Kirjoittajan arkistot: Mireta Sivonen

Tietoja Mireta Sivonen

Olen Mireta Sivonen, OPn Pietarin edustuston päällikkö. Tässä blogissa kerron Venäjän taloudesta, liiketoimintaympäristöstä ja yhteiskunnasta usean Venäjän-vuoden kokemuksella. Ja tietysti myös venäläisestä arjesta pietarilaistuneen suomalaisen silmin.

Väärinymmärretty ja väärin kohdeltu Venäjä

Rion olympialaiset antoivat hyvän päivityksen Venäjän kokemasta epäreilusta ja väärästä kohtelusta koko muun maailman suunnalta. Seurasin kisoja venäläisiltä kanavilta ja lähetyksissä, joissa selostajat tietenkin puivat loputtomiin Venäjän doping-tuomiota, käytiin myös pitkiä filosofisia keskusteluja Venäjän ainutlaatuisuudesta ja saavutuksista. Välillä taustalla pyörineet kisat unohtuivat kokonaan. Nämä polveilevat keskustelut kuvastivat kuitenkin hyvin venäläisten tämänhetkistä tarvetta tulla ymmärretyiksi.

Koska venäläiset ovat jo vuositolkulla kuunnelleet valtiollisen median Venäjän ja lännen vastakkainasetteluun perustuvaa propagandaa, on monen venäläisen vaikea ymmärtää, että koko muu maailma ei puhu Venäjästä jatkuvasti. Ero takavuosiin on se, että venäläiset heittäytyvät nopeasti maailmanpolitiikkaa käsittelevissä keskusteluissa hyökkäyskannalle. Ehkä Venäjä erehtyi hieman yhdessä asiassa, mutta entä sitten lännen toiminta kymmenessä muussa? Venäläisten kannoissa on myös aimo annos uhrimentaliteettia – vika ei ole Venäjässä vaan kyse on erityisesti USA:n masinoimasta ajojahdista. Rion kisojen päättäjäispäivänä ykköskanava ”Pervyj” esitteli pääuutisissaan ”todellisen” mitalitaulukon, jossa doping-ajojahdin takia poissuljetut venäläisurheilijat olivat saaneet ansaitsemansa. Siinä ei epäröity laittaa kultamitaleita uusjakoon.

Venäläisten kanssa väittelyihin joutuessa useimmiten riittää, että yksinkertaisesti kuuntelee. Muuten huomaa joutuvansa puolustelemaan koko EU:n ja USA:n ulkopolitiikkaa laajalla rintamalla. Ennen venäläiset myös vitsailivat oman maansa hieman vinksallaan olevista puolista. Nyt kuulen sitä ulkomaalaisena paljon vähemmän.

Ymmärryksen ja arvostuksen janoaminen ei välttämättä ole merkki varauksettomasta Putinin tuesta. Silti se on yhdistävä tekijä myös niiden joukossa, jotka pitävät koko valtakoneistoa vastenmielisinä rosvoina. Aikalailla kaikki ovat sitä mieltä, että Venäjä ei ole viime vuosikymmeninä saanut ansaitsemaansa arvostusta maailmalla.

Väittelyihin liittyy myös iso kulttuuriero maidemme välillä – venäläiset tuulettavat mielipiteitään avoimesti, eikä arkaile tarttua hyvinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen aiheisiin, jotka meillä koetaan yksityisiksi. Minulta on parin minuutin tuttavuuden jälkeen kysytty sekä kuukausipalkkaa että avioliiton tilaa.

Kulttuurieroista puhuminen tuntuu kliseiseltä ja kuluneelta, mutta viime aikoina olen pohtinut asiaa usein, koska Venäjä on liukunut kauemmas myös läntisestä talousyhteisöstä. Olen itsekin urani aikana ollut todistamassa läjäpäin tilanteita, joissa puutteellinen liiketoimintaympäristön ja vastapuolen realiteettien ymmärtäminen on johtanut syviin ja kalliisiin väärinymmärryksiin. Nyt osaan jo ennakoida tilanteet, joissa osapuolet puhuvat eri kieltä.

Venäjän kanssa toimiessa – ja tämä pätee ihan yhtä hyvin muihin kehittyviin markkinoihin – tarvitaan osaajia, jotka jaksavat jumpata välikäsinä ja tulkita asiaa molempien osapuolten kannalta, kirkastaa tilanteen ja viedä sitä kohti nopeampaa ratkaisua. Venäjällä siihen liittyy yleensä raskas byrokratia. Mutta yhtälailla olen venäläisille monesti joutunut selittämään, miksi Suomessa kaikki on niin hidasta. Heidän on vaikea ymmärtää, miksi tapaaminen onnistuu vasta kolmen kuukauden päästä ja miten helpolta tuntuvan päätöksen tekemiseen menee puoli vuotta.

Myyntiä ja kauppoja tehdessä on hyvä pitää nöyryys mielessä. Kolmen pointin pitchaus ei välttämättä toimi, jos venäläinen vastapuoli vain haluaa tulla kuulluksi ja tuntea itsensä tasavertaiseksi. Venäläinen ystäväni, joka oli monta vuotta johtoasemassa yritysoston jälkeisessä haltuunotossa, ihmetteli viimeksi tavatessamme, että miksi venäläiset saivat kaikki haukut niskaansa pieleen menneessä integraatiossa. Hänen mielestään oli kohtuutonta, että epäonnistuminen pistettiin Venäjän bisnesmaailman vääristymien ja petollisten venäläisten piikkiin, kun suomalainen osapuoli samanaikaisesti sortui Venäjän toiminnoissaan moneen oppikirjavirheeseen. Jos ei muuta, niin tehdyistä virheistä pitää ottaa oppia. Nykyisessä taloustilanteessa niihin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Öljyn hinta hermostuttaa Venäjällä, korruptio jatkuu toisessa polvessa

Venäjä palasi pitkiltä uuden vuoden vapailtaan synkkiin talousnäkymiin. Ensimmäisen työviikon aikana ministerit ja talouseliitin edustajat ovat kilvan ennustaneet, kuinka alas öljyn hinta ja ruplan kurssi voivat painua. Ikään kuin kansaa haluttaisiin valmistella huonoimman mahdollisen skenaarion toteutumiseen alkaneena vuotena. Tuntuu kuin koko maa hengittäisi öljynhinnan tahtiin. Rupla seuraa tiukasti öljyn hintaa, kaikki muut ajurit ovat enää pelkkää taustakohinaa. Ministerien ulostulon takana on ilmiselvää paniikkia siitä, että mitä nykytasolta vielä laskeva öljyn hinta aiheuttaisi valtiontaloudelle. Ministeriöille on annettu tehtäväksi löytää 10 % säästöt valtion menoihin ja sopeuttaa budjetti 30 dollarin barrelihinnalle. Öljy-yhtiöitä käskettiin joulukuussa suorittamaan stressitestit 30 dollarin barrelihinnalla. Suuret venäläiset öljyntuottajat vakuuttelevat kestävänsä jopa 15-20 dollarin hintatason. Kannattavuus pystytään säilyttämään ruplamääräisesti kotivaluutan rajun heikentymisen takia, mutta se edellyttää säästökuureja ja uusien investointien jäädyttämistä.

Öljyntuotannon verotus muodostuu Venäjällä siten, että suurimman riskin öljynhinnan laskusta kantaa valtio – mitä alhaisempi hinta, sitä alhaisempi vienti- ja kaivannaisveron aste yhtiöille on. Kun hinta painuu alle 15 dollarin barrelilta, on verotusaste käytännössä nolla. Se on taso, jolla valtion reserveihin ei kerry sentin senttiä. Valtio tarvitsee kipeästi kovaa valuuttaa, jotta valuuttareservit eivät hupenisi vuodessa parissa. Vain reilu kuukausi sitten presidentti Putin allekirjoitti valtion budjettiesityksen, joka perustuu Urals-öljyn 50 dollarin barrelihinnalle ja jolla budjettivaje olisi 3 %. Nyt budjetin perusta näyttää lähinnä fantasialta. Ministerien paniikille on siis syynsä ja hermostuneisuutta lisää syyskuun puolessa välissä järjestettävät duuman vaalit.

Valtiojohdon tyynnyttelevät puheet, joissa vakuuteltiin pahimman olevan jo takana, ovat parissa kuukaudessa muuttuneet melkein päinvastaisiksi. Valtiojohdon uskottavuutta ei lisää loppuvuoden korruptioskandaalit, jotka osaltaan lisäävät venäläisten apatiaa sen suhteen, että mikään ei muutu korupuheista huolimatta. Kansainvälisiin uutisiinkin pääsi Putinin (väitetyn) tyttären Jekaterina Tihonovan ja hänen miehensä Kirill Shamalovin tarina. Shamalov on Venäjän uusin dollarimiljardööri, Putinin varainhoitajapankin omistajan poika. On miljoonatalo Rivieralla, vävypojan bisneksille korvamerkittyä rahaa valtion hyvinvointirahastosta ja Tihonovalla hieno johtajan pesti Moskovan valtiollisessa yliopistossa. Eliitin ryvettyneisyys voi pulskasti jo toisessa polvessa. Mitään ei ole tietenkään virallisesti myönnetty.

Puolustusministeri Sergey Shoigulta paljastui 18 miljoonan dollarin kartano Moskovan liepeiltä. Melkein hehtaarinkokoisen tontin omistus on virallisesti kulkenut Shoigun tyttäreltä vaimon siskolle. Tätä poliittisesti puhtoista ja valtiota vuodesta 1991 palvellutta puolustusministeriä on jopa veikkailtu Putinin perintöprinssiksi.

Suurin skandaali oli kuitenkin pääsyyttäjä Juri Tshaikan ympärille kiertynyt vyyhti, josta kertova 45 minuutin dokumentti on Youtubessa saanut yli 4 miljoonaa katsojaa. Tshaikan poikien ja lähipiirin toimet saavat kyynisimmänkin Venäjästä kaiken tietävän katsojan hämilleen. Syypääksi Tshaika nimitti Venäjältä karkotetun amerikkalaisen liikemiehen Bill Browderin, joka Tshaikan mukaan oli teettänyt filmin oppositiojohtaja Aleksey Navalnyilla tilaustyönä. Kuka sellaista uskoisi? Valtionjohto on lakaissut skandaalit maton alle. Duuma otti tällä viikolla käsittelyyn lakiehdotuksen, joka kieltää bisnekset valtion korkeiden virkamiesten lapsilta – muodon vuoksi. Putin allekirjoitettavaksi laki tuskin etenee.

Mireta Sivonen

Suru-uutisia Egyptistä ja luomuolutta Jekaterinburgista

Juuri kun olin ajatellut kirjoittaa Venäjän hyvistä puolista – sillä onhan niitä kaikesta huolimatta – niin pietarilaisia turisteja täynnä oleva kone tippui Egyptissä. Järkytys oli suuri koko maassa. Toisin kuin meillä, TV:ssä näytettiin menehtyneiden lomakuvia ja nimilistat pyörivät kanavilla. Onnettomuus tuli iholle, vaikka lomakuvista oli sentään lasten kasvot peitetty. Vasta maanantaiaamuna kuitenkin tajusin, että presidentti Putinia ei ollut kameroiden edessä nähty. Hän ei tullut kahteen päivään julkisuuteen lausumaan valtionjohdon surunvalitteluja. Vaikka hän, ja samalla suurin osa hänen lähipiiristään, on pietarilaisia. Voisiko missään eurooppalaisessa maassa kuvitella, että valtion päämies ei esittäisi välittömästi osanottoaan yli 200 kansalaisen kuollessa lento-onnettomuudessa?

Se ei jäänyt myöskään venäläisiltä huomaamatta, että presidentti kaihtoi julkisuutta oman kansan suuronnettomuuden hetkellä. Vapaamman median mukaan Putin ei halua itseään yhdistettävän onnettomuuksiin ja inhimilliseen tragediaan. Miten Kremlissä oli jo voitu unohtaa Kurskin uppoamisen aikaiset virheet? Pulkovan lentokentälle, jossa omaiset odottivat uutisia, lähetettiin presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Livenä Putin esitti surunvalittelunsa maanantaina tavatessaan liikenneministerin Maksim Sokolovin, joka oli palannut turmapaikalta. Tämäkin surunvalittelu tapahtui siis ihan muun tapaamisen yhteydessä, ei erillisenä ulostulona.

Muutin kuukausi sitten uudelle alueelle lähemmäksi keskustaa. Muutosta johtuen moni jo vakiintunut arkikuvio sai jäädä ja näin kaupungin osittain uusin silmin. Ja pidän näkemästäni. Muutos palveluissa on niinkin lyhyellä aikavälillä kuin viisi vuotta taaksepäin hurja. Olen myös uusilla kulmillani nähnyt paljon yritteliäisyyttä – on ravintoloita, kahviloita, vaate- ja korukauppoja sekä viini- ja sisustuskauppoja. Kaikilla on nykyään take away-kahvin myyntiä ja suosituimmilla reiteillä näkyy minikahviloita, jotka toimivat auton peräluukusta. Tarjoavat peräluukusta jopa ilmaisen Wi-fin kahvittelijoille. On gastropubeja, luomuruokaa ja venäläisten pienpanimoiden oluita ja tämä kaikki elintarvikepakotteista ja talouskriisistä huolimatta. Ravintoloiden sisutuksissa ei ole säästelty mielikuvitusta ja palvelu on ystävällistä ja nopeaa.

Uskoisin, että Venäjän huomattavasti parantunut sijoitus Maailman pankin Ease of doing business -rankingissa näkyy yrittämisen pienenä helpottumisena. Vähän aikaa sitten julkaistussa rankingissa Venäjän sijoitus parani taas pykäläkaupalla ollen 51. vajaan kahdensadan maan joukossa. Toki olen itsekin suhtautunut mittauksen luotettavuuteen ja kattavuuteen epäilevästi, mutta väittäisin, että jotain parannusta on tapahtunut. Yrityksen perustaminen ja omaisuuden rekisteröinti on tehty helpommaksi. Takapakkia on sen sijaan otettu ulkomaankaupassa, jossa Venäjän sijoitus oli surullinen 170.

On täysin väärin olettaa, että venäläiset olisivat kärjistyneen tilanteen takia ulkomaalaisvastaisia. Ainakaan Pietarissa. Vastaanotto uusilla kulmilla on ollut ylitsevuotavan ystävällistä ja uteliasta. Suutarin luota oli jopa vaikea päästä pois, kun jokainen halusi kertoa Suomen matkoistaan ja kehua, kuinka hienosti meillä on asiat. Kysymys, johon pääsen melkein aina vastaamaan koko Suomen puolesta on, mitä venäläisistä meillä ajatellaan. Monet ovat huolissaan siitä, miten Ukrainan kriisi on vaikuttanut mielipiteisiin venäläisistä ja että halutaanko venäläisiä enää Suomeen. Pietarilaisten käsitys Suomesta on niin kertakaikkisen positiivinen, että en voi olla ajattelematta, että sellaista brändiomaisuutta ei ole varaa hukata. Vastaavaa Suomi-brändiä kun ei missään muualla ilman valtavia ponnistuksia niin vaan rakennetakaan.

Juustorovioita, kaivinkoneita ja pakotetarroja

Kun palasin lomani jälkeen Venäjälle, tv:ssä tuhottiin ruokaa polttamalla ja kaivinkoneilla. Uusi elintarvikkeiden tuhoamislaki oli astumassa voimaan. Kohu on ollut suuri ja kampanja näyttävä. Kreml-mielinen nuorisojärjestö palkattiin jopa Moskovan kauppoihin etsimään sanktioituja tuotteita ja merkitsemään ne huomiota herättävillä tarroilla. Venäjän vastapakotteiden alaiset elintarvikkeet ovat saaneet oman nimityksensä, joka on jo kaikkien käytössä – sanktsionka.

Venäjän valtamedia syytti uuden lain hyväksymisen yhteydessä länsimaita vastapakotteiden piirissä olevien elintarvikkeiden tahallisesta ja aktiivisesta syytämisestä Venäjän markkinoille. Kiellettyjä elintarvikkeita on virrannut Venäjälle koko ajan pääasiassa kolmella eri tavalla. Yleisin reitti on ollut tuoda tuotteet Venäjän rajanaapuriin, esimerkiksi Latviaan, määränpäänä Kazakstan tai Valko-Venäjä. Pakotteiden alaisten elintarvikkeiden kuljetus Venäjän läpi ei missään vaiheessa ole ollut kiellettyä. Jossain matkan varrella lasti on siirretty toiseen kuorma-autoon ja lähetetty ostovoimaisiin kaupunkeihin Venäjällä. Nyt valvova viranomainen on ilmoittanut pystyttävänsä kyseisten maiden rajoille kymmeniä omia tarkastuspisteitä. Toki pakotetuotteita on virrannut myös muista kolmansista maista, eniten Turkista.

Jalostaminen ja sen jälkeinen uudelleen pakkaaminen on ollut toinen keino, josta erityisesti Valko-Venäjä on hyötynyt. Tyyppiesimerkki tästä toiminnasta on norjalainen lohi, joka on fileoitu Valko-Venäjällä ja lähetetty valkovenäläisenä elintarvikkeena Venäjälle. Moni viejä keksi sertifioida tuotteensa uudelleen laktoosittomana tai muuna terveyttä edistävänä tuotteena. Esimerkiksi espanjalaista manchego-juustoa on näkynyt paljon kaupan hyllyillä. On tietysti hieman kyseenalaista, että uudelleen sertifiointi on sallittu joillekin viejille, kun ottaa huomioon, että kovat kypsytetyt juustot ovat lähtökohtaisesti aina laktoosittomia. Marketin hyllyssä on nähty jopa suomalaista laktoositonta kinkkua. Italialaisia elintarvikkeita on uutisten mukaan tuotu Venäjälle lentokoneella ja myyty verkkokaupassa. Löytyipä verkosta espanjalaisia elintarvikkeita myyvä sivusto, jossa tavaraa ilmoitettiin tuotavan maahan luotettavalla diplomaattikuljetuksella.

Vaikka muutama EU-maa olisikin osoittanut suurempaa luovuutta ja neuvokkuutta pakotteiden alaisten elintarvikkeiden saattamisessa Venäjän markkinoille, niin on päivänselvää, että suurten volyymien osalta pakotteiden kiertäminen on toteutettu ja ideoitu venäläisten ja heidän Euraasian Unioniin, eli tulliliittoon, kuuluvien kumppanimaiden kesken. Asiantuntijoiden mukaan kaikki suuret elintarviketukkurit ja nk. horeca ovat tienneet, mistä pakotteiden alaisia elintarvikkeita on voinut saada. Tämä jatkuva ja kaikkien silmien edessä tapahtuva vuoto alkoi varmasti olla liikaa Kremlille, kun pakotteiden vuosipäivä lähestyi. Vastapakotteiden uskottavuutta nakersi, kun kansa vitsaili valkovenäläisestä merilohesta ja katkaravuista. Oli järjestettävä jotain näyttävää, jotta kaikki ymmärtäisivät valtaapitävien olevan tosissaan tuonninkorvaamisohjelmansa kanssa. Uutisissa ei esiinny montaakaan sanaa yhtä usein kuin tuonninkorvaaminen ja sitä varten on rahaakin luvattu 2,5 triljoonaa ruplaa (nykykurssilla 35 miljardia euroa).

Valitettavasti tilastot eivät tue tuonninkorvaamisen vielä tehonneen. Hallitus teetätti itse ja julkisti tällä viikolla tutkimuksen Venäjän vastapakotteiden vaikutuksista, joiden todettiin olleen pääasiassa haitallisia. Ruuan hinta on noussut, laatu heikentynyt ja tuontielintarvikkeiden korvaamisesta on vain yksittäisiä onnistuneita esimerkkejä. Putin sohaisi pakotetuotteiden tuhoamiskäskyllään arkaan paikkaan, sillä aika harvalla riittää ymmärrystä hyvien elintarvikkeiden tuhoamiselle maassa, jossa melkein 16 % ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella ja jossa lastenkodeissa ei ole persikoita nähtykään. Monien venäläisten mielestä uudet kiristystoimet johtavat vain lisääntyneeseen korruptioon ja mustan pörssin kauppaan.

Ukrainan valtionvelka Venäjän uutena kiristysruuvina

Vietin toukokuun alussa neljä päivää Odessassa, Mustanmeren helmessä. Kaupunki oli viihtyisä ja katukuvasta oli vaikea päätellä, että maa on luisunut syvään talouskurimukseen kroonisine ongelmineen. Kuten niin monesti ennenkin matkustaessani Itä-Euroopassa, oli mahdoton ymmärtää, miten Odessa näytti niin virkeältä ottaen huomioon, että ukrainalaisten keskipalkka on virallisesti alle 200 dollaria kuukaudessa.

Kun Neuvostoliitto kaatui, Ukrainan ja Puolan arvioitiin olevan lähtökohdiltaan potentiaalisimmat kasvumarkkinat Itä-Euroopassa. Tällä hetkellä vertailu ei ole aiheellista, sillä puolalaiset ovat kolme kertaa rikkaampia kuin ukrainalaiset. Itse asiassa Ukraina on tänä päivänä köyhempi kuin se oli neuvostoaikana. Ukrainalaiset ovat saaneet seurata sivusta kun muut entiset itäblokin maat ovat vaurastuneet ja liittyneet länsimaisiin rakenteisiin. Ero sen kuin kasvaa suhteiden tuhouduttua suurimman kauppakumppanin Venäjän kanssa. Vienti Venäjälle on vuodessa romahtanut yli 60 %.

Alkuvuoden luvut ovat karmaisevia. Ensimmäisellä kvartaalilla BKT supistui 18 %, inflaatio laukkaa 60 %:ssa ja hryvna on menettänyt arvostaan vuodessa suunnilleen saman verran. Valtio velkaantuu kiihtyvällä tahdilla ja velan määrä on nopeasti noussut jo 100 % BKT:stä. Valtionvelkaa erääntyy vuoden sisään 6 mrd. dollaria Ukrainan valuuttavarantojen ollessa 10 mrd. dollaria. Neuvottelut velkojien kanssa ovat edenneet huonosti. Ukraina haluaa velkoja leikattavan pysyvästi, kun taas velkojat ovat tiukasti puhuneet pelkistä lainojen uudelleenjärjestelyistä.

Venäjällä on neuvotteluissa käsissään ase, jota se tuskin epäröi käyttää syventääkseen Kiovan hallinnon ahdinkoa. Ukrainan parlamentti sääti viime viikolla lain, joka antaa hallitukselle oikeuden jäädyttää velkojen takaisinmaksun. Venäjä ilmoitti heti vastineeksi, että se vaatii Ukrainan joulukuussa erääntyvän 3 mrd. dollarin lainan takaisin täysimääräisesti ja ajallaan. Tällä hetkellä on epävarmaa, selviääkö Ukraina kesäkuussa edes lainan 75 miljoonan dollarin koroista. Kreml ilmoitti myös vievänsä Ukrainan kansainväliseen oikeuteen takaisinmaksun laiminlyömisestä, jos korkoja ei makseta ajallaan, puhumattakaan jos joulukuussa rahoja ei kuulu.

Umpikuja uhkaa viivyttää IMF:n Ukrainalle lupaamaa seuraavaa 2,5 mrd. dollarin lainaerää. IMF:n pelastuspaketissa on ehto, joka jäädyttää koko 17 mrd. dollarin lainaohjelman, jos Ukraina ei pysty lyhentämään julkista velkaansa. Venäjän myöntämä 3 mrd. dollarin joukkovelkakirjalaina täyttää julkisen velan määritelmän. Kiovassa peräänkuulutetaan bondilainojen lainmukaisuutta, sillä niiden poliittisuudesta ei ole epäilystä. Venäjä osti Ukrainan joukkovelkakirjoja vuoden 2013 lopussa viimeisenä yrityksenä pelastaa Janukovitshin hallinto. Luvatusta 15 miljardin dollarin lainaohjelmasta Kreml ehti toteuttamaan vain 3 miljardia ennen kuin Janukovitshin loru oli loppu. Siihen loppui myös Ukrainan joukkovelkakirjojen ostot.

Vaikka Ukraina lähtisi vaatimaan oikeutta joukkovelkakirjalainan lainmukaisuudesta sen poliittisuuteen vedoten, se ei päätöstä odotellessa selviä ilman IMF:n seuraavaa tukipakettia. Jos Ukraina virallisesti julistautuu maksukyvyttömäksi, IMF:n pitää tehdä kiusallinen päätös tukipaketin jatkosta. Kremlille kelpaa sekä talousahdingossa rypevä, omiin ongelmiinsa mureneva Kiova että maalitauluksi IMF, joka rikkoo omia periaatteitaan silloin kun länsimaisten suurvaltojen intressit sitä edellyttävät. Kremlin linjaan sopii hyvin lännen käsikassaraksi jo jonkin aikaa syytetty IMF. Se antaa lisäpontta Venäjän ajamille uusille vaihtoehtoisille rakenteille, kuten BRICS-maiden omalle kehityspankille ja Aasian infrastruktuuri-investointipankille. Tämä siitä huolimatta, että IMF vain 17 vuotta sitten yhdessä Maailmanpankin kanssa pelasti Venäjän maksukyvyttömyydestä yli 22 mrd. dollarin tukipaketilla.

Venäläisiä turisteja ei ennen niin suositussa Odessassa näkynyt. Eräs venäläinen tuttavani kysyikin ihmeissään, kuinka uskallan Odessaan lähteä, kun ukrainalaiset ovat niin aggressiivisia. Surullista, että propagandalla on saatu aikaan tällaisia mielikuvia. Odessan kaduilla kun ei muuta kieltä puhuttu kuin venäjää.

”Jos haluan nähdä spektaakkelin, menen teatteriin”

Taas on yksi Putinin ”Suora linja” nimellä kulkeva yhden miehen maratonspektaakkeli nähty. Vahvistunut rupla ja täydeltä romahdukselta välttynyt talous antoi Putinille hyvän selkänojan esiintyä Venäjän yhtenäistäjänä ja viestittää pahimman olevan jo ohi. Valtion media on rummuttanut dollaria ja euroa vastaan vahvistuvaa ruplaa voittona amerikkalaisista ja eurooppalaisista vastustajista, joiden tavoitteena on ajaa Venäjä tuhon partaalle.

Ensimmäisen kvartaalin jälkeen moni talousennustaja on joutunut toteamaan, että Venäjän talouden tilanne ei ole niin katastrofaalinen kuin vielä vuoden vaihteessa näytti. Toki talous supistuu, mutta ennusteet ovat asettuneet -3-5 % tasolle. Kansaa kiusaava inflaatio, joka maaliskuussa nousi lukemaan 16,9 % ollen korkeimmillaan 13 vuoteen, hidastunee hieman vahvistuvan ruplan myötä. Lisäksi Keskuspankin odotetaan jälleen laskevan avainkorkoaan seuraavassa kokouksessaan vappuaattona. Muutama iso tuontifirma, kuten Apple, on jo ilmoittanut laskevansa tuotteidensa hintoja. Viimeiseksi ruplaralliksi tämä ei jää vaikka tilanteen odotetaan pysyvän melko stabiilina kesään asti. Pidemmälle harva uskaltaa ennustaa, sillä niinkin outo ilmiö on viime aikoina nähty, että öljyn hinta on laskenut ja rupla vahvistunut.

”Suorassa linjassa” Putin käsitteli taloutta paljon, mutta vanhoin sanankääntein. Venäjän talous hyötyy ja uudistuu pakotteiden takia, vaikka Venäjä ei ole niitä halunnut. Pakotteiden purkamista on turha Putinin mukaan odottaa lähiaikoina. Pien- ja maatalousyrittäjien toimintaa edistetään ja tuetaan. Vuodenalun inflaation Putin sanoi olevan reilut 11 %. Tätä seurasi kommentointivyöry internetin keskustelupalstoilla siitä, kuinka valtiojohto valehtelee, eikä tunne tosiasioita.

Etenkin koulutetut, keskiluokkaiset kaupunkilaiset pitävät Putinin ”Suoraa linjaa” pelkkänä käsikirjoitettuna näytelmänä. Eilen tehdyssä mielipidekyselyssä neljännes venäläisistä ilmoitti, että eivät katso ”Suoraa linjaa”. Vaikka kysymyksiä lähetykseen tuli ennätysmäärä, yli 3 miljoonaa kappaletta, ilmoitti 46 % venäläisistä samassa kyselyssä, että eivät halua kysyä Putinilta yhtään mitään. Perusteluissa kommentoitiin lähetyksen olevan järjestetty farssi, jossa maan realiteeteista irronnut johtaja puhuu, mitä hänelle itselleen sopii. Venäläinen kollegani oli minulle suorastaan vihainen, kun halusin seurata lähetystä. Hänessä koko show herätti pelkkää ärtymystä ja kiukkua.

Tälläkin kertaa lähetykseen oli videoterveisten, puhelujen ja kirjeiden välityksellä marssitettu tavallisia ihmisiä eri puolelta Venäjää – maanpuolustustahtoaan vannova sotilas, kroonisesti sairas lääkkeitä tarvitseva, halvaantunut tyttö, joka tarvitsi kävelyä harjoittavan laitteen, 4-vuotias poika, joka halusi tietää koska presidentti nukkuu, turisteja toivovia krimiläisiä ja avaruustukikohdan työläisiä, joiden palkat olivat maksamatta sekä veteraani, jolle luvattu uusi asunto oli jäänyt saamatta. Toisen maailmansodan veteraaneille ja lähestyville Voitonpäivän 70-vuotisjuhlille annettiin peräti puoli tuntia aikaa. Eräs soittaja halusi Putinin määräävän upseerimiehensä hankkimaan kotiin koiran. Kosijoita, jotka haluavat Putinin vauhdittavan myönteistä vastausta morsiamelta, soittaa joka lähetykseen.

Yhteistä näille kansalaisten ongelmille on tietenkin se, että Putin lupaa henkilökohtaisesti ratkaista tilanteen. Samalla hän pääsee puhumaan valikoiduista aiheista itselleen edullisessa valossa. Pari oppositiopoliitikkoa ja vaihtoehtoisen median edustajaa päästetään ääneen muodon vuoksi. Melkein neljän tunnin spektaakkeli olikin hyvä lopettaa toiveeseen, että virkamiehet ottavat tarjotuista ratkaisuista vaarin ja korjaavat ongelmat. Ja näin hyvä tsaari poistui näyttämöltä. Kuten eräs venäläinen tuttavani huokaisi kyllästyneenä: ”Jos haluan nähdä spektaakkelin, menen teatteriin.”