Aihearkisto: UKK

Menikö kaikki kuin Strömsöössä?

”Meneekö täällä Strömsöössä kaikki aina kuin Strömsöössä?”

Soititko meille ja sait perään tekstiviestin jossa kysyttiin miten me onnistuimme asiakaspalvelussa? Käytitkö sähköisiä palveluitamme ja sait kyselyn tyytyväisyydestäsi käyttämäsi laitteen ruudulle? Miten kävi, annoitko meille palautetta?

Palautteen antaminen tulee monesti ajankohtaiseksi silloin kun kaikki ei mene kuin pitäisi. Ostin itse astianpesukoneen kodinkoneliikkeestä asennuspalvelun kanssa. Kun asentaja oli lampsinut kuraisilla kengillä keittiöön, yrittänyt ensin hyväksyttää puolihuolimattomasti tehdyn asennuksen ja lopulta asentanut koneen osin väärin, jouduin minäkin antamaan palautetta ja reklamoimaan palvelusta. Reklamointi kannatti. Kone asennettiin oikein ja väärin asennettu osa korvattiin uudella. Vaan olisinko antanut palautetta, jos syy ei olisi ollut painava, tai jos kaikki olisi mennyt putkeen? Tuskinpa. Hyvin tehdystä työstä tulee harvoin kiitettyä. Olen tilannut kodinkoneita asennettuna myös aikaisemmin, enkä muista palautetta antaneeni. Ehkä syy on siinä, että aikaisemmin asennukset ovat onnistuneet erinomaisesti. Ehkä silläkin on vaikutusta, ettei palautetta ole myöskään kysytty.

Asiakaspalvelun kehittämiseksi palautteen saaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Tärkeää on myös, että saa palautetta silloinkin kun on onnistunut, eikä ainoastaan silloin kun jokin on mennyt pieleen. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään ja vain siitä tulee rautainen ammattilainen, joka osaa korjata ja hioa omia puutteitaan, sekä kehittää omia vahvuuksiaan.

Anna siis palautetta, se on meille tärkeää. Ja jos kävi niin, että emme kysyneet palautetta silloin kun kävit, soitit, chattäsit, tai muutoin olit meihin yhteydessä, niin voit antaa palautetta milloin tahdot verkkopalvelussamme. Palautelomakkeen löydät joka sivun oikeasta reunasta, klikkaamalla Viestit –kuvaketta. Mitä tarkemmin kerrot mitä palautteesi koskee, sitä paremmin kykenemme kohdistamaan palautteen oikeaan osoitteeseen.

Tilin teon hetki

Kylläpä sain raapia päätäni, miten kirjoittaisin tilin avaamisesta – erityisesti alaikäiselle – mielenkiintoisesti. Koska, ihan oikeasti, kyseessä on melkoisen tylsältä kuulostava aihepiiri. Silti on aina kannattavampaa ja myös turvallisempaa, että myös ne lapsille tarkoitetut rahat ovat tilillä eivätkä siellä patjan alla. Niinpä kaivoin harmaat aivosoluni ja muutaman inkkarin mukaani kanoottiin ja lähdin soutamaan.

Vinkkipankkeja tähän aihepiiriin kyllä löytyy paljonkin, ja eri nettisivustojen keskustelupalstat ovat erityisen innosta pullistelevia mielipiteissään. Suosittelen kuitenkin pitäytymään niin sanotuissa virallisissa kanavissa, kuten esimerkiksi maistraatti, pankki ja poliisi, niin saat varman ja ajantasaisen tiedon asioiden hoitamisesta.

Aasinsiltaa soudan hiljaa…

Nykyisin voi jo sanoa, että jokaisella on tili pankissa. Mutta miten tili on sinne ilmestynyt? Itsellänikin on ollut kaksi tiliä pidempään kuin oma muistikapasiteettini riittää, käytännössä noin kolmikuisesta saakka. Ja koska se en ole ollut minä, joka sen on avannut… Kiitän tästä mainiosta teosta vanhempiani. Pieneltä paikkakunnalta löytyi (ja löytyy muuten edelleen) Osuuspankin konttori ja sillä tiellä sitä ollaan!

Nyt on tilin teon hetki

Erityisesti nämä alaikäisen tiliasiat ovat askarruttaneet asiakkaita viime aikoina. Miten tili avataan, kuka voi sen avata, kenellä on käyttöoikeudet, kuka voi muuttaa sopimusta… Katsotaanpas yhdessä, kuinka asia hoituu.

  1. Tilin avaaminen alaikäiselle onnistuu konttorissa edunvalvojien suostumuksella. Yleensä edunvalvojina toimivat lapsen huoltajat eli vanhemmat.
  2. Molempien vanhempien tulee olla paikalla itse tai toiselta vanhemmalta on saatava valtakirjalla suostumus. Vastaavasti yksinhuoltajalta tarvitaan maistraatin todistus huoltajuudesta, elleivät tiedot löydy vielä väestötietojärjestelmästä.
  3. Tilin avaamiseksi tarvitaan lapsen henkilötunnus ja nimi. Syntymättömälle lapselle ei tiliä vielä voi avata, vaikka ajatuksena se oikein hyvä olisikin ja aina silloin tällöin tätä tiedustellaan.

Suostumus valtakirjalla

  1. Jos huoltajilla ei ole mahdollisuutta päästä pankin konttoriin yhtä aikaa vaikkapa työesteen tai välimatkan vuoksi, voi toinen huoltaja lähettää valtakirjalla suostumuksen tilin avaamisesta verkkopalvelustaan. Tällöin konttorilla asioiva huoltaja voi avata alaikäiselle tilin yksinkin.
  2. Valtakirja täytetään omassa verkkopalvelussa kirjautuneena kohdasta Omat tiedot > Valtakirjat > Alaikäisen pankkiasioiden hoito.

Mistä muusta sovitaan samalla?

Tilin avauksen yhteydessä sovitaan, kuka tiliä saa käyttää ja millaiset käyttöoikeudet hänelle määritellään. Lisäksi päätetään, mitä palveluita tiliin voi liittää (kortti ja/ tai verkkopalvelusopimus).

  • Esimerkiksi OP-Visa Electron -kortti ja verkkopalvelusopimus? Huoltajien lisäksi tarvitaan varmistaa myös lapsen henkilöllisyys ja saada korttisopimukseen lapsen allekirjoitus.
  • Olethan tietoinen, että verkkopalvelusopimus toimii sekä tunnistautumisen että ja maksamisen välineenä myös muissa kanavissa kuin op.fi -verkkopalvelussa, esimerkiksi eri verkkokaupat, Kela ja Verohallinto!

Varmista aina sopimusten teon yhteydessä, että ymmärrät vastuusi ja velvollisuutesi. Ellet tiedä, mitä jokin sana tarkoittaa, kysy. Me vastaamme mieluusti. Mutta emme ole ajatustenlukijoita.

Entäpä lahjoitus?

Mitä tehdä, kun halutaan antaa lahja rahan muodossa vaikka syntymäpäivinä tai joulun aikaan, mutta tilinumero ei ole tiedossa? Suositeltavin vaihtoehto on toki tiedustella lapsen vanhemmilta, joko lapsella on oma tili ja voisiko sille tilille lahjoittaa. Mutta aina tämä ei ole mahdollista, tiliä ei esimerkiksi vielä ole tai lahjoittaja ei halua tiliä vielä ”käytettäväksi”.

Miten voi avata tilin vaikkapa kummilapselle?  

  1. Tarvitset lapsen henkilötunnuksen, nimen ja osoitteen.
    • Suositeltavaa on, että vanhemmilta on suostumus tilin avaamiseksi (esimerkiksi verkkopalvelussa annettuna), mutta tämä ei ole välttämätöntä.
  2. Tämän jälkeen varaat ajan konttoriin, jonne haluat tilin avata.
    • Lahjoittamistarkoitus varmistetaan ja tiliehdot sovitaan konttorissa.
    • Lahjoittajalle ei saa jäädä itselleen käyttöoikeutta tiliin tai sen varoihin.

On tilanteita, että esimerkiksi isovanhemmat haluavat ”salata” tilin avaamisen ja säästää lapselle yllätyslahjana. Huoltajilla on yllätyksesta huolimatta aina oikeus saada tietoa lapsen pankkiasioista alaikäisyyden aikana.

Lahjoittaminen ja verotus

Jokaisella on oikeus lahjoittaa kolmen vuoden aikana 3999 euroa yksittäiselle saajalle ilman veroseuraamuksia. Kuukaudessa tämä tarkoittaa 111 euroa.

  • Huom! Säästäessäsi lapselle tulisi tiliotteen viestiksi lisätä sana LAHJA. Tällöin, lapsen saadessa varat käyttöönsä myöhemmin, tiliotteen tiedoista nähdään lahjoituksen tapahtuneen pienissä erissä eikä veroseuraamuksia tällöin tarvitse miettiä.
  • Lisää veroasioista Vero.fi –palvelusta. Jokaisen olisi suositeltavaa tähän tutustua.

 

Nyt eikun kiireesti varaamaan aikoja konttoriin, on tilin teon hetki! Asiakaspalvelumme tavoitat puhelimitse numerosta 0100 0500 (arkisin klo 8-18) ja ajanvarauksen pankkiin voit tehdä verkkopalvelumme etusivun oikeasta reunasta, kohdasta Ajanvaraus.

Lämpimästi tervetuloa!

Salla Soininen

Urheiletko? Tarkista vakuutuksesi

Urheilun hienous on siinä, että se tuo tasosta tai tavoitteista riippumatta elämään iloa ja onnistumisen fiiliksiä. Urheileminen lisää hyvää oloa ja auttaa unohtamaan ikävät asiat. Liikkua voi ihan omaksi ilokseen, harrastella jotain lajia urheiluseurassa tai kilpailla tosissaankin.

On kuitenkin hyvä muistaa, niin hieno asia kuin urheilu onkin, että myös riskit erilaisiin vammoihin kasvavat urheillessa. Tätä varten ovat onneksi vakuutukset, jotka auttavat selviämään vammojen jälkeen. Vakuutuksen turvin saat tarvitsemasi hoidon nopeasti ja toimintakykysi palautuu ripeämmin. Ja pääset takaisin liikkumaan.

Riskien kasvaessa tarvitaan myös laajempi vakuutusturva.  Syksyllä eri sarjojen ja harjoitusten pyörähtäessä käyntiin tulee paljon kysymyksiä siitä, korvaako vakuutus urheillessa sattuvat vahingot. Useimmiten ns. normaalit tapaturma- tai hoitokuluvakuutukset eivät korvaa kilpaurheilussa tai korkean riskin omaavissa lajeissa sattuvia vahinkoja.

Jos taas urheilet omaksi iloksesi käyden esimerkiksi kuntosalilla tai lenkkeilemässä, normaali henkilövakuutuskin riittää.

Kilpaurheilu

Kilpaurheilun määritelmä on kuitenkin ehkä hankala käsittää. Sen vuoksi on hyvä selventää, mikä sitten luetaan kilpaurheiluksi. Useimmille meistä kilpaurheiluhan ei ole hampaat irveessä touhuamista, vaan hauskanpitoa ja oman kunnon ylläpitoa mukavassa seurassa. Jos pelaat esimerkiksi jääkiekkoa 3.divisioonassa, eihän se kovaa kilpailua välttämättä ole, mutta nämäkin sarjat ovat kuitenkin kilpasarjoja.

Mahdollisimman selkokielisesti sanottuna määrittelisin kilpaurheilun seuraavalla tavalla: Jos osallistut urheiluseuran tai -liiton järjestämiin tapahtumiin, tai treenaat niitä varten, on se kilpaurheilua. Tapahtumilla tarkoitan siis pelejä, turnauksia tai erilaisia kilpailuja.

Erikoislajit

Urheilun erikoislajeihin luetaan mm. kamppailu-, moottoriurheilu-, laitesukellus- ja voimailulajit. Jos harrastat erikoislajeja, tarvitset erillisen vakuutuksen. Voit kuitenkin harrastaa useampaakin erikoislajia tämän saman vakuutuksen turvin, jos et kilpaurheile näissä lajeissa.

Esimerkiksi kamppailulajeja hyvin usein vain harrastellaan, eikä tarkoituksena ole niissä kilpailla. Jos kuitenkin kilpailee jossain erikoislajissa, tulee kyseinen laji vakuuttaa erikseen kilpaurheilun varalta.

Riskialttiit urheilulajit

Riskialttiita lajeja ovat – yllätys, yllätys – ne kaikkein korkeimman riskin lajit, kuten esimerkiksi amerikkalainen jalkapallo, vapaaottelu, vuorikiipeily tai vapaasukellus. Nämä lajit vakuutetaan kaikki erikseen. Hyvänä puolena on se, että jos vakuutat itsesi riskialttiin urheilulajin varalta, on vakuutus voimassa myös kilpaurheillessa tässä lajissa.

Miten vakuuttaisin itseni tai lapseni?

Urheiluliittojen kautta saat ostettua lisenssin mukana tulevia vakuutuksia, joiden hinta on yleensä kohtuullinen. Samalla on hyvä muistaa, ettei turva välttämättä ole kovin kattava varsinkaan isoja vahinkoja ajatellen. Korvausmääriin ja ehtoihin kannattaa tutustua huolella. Toki on hyvä miettiä sitäkin, miten oma talous kestäisi jonkun isomman vahingon.

Pohjolassa on kattavasti tarjolla urheilun varalle laajempaakin turvaa. Vakuutuksen laajuuden voit määritellä itse ja apuakin valintoihin saa aina tarvittaessa.

Lapset harrastavat monesti useita eri lajeja. Aina se mielekäs lajikaan ei heti löydy, vaan vaihdetaan lajista toiseen. Tällöin ikävää on se, että joutuu ostamaan erillisen vakuutuksen jokaista lajia varten eri urheiluliittojen kautta. Pohjolan kautta voi kuitenkin ottaa vakuutuksen kilpaurheiluun kaikkien urheilulajien varalle. Tällöin lapsi on turvattu lajista riippumatta yhden vakuutuksen turvin. Tämä mahdollisuus on toki aikuisillakin.

Vakuutus kuntoon ja liikkeelle!

Kun tietää vahingon sattuessa saavan nopeasti hoitoa, voi liikkua turvallisin mielin. Tärkeintä on kuitenkin ottaa ilo irti urheilemisesta, miten ikinä tykkääkin liikkua. Vahinkoja voi aina sattua myös urheilun ulkopuolellakin, joten ei niitä kannata liikaa pelätä.

Urheilulla on paljon positiivisia vaikutuksia terveyteen ja liikunnalla voit välttää myös erilaisia sairauksia. Johonkin ikävään sairauteen verrattuna pieni tapaturma ei kovinkaan paljon paina.

Ja loukkaantuminenkin on vain hidaste, ei lopullinen stoppi.

 

Toni Mäntylä

Syksyn puheenaihe nro 1

Kesälomakauden loppumisen huomaa Puhelinpalveluissa viimeistään silloin kun linjat täyttyvät syksyn kuumimmasta puheenaiheesta. Vuodesta toiseen elokuun isoin kysymys asiakkailta ovat lainat ja jos vähän vielä tarkennetaan, niin eniten kysymyksiä tulee opintolainoista! Kesän aikana opiskelupaikat on jaettu, opintotukihakemukset täytetty ja viimeistään elokuussa viimeisetkin opintopaikan saaneet ovat löytäneet postilaatikosta Kelan heille osoittaman kirjeen, jossa kerrotaan opintotuen saamisesta ja opintolainan takauspäätöksestä. Uuden takauspäätöksen ovat saaneet myös opintojaan jatkavat opiskelijat.

Opintojaan aloittavat opiskelevat miettivät: ”Miten lainaa pitäisi hakea?” ”Tulenko konttorille, vai onnistuuko sen hakeminen netissä?” Ennen vastauksen antamista, joudumme kysymään muutamia tarkentavia kysymyksiä, eli: ”Oletko saanut Kelalta jo päätöksen lainatakauksesta?” Jos vastaus on myöntävä, tiedustellaan seuraavaksi hakijan ikää. Alle 18-vuotiaiden on tultava konttorille huoltajien kanssa ja siihen on hyvä varata aika. 18-vuotta täyttäneiden on kätevintä hakea lainaa suoraan netissä, edellyttäen että hakijalla on Osuuspankin verkkopalvelutunnukset. Opintolainaa voi hakea verkkopalveluiden ”lainat” -välilehdeltä, kohdasta: ”hae lainaa”.

Jatko-opiskelijoiden yleisin kysymys kuuluu: ”Miksi en ole saanut vielä lainaani tilille?” Syitä tähän voi olla monia, mutta ensimmäisenä on syytä selvittää: ”Oletko tehnyt uuden lainahakemuksen tälle vuodelle?” Usein nimittäin unohdetaan, että lainaa haetaan aina kulloisenkin takauspäätöksen mukaisesti ja kun uusi takauspäätös on Kelalta tulee, täytyy pankkiin ilmoittaa paljonko ja millaisissa erissä haluaa lainaa tänä vuonna nostaa.

Vaikka olisitkin hakenut opintolainaa jo aikaisempinakin vuosina ja lainahakemuksen täyttäminen verkossa sujuu kuin tanssi, niin kannattaa se Kelan lähettämä kirje lukea tänä vuonna tarkkaan. Kannattaa myös vierailla Kelan sivuilla, sillä opintotukeen ja opintolainaan on tullut taas runsaasti muutoksia.

Vielä yksi vinkki iloisen opiskeluelämän jo taakseen jättäneeltä, elämän ruuhkavuosien keskellä hikoilevalta perheen isältä ja pankkitoimihenkilöltä: Muistathan, että vaikka opiskelijan leipä ei opintolainoineenkaan ole leveä, niin älä stressaa liikoja, vaan nauti opiskeluajastasi!

Onnea vielä kaikille opiskelupaikan saaneille!

Ilkka Renkola