisia esimerkkejä vapaasta markkinataloudesta, jossa vapaat henkilöt suorittavat vaihdantaa keskenään sopimin ehdoin. Mielenkiintoista onkin nähdä, että minkälaisen toiminnan piirissä nähdään seuraavaksi vastaavanlainen, hieman sääntelyn tai verotuksen ulkopuolelle menevä toiminta. Taksipäivä tai pubipäivä? Mikä sinun veikkauksesi tai toiveesi on?

Petteri Parkkisenniemi

OP Studio nostaa esiin positiivisia uutisia taloudesta ja tutkii miten saadaan Suomi nousuun.