Aihearkisto: Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelu –blogissa kurkistetaan asiakaspalvelun arkeen ja kerrotaan vastauksia kysymyksiin, joita asiakaspalvelijoiltamme eniten kysytään.

Mobiiliopastus Helsingin OPssa

Tarjoamme jatkuvasti kehittyviä digitaalisia palveluita mobiilissa, jotka parhaimmillaan helpottavat asiakkaidemme arkea, vähentävät turhaa vaivaa ja pienentävät asiointiin käytettyä aikaa. Palveluiden käyttöönotto ei kuitenkaan suju aina leikiten, joten tarjoamme nyt ilmaista mobiiliopastusta neljässä konttorissamme pääkaupunkiseudulla kaikille OPn asiakkaille.

Mobiiliopastusta on tarjolla pääkaupunkiseudulla Helsingin OPssa Aleksin, Bulevardin sekä Tikkurilan konttoreissa, joihin voi varata 30 minuutin mittaisen opastuksen etukäteen Op.fi:ssä. Voit myös pistäytyä konttoriin asiantuntijamme juttusille ilman ajanvarausta, mutta tällöin on hyvä varautua odottelemaan pieni tovi. Suosittelemme siis ajanvarausta etukäteen, varauksen pääset tekemään kätevästi Op.fi:ssä.

Sofa with matching slippers in living room

Pankkiasiat kuntoon omalla kotisohvalla? Kyllä, kiitos!

Mobiiliopastuksessa sähköisiin palveluihin koulutettu neuvojamme opastaa asiakasta oman laitteen käytössä lataamalla puhelimeen tai tablettiin tarvittavat sovellukset, joilla hoidat pankki- ja vakuutusasioinnin kätevästi missä ja milloin tahansa. Opastuksessa ehditään OP-mobiilin ja Pivon asennuksen lisäksi kirjautua molempiin palveluihin, ottaa OP-mobiilin puolella laaja mobiiliasiakkuus käyttöön ja tutustua ainakin tärkeimpiin toimintoihin, kuten omasiirtoihin ja laskujen maksamiseen.

Mobiiliopastuksessa esittely tehdään testitunnuksin, mutta omat tunnukset on hyvä ottaa mukaan, jotta palvelut saadaan toimintavalmiuteen omaa käyttöä varten. Mobiiliopastus on suunnattu OP:n asiakkaille, joilla on käytössään verkkopalvelutunnukset sekä oma mobiililaite eli älypuhelin tai tabletti. Mobiiliopastukseen voi tulla kaikissa sähköistä asiointia koskevissa ongelmatilanteissa.

Mobiiliopastus sopii erityisesti sinulle, joka

  • Haluaisit helpottaa asiointia ja ottaa käyttöön OP:n sähköiset palvelut, mutta et tiedä miten
  • Sinulla on käytössäsi OP:n sähköiset palvelut, mutta haluaisit oppia käyttämään niitä paremmin
  • Olet ladannut OP-mobiilin tai Pivon, mutta et ole koskaan käyttänyt niitä tai käyttö on jäänyt vähäiseksi

Miten pääsen Mobiiliopastukseen?

Voit varata ajan mobiiliopastukseen Op.fi:ssä tai tulla suoraan konttoriin. Mobiiliopastusta on tarjolla neljässä konttorissa pääkaupunkiseudulla. Nämä ovat Aleksin, Bulevardin sekä Tikkurilan konttorit.

Mitä tarvitsen mukaan konttoriin?

Mobiiliopastuksessa pyritään käyttämään asiakkaan omaa laitetta. Eri valmistajien laitteissa on eroja, ja haluamme, että mobiiliopastus tukee aina parhaiten kunkin käyttäjän omia tarpeita. Lisäksi tarvitset sovelluskauppatunnukset (AppStore, Google Play tai Windowsin Kauppa), jotta saamme tehtyä tarvittavien sovellusten lataukset sekä OPn verkkopalvelutunnukset, jotta voimme kirjautua palveluihin sisään.

Muistilista Mobiiliopastukseen lähtijälle:

  1. Oma mobiililaite (eli älypuhelin tai tabletti), jossa on tarpeeksi virtaa. Mukaan voi napata myös laturin laitteelle mikäli akku on vähissä.
  2. Verkkopalvelutunnukset eli käyttäjätunnuksen ja salasanan. Nämä ovat samat tunnukset, joilla kirjaudutaan esimerkiksi verkkopankkiin. Tunnuksia käytetään vain palveluun kirjautuessa, esittely hoidetaan testitunnuksilla.
  3. Avainlukulista tarvitaan, jotta päästään kirjautumaan palveluun.
  4. Sovelluskaupan tunnukset on myös hyvä ottaa mukaan, jotta saamme ladattua tarvittavat sovellukset (OP-mobiili ja Pivo) laitteelle.

Mitä mobiiliopastus maksaa?

30 minuutin mittainen Mobiiliopastus on maksuton palvelu OPn asiakkaille.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Hyvän mielen joulu – Mummot mobiiliin!

Pian pakataan pussukat peräkonttiin ja matka joulunviettoon voi alkaa. Tiedossa on pitkä viikonloppu täynnä taikaa; kylmyyden ja pimeyden keskellä nautitaan valosta, lämmöstä ja ennen kaikkea ihmisistä. Joulussa parasta on aika, joka nykyisin tuntuu olevan jatkuvasti kortilla. Odotan valtavasti kiireetöntä oleskelua kaikkein rakkaimpien kanssa ilman kiirettä villasukat jalassa ja glögimuki kädessä. Toiseksi parasta joulun ajassa on ehdottomasti ruoka! Kokkaavan isän loihtimat joulupöydän herkut ovat vuosi toisensa perään se joululahjoista paras, komeuden kruunaa äidin leipoma arabialainen maustekakku.

Joulun paras jälkkäri: arabialainen maustekakku.

Joulun paras jälkkäri, arabialainen maustekakku, odottaa jo syöjiään.

Jouluna vieraillaan usein myös mummojen ja pappojen luona, jotka odottavat innolla kyläilijöitä. Pitkä välimatka on vähentänyt vierailuja, ja joulu tuntuu olevan vuoden ainoita mahdollisuuksia käydä tapaamassa vanhuksia ihan ajan kanssa. Yhteydenpito isovanhempiin on onneksi helpottunut roimasti, sillä älypuhelimet ovat tavoittaneet myös heidät – WhatsApp on kovassa käytössä ja kuulumisia voi vaihtaa vaivatta, vaikkei paikalle pääsisikään. Siitä huolimatta ei pistäytymistä saman kahvipöydän ääressä päihitä mikään. Yhteydenpidon lisäksi mobiililla saa nykyisin hoidettua pankkiasioinnin kätevästi, joka kokemuksemme mukaan on mummojen mielestä varsin mainio juttu – käteen sopiva laite ja reilun kokoiset näppäimet parantavat käyttäjäkokemusta näppärästä viivakoodinlukijasta puhumattakaan. Nyt haastammekin kaikki hyvän mielen joulukampanjaan, jossa yhdessä helpotamme isovanhempien arkea, ja pistämme mummojen mobiilit kuntoon! 

Näin se käy: Mummolle OP-mobiili

Kun kuulumiset on vaihdettu, otetaan esiin mobiililaitteet ja aletaan hommiin. Kyllä, tällä kertaa kahvipöydässä puhelimen naputtelu on täysin sallittua! Aluksi on hyvä varmistaa, että laitteessa on tarpeeksi virtaa ja ohjelmisto on päivitetty ajan tasalle. Myös sovelluskauppatunnukset on hyvä kaivaa esille, jotta sovellusten lataaminen sovelluskaupoista on mahdollista. Verkkopalvelusopimuksesta löytyvät tunnukset (verkkopankkitunnukset) ovat mobiilissa samat, kuin tietokoneellakin, eli uusia tunnuksia ei OP-mobiilin käyttämiseksi tarvita. Myös avainlukulistaa tarvitaan, joten sen kaivaminen piirongin laatikosta kannattaa tehdä myös.

Mikäli puhelimesta ei vielä löydy OP-mobiilia, ladataan tämä sovelluskaupasta; OP-mobiilin saa suomenkielen lisäksi ruotsin- ja englanninkielisenä iOS-, Android- sekä Windows-laitteille. Latauksen jälkeen OP-mobiili avataan, ja sisäänkirjautuminen vaatii tunnuksen ja salasanan lisäksi avainluvun. Ensimmäiseksi kannattaakin ottaa käyttöön laaja mobiiliasiakkuus, jonka jälkeen kirjautumiseen ei avainlukulistaa enää tarvita. Tässä kohtaa on hyvä kirjautua ulos mummon profiilista ja tehdä kirjautuminen testitunnuksilla, sillä verkkopankkitunnukset sekä pankkiasiat ovat henkilökohtaisia. Testikäyttäjän käyttäjätunnus on 123456, salasana 7890 ja avainluku 0000.

Joulun tunnelma syntyy pienelläkin vaivalla.

Joulun tunnelma syntyy pienelläkin vaivalla.

OP-mobiilin suosituimpia ominaisuuksia on päivittäisten raha-asioiden hoito, johon kuuluu muun muassa tilien saldon tarkasteleminen, omasiirrot sekä laskujen maksaminen. Mummolle voi esitellä nyt myös mobiilista löytyvän Vahinkoapu-palvelun, joka neuvoo vahinkotilanteessa ja etsii avun, mikäli jotain sattuu. Myös Otto-pisteiden sekä konttoreiden etsiminen kartalta on mainio ominaisuus, mikäli mummo vähääkään lähtee oman kylän ulkopuolelle.

OP-mobiilin esittelyyn kuluu viitisen minuuttia, mummon aikaa säästyy tulevana vuonna huomattavasti enemmän. Myös automaattipäivitykset on hyvä napsauttaa päälle, jotta sovellukset pysyvät ajan tasalla. Samaan syssyyn voi napata vaikkapa uuden taustakuvan yhteisestä hetkestä. Vaikka mummo onkin etusijalla, kannattaa muutkin perheenjäsenet pyytää paikalle, sillä eipä OP-mobiili haittaa tee isän, äidin tai siskonkaan puhelimessa.

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! Arvonnan voittaja julkistetaan OPn Facebookissa!

Kaikkien OP-mobiilin aikavälillä 23.12.2015-6.1.2016 ladanneiden sekä käyttöönottaneiden kesken arvomme yhden pääpalkinnon. Kaksi upouutta iPad Air-tablettia lähtee matkaamaan arvonnan voittajalle: yksi ahkeralle avustajalle ja toinen mobiiliaikaan siirtyneelle mummolle, isälle, äidille tai kaverille. Arvontaan osallistuu kaikki OP-mobiilin kyseisellä aikavälillä ladanneet, eli erillistä arvontalomaketta ei tarvitse täyttää. Lue arvonnan säännöt täältä ja eikun hommiin!

Leppoisaa joulun aikaa ja mainiota uutta vuotta kaikille toivottaa,

Annariina & muut mobiilitontut

Sijoitustilaisuus 2.0

Säästämisestä olemme pitäneet pankissa tilaisuuksia jo iän kaiken. Markkinakatsaukset ovat aina kiinnostaneet asiakkaita ja sijoittamisesta on riittänyt keskustelua.

Tällä kertaa halusimme uudistaa sijoituskutsujen luonnetta ja kokeilla jotain aivan muuta.

Aiheen valinta oli helppo. Olihan OP Ryhmä julkaissut juuri kolmannen Suomi Nousuun -kampanjan, tarkoituksenaan kannustaa kotitalouksia sijoittamaan kotimaisiin yhtiöihin. Kampanjan ajaksi osakekaupankäynti tarjotaan asiakkaillemme maksutta. Lisäksi haluamme kehittää suomalaisten talouslukutaitoja ja tarjoamme markkinoiden kattavimman sijoitustutkimuksen ilmaiseksi käyttöön.
Käy tutustumassa op.fi:ssä

Nyt yhdistimme perinteisen sijoitustilaisuuden ja some-ajan interaktiivisen keskustelun. Kutsuimme tarkoituksella varttuneempaa asiakaskuntaa kuuntelemaan tilaisuutta paikan päälle Vallilan konttoriin. Samaan aikaan järjestimme Twitterissä keskustelun #SijoitaSuomeen -aiheella. Keskustelun asiantuntijat olivat OPn pankkiiriliikkeen huippuammattilaisia, joiden kanssa asiakkaat pääsivät omia ajatuksiaan sparraamaan. Twitterissä noussut keskustelu oli seurattavissa myös Vallilan screeniltä reaaliaikaan ja kysymykset ja suositukset nostettiin esiin myös liveyleisölle. Digiaikaa lisäsi vielä se, että Vallilan konttorissa paikan päällä pidetty markkinakatsaus kuvattiin Perescopen välityksellä ja sitä saattoi seurata Twitterissä, vaikka omalta työpaikalta.

Sijoita_Suomeen_twiitti2

Normaalisti asiakastilaisuutemme ovat tarkoin etukäteen mietitty ja kutsut asiakkaille laitetaan hyvissä ajoin. Nyt tämäkin tehtiin toisin. Idea keksittiin viikko ennen h-hetkeä. Halusimme järjestää tilaisuuden vielä ennen pahimpia joulukiireitä ja vaikka aluksi tuntuikin mahdottomalta saada kaikki viikossa kuntoon, saimme huomata, että positiivisella asenteella ja innolla pystyy tekemään ihmeitä.

Oli mahtava seurata, kun pankkiiriliikkeen analyytikot ja meklarit vastailivat asiakkaiden twiitteihin poikamaisella innostuksella ja kaupankäyntisalista tutulla työnjaolla. Oli heti selvää, kuka vastaa kysymyksiin finanssisektorin arvostusluvuista ja kuka ottaa kantaa Kiinan kysynnän vaikutuksista suomalaiseen konepajateollisuuteen. Mistään ei voinut päätellä, että tätä tehdään ensimmäistä kertaa ja monelle Twitter on viestintäkanavana vielä melko uusi tuttavuus.

Sijoita_Suomeen_keskustelijat

OPn ensimmäinen, mutta ei taatusti viimeinen Periscope-lähetys keräsi markkinakatsauksen äärelle yli 450 katsojaa. Välineenä puhelin ja kuvaaja. Mielestäni ei yhtään hassummin. Twitterin välityksellä käydyssä keskustelussa välittyi asiantuntemus, niin kysyjien kun vastaajienkin toimesta. Uskon ja toivon, että pelkästään keskustelun seuraaminen avasi paljon osakesijoittamisen analytiikasta ja tunnin aikana tuplasimme #SijoitaSuomeen -twiittit ja kampanjan näkyvyys kasvoi reilusti.

Markkinakatsaus

Järjestelytoimikunnan puolesta voinkin todeta, että olimme erittäin tyytyväisiä tempaukseemme. Siinä korostuivat erityisesti yhteisöllisyys ja avoimuus, ajotka ovat meille asiakkaiden omistamana ryhmänä erityisen tärkeinä. Digitalisten välineiden hyödyntäminen tekee meille jatkossa entistäkin helpommaksi ja ketterämmäksi osallistua keskusteluun asiakkaittemme kanssa.

Kiitos kaikille osallistujille!
Jatketaan keskustelua niin kasvotusten kuin somessakin ja laitetaan #Suominousuun!

Pieni lukijakysely

Hei, meitä kiinnostaa tietää kuka olet ja millaisista blogiartikkeleista pidät! Hienoa, jos ehdit vastata näihin kahteen lyhyeen kysymykseen!

 

 

Vastauksia hyödynnetään blogin kehittämistyössä. Kiitos kun vastasit, ja mukavaa joulun odotusta!

Vastauksesi ei näy muille lukijoille, eikä niiden perusteella pystytä yhdistämään vastaajan henkilöllisyyttä ja pankkia.

Älä haksahda €uron ansaan!

”Ihanaa ja voiko olla totta? Kaverin Facebook-nostoissa mahdollisuus ostaa uusin Samsung Galaxy tai jopa iPhone 6 pikkurahalla. Tai satojen eurojen terveydenhoitopaketti parilla kympillä. Voiko olla totta?” (poimittu korttiturvallisuus.fi sivuilta)

EI OLE!

Mikäli huomaat poikkeuksellisen huokean erikoistarjouksen tutulla ja turvallisella sivulla, on se mitä todennäköisimmin huijaus. Huijaus toimii näin:

  • Klikkaat itsesi kyseiseen palveluun ja sivu varmasti näyttää turvalliselta esitellen pääosin upeita ominaisuuksia ja mahdollisuuksia, jotka saat antamalla yhteystietosi ja kortin numerosi ”myyjälle”.
  • Tiedot täytettyäsi kaikki vaikuttaa normaalilta, ilmoitettu pieni summa on veloitettu tililtä ja monesti saat tilausvahvistuksenkin asiasta.
  • Menee tovi ja vähän pidempikin aika ja mitään ei vain kuulu.
  • Unohdat asian, sillä se nyt oli vain muutama euro tai kymppi mikä sinne meni. Enpä tee moista toiste.
  • Kuluu pari kuukautta ja tililtäsi on nostettu tai veloitettu jo huomattava summa rahaa.

Tässä vaiheessa on jo monin paikoin liian myöhäistä. Korttisi pitää sulkea, mahdollisesti myös verkkotunnukset, jos niitä käytetty oston vahvistukseen. Seuraa melkoinen rumba, johon kuuluu rikosilmoituksen täyttöä, ravaamista konttoriin, uuden kortin hakua, verkkotunnukset, rikosilmoituksen toimittaminen, selvityspyyntöjä. Pahinta on, ettei kukaan pysty takaamaan, saatko menetettyjä rahoja takaisin.

”Kuka enää tällaisiin haksahtaa” kommentoijille voin jo sanoa, että yllättävän moni. Rikolliset osaavat hommansa ja tehdä kampanjoistaan hyvin vakuuttavan näköisiä. Aina ei kyse ole vain korttitietojen kalastelusta. Sosiaalisen median kautta tapahtuvassa ”valemarkkinoinnissa” voi jo sivulle siirtyminen aiheuttaa kyseisen some-palvelun kirjautumistietojen päätymistä vääriin käsiin.

”Suojaus kunnossa, heräsin ajoissa ja en kuitenkaan antanut korttitietojani”. Rikolliset eivät välttämättä tarvitse korttitietojasi siihen, että aiheuttavat sinulle mittavaa harmia hetken päästä. Muut tietosi voidaan kaapata ja tietojasi käytetään pikavippien, muiden luottojen hakuun ja huomaat asian vasta kun laskuja alkaa tulla. Ja laskuja tulee vasta useita kuukausia myöhemmin.

Miten siis toimia:

  • Pidä huoli koneesi tietoturvasta, monesti hyvä virustorjuntaohjelma sekä muut selaimille saatavat suojausohjelmat ilmoittavat jo verkkosivulla, että sivu mille siirryt sisältää vakavia tietoturvauhkia.
  • Jos jutun alussa kirjoittamani jutut kuulostaa tutuilta, tai kaverisi kertonut tarttuneensa hyvään tarjoukseen tulisi viipymättä olla yhteydessä pankkisi asiakaspalveluun (OP asiakaspalvelu 0100 0500) tai korttien sulkupalveluun 020 333.
  • JA tärkeimpänä toistan juttuni alun. Mikäli tarjous tuntuu niin hyvältä ettei se voi olla totta, se ei sitä myöskään ole!

Käy tutustumassa korttiturvallisuusasioihin korttiturvallisuus.fi sivuilta

Alex Anttila

 

Maksuosoitus – miten lunastan? Money order – how to cash?

Eikö veronpalautus ohjautunut tilille suoraan? Ei hätää, voit lunastaa saapuneen maksuosoituksen eli rahalähetyksen joko omassa OP verkkopalvelussasi tai minkä tahansa Osuuspankin konttorilla. Miten siis toimia? Katso alta vinkkimme!

Huomioithan vinkkiemme koskevan muitakin rahalähetyksiä, jotka ohjautuvat lunastettavaksi OPn toimipisteistä.

Henkilöasiakkaan maksuosoitus

Kun käytössäsi on OPn verkkopalvelusopimus, voit lunastaa maksuosoituksen helpoiten verkkopalvelussasi valitsemalla

> Tilit ja maksut
> Maksut
> Rahalähetyksen lunastus.

Lunastusta varten tarvitset maksuosoituksen tunnistenumeron, sukunimesi sekä maksun summan. Muista kirjoittaa tiedot huolella ja käyttää summassa erottajana pilkkua, ei pistettä!

Ellet käytä OP verkkopalvelua tai olet muun kuin OPn asiakas, tulethan käymään konttorilla. Tarvitset mukaasi viranomaisen myöntämän henkilöllisyystodistuksen (kuten passi tai ajokortti) – maksuosoitusilmoitus ei ole välttämätön.

Ellet vielä ole OPn asiakas, haluaisimme mieluusti kertoa Sinulle pankki- ja vakuutuspalveluidemme eduista ja varata tätä varten tapaamisajan! Tapaamisen yhteydessä voit myös lunastaa rahalähetyksen, joten varaathan halutessasi tapaamisajan joko soittamalla OP 0100 0500 asiakaspalveluumme (ark. 8-18, mpm/ pvm) tai verkkopalvelumme etusivun oikeasta laidasta kohdasta Ajanvaraus.

Yrityksen maksuosoitus

Kotimaisen yrityksen tai yhteisön maksuosoituksen voi lunastaa asioimalla konttorilla. Jos yrityksen asiakkuus on jo OPssa ja lunastajan käyttöoikeus yritystiliin kunnossa, voi maksuosoituksen lunastaa myös puhelimitse numerossa 0100 05151 (arkisin klo 8 – 16:30) TAI jättämällä saapumisilmoituksen mukaisen lomakkeen OPn konttoriin. Tällöin maksuosoitus siirretään suoraan yrityksen tilille.

Konttorilla asioidessa tulee maksuosoituksen lunastajalla olla mukanaan viranomaisen myöntämän henkilöllisyystodistuksen lisäksi tuore kaupparekisteriote, josta käyvät esille oikeushenkilön lakimääräiset edustajat. Jos lunastaja on muu kuin lakimääräinen edustaja, täytyy hänellä olla tämän lisäksi lunastusvaltakirja, jonka ovat allekirjoittaneet nimenkirjoitusoikeuden haltijat.

Ulkomaisen yrityksen maksuosoituksen voi lunastaa vain asioimalla konttorilla. Maksuosoituksen lunastajalla tulee olla mukanaan viranomaisen myöntämä henkilöllisyystodistus sekä selvitys oikeudestaan edustaa yritystä (tuore suomalainen tai ulkomainen kaupparekisteriote). Pankissa voidaan lisäksi vaatia rekisteriotteen virallista käännöstä, ellei rekisteriotteen kieltä ymmärretä. Yleisimmät viralliset kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Kuolinpesän maksuosoitus

Maksuosoitus tulee lunastaa asioimalla konttorilla.  Tätä varten tarvitset kuolinpesälle saapuneen rahalähetyksen nostaminen -valtakirjan.

Jos kuolinpesän osakkaat ovat jo aikaisemmin valtuuttaneet yhden osakkaista hoitamaan kaikkia kuolinpesän pankkiasioita tai käyttämään vapaasti kuolinpesän rahatilejä, voi valtuutettu nostaa maksuosoituksen esittämällä perukirjan ja osakkaiden antamat valtakirjat.

Huomioitavaa!

Pankilla on oikeus kieltäytyä maksusta, jos on aihetta epäillä varojen noutajan oikeutta varojen nostoon tai pankki ei muusta syystä pysty varmistumaan varojen noutajan oikeutta.

Pankki palauttaa lunastamattoman rahalähetyksen sen maksajalle viimeisen lunastuspäivän jälkeen. Lunastamatta jääneiden rahalähetysten osalta pyydämme ottamaan yhteyttä maksajaan.

Lisätietoa saat verkkopalvelumme etusivun oikeasta laidasta kohdasta > Maksuosoitus, asiakaspalvelustamme OP 0100 0500 sekä konttoreiltamme. Autamme mieluusti!

 

Main tips how to cash out a money order

  1. Private Finnish or Foreign Customer? Use the OP eServices or visit our branch office.
    1. OP eServices? Log in and choose Tilit ja maksut > Maksut > Rahalähetyksen lunastus. You need the identifier number, your last name and the amount found on the money order. Please, use a comma, not a dot to separate numbers.
    2. Office? Please, take your ID card with you – the money order is not necessary. 
  2. Finnish Corporate customer?  Visit our branch office or call OP 0100 05151.
    1. Office? Please take your ID card and the recent company registration certificate with you to verify the company’s legal representatives. Otherwise the person must have a mandate with him/her, signed by who have the right to sign company’s name.
    2. Call 0100 05151 if you are our Corporate Customer and/or a representative authorized to use the corporate account. 
  3. Other money orders, such as an estate of a deceased and foreign Corporate customers?
    1. Estate? Please, visit our office and take your ID card and a mandate to cash the  estate money order with you. If you have already been authorized to act as the agent of the estate, you can cash the money order by presenting the estate inventory document and the mandates from the estate joint owners.
    2. Foreign Corporate? Please, visit our office and provide evidence of your right to represent the corporate. Bring your ID card and the company registration certificate with you (recent Finnish of foreign). Please notice, that the bank may require an official translation of the document, if the language is not understood. Most common official languages are Finnish, Finnish, Swedish and English.

Not our Customer yet? We would be more than delighted to tell you more about our services and the benefits in OP Group. For this we’d like to book you an appoinment! You can also cash the money order at the same time. If you want, please call OP 0100 0500 (Mon – Fri 8am to 6pm) and we are happy to tell you more.

For further information please call or visit our offices! We’re happy to help! 🙂