Aihearkisto: Hankinnat ja haaveet

Älä klikkaa tästä!

​Tekee kuitenkin mielesi klikata! Tällä kertaa siitä ei (ehkä) tule ikäviä jälkiseurauksia.

Marraskuun puolivälissä olin innoissani. Näin Facebook-sivuillani mainoksen, joka kannusti nopeaan toimintaan: Canada Goose-talvitakkeja sikahalvalla!

Olin juuri edellisenä talvena ostanut pitkällisten keskustelujen jälkeen pojalleni tämän kuuluisan laatuvalmistajan takin. Lupaamalla pitää sitä ainakin kymmenen vuotta käytin rahamäärän, jonka veroisia vaatteita en itselleni raaski ostaa.

Ja nyt tuli tilaisuus ostaa keskihintaa alas. Jopa 83 prosentin alennus, ilmainen ja nopea toimitus!

Poikani oli ilonpilaaja: Hän väitti, ettei kyseinen merkki ole ikinä alennuksessa. IKINÄ! Toinen poikani jäljitti nettiosoitteen Kiinan itäosiin ja perustamisajaksi edellisen viikon.

Olinko pettynyt, kun kyseinen ”tarjous” osoittautui mitä suurimmalla todennäköisyydellä huijaukseksi? Olisin parhaassa tapauksessa saanut huonon kopion. Pahimmassa tapauksessa en olisi saanut tuotetta, mutta luottokorttiani olisi käytetty väärin.

Poikani osoittivat minulle malttia ja viisautta. Ja minä itse olen heille opettanut: Mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.

Onko tyytyväisyys ainoa tuotto, jonka asuntovelallinen voi saada?

Mediassa on käyty viime päivinä keskustelua siitä, että asuntoihin säästäminen ei ehkä olisikaan kovin järkevää mahdollisen arvonalenemisen vuoksi. Suomessa on ollut pitkään vahva reaaliomaisuuteen sijoittamisen kulttuuri. On kesämökkejä, autoja, metsää. On totuttu omistamaan oma koti.

Kokemukseni mukaan asuntoa ostaessaan moni suomalainen kuitenkin etsii ennen kaikkea viihtyisää ja perheelleen sopivaa kotia – ei niinkään sijoituskohdetta. Varmasti myös asunnon hintakehitystä ja mahdollista arvonnousuakin mietitään, mutta ennen kaikkea tyytyväisyys on se tuotto, jota omalta kodilta haetaan.

Kun korot ovat matalat, lainanlyhennysten ohella rahaa voi jäädä myös sijoitettavaksi. Tyytyväisyyden lisäksi kodinostajilla on siis mahdollisuus saada myös rahallista tuottoa. Säästämällä vaikkapa rahastoon, on helppo varautua tuleviin hankintoihin ja mahdollisiin koronnousuihin. Juuri nyt säästämiseen pitäisi useimmilla olla varaa, sillä asuntoluottoa myönnettäessä pankin tulee varmistaa, että asiakkaalla on mahdollisuus maksaa jopa 6 prosentin korkoa. Näin tämänhetkisen lainanlyhennyksen ja maksukyvyn väliin jää reipas rakonen, josta voi laittaa siivun sivuun tulevaisuuden tarpeita varten.

Suomalaisten varallisuus kasvaa kovaa vauhtia. Jos nyt enemmistö varakkaista on 65 ikävuoden ohittaneita, tulevaisuudessa yhä nuoremmilla tulee olemaan sekä perittyä että tienattua varallisuutta. Suomalaiset ovat perinteisesti säästäneet vähäriskisiin tuotteisiin, huolimatta siitä, että korkotaso on ollut pitkään ennätyksellisen alhainen. Muutosta asiakkaiden käyttäytymisessä on kuitenkin havaittavissa. Yhä useampi kuluttaja ymmärtää, että näin matalien korkojen aikana vähäriskisistä vaihtoehdoista on vaikea saada tuottoja. Jos sinulla on 10 000 euroa sukanvarressa nyt, miksi et haluaisi, että sitä viiden vuoden päästä olisi 14 000 euroa? Miksipä et kysyisi asiantuntijalta vinkkejä, miten sinä voit helposti saada parempaa tuottoa säästöillesi.

Onko tyytyväisyys siis ainoa tuotto, jonka asuntovelallinen voi saada? Ei ole. Mahdollisuuksia on muuhunkin. Juuri nyt on oikea aika aloittaa säästäminen, joka myös tuottaa. Juuri nyt on sopiva hetki tarkistaa, että saat olemassa olevalle varallisuudellesi parhaan mahdollisen tuoton. Kysy rohkeasti neuvoa, me OPssa olemme Sinua varten.

Jarmo Kuisma

16 etukorttia on liikaa

Oletko ikinä laskenut montako etukorttia sinulla on lompakossasi tai pöytälaatikossasi? Viime viikolla minulle tupsahti postissa yksi uusi etukortti lisää ja päätin laskea, montako minulla on jo entuudestaan. Lopputulokseksi tuli 16 jäsen-/etukorttia. Se on mielestäni liikaa.

Arkiviisautta varmaankin olisi kantaa näitä kaikkia mukana ja myös muistaa käyttää niitä. Ongelmani vain on, että nykyinen ”lompakkoni” on kännykän suojus, johon mahtuu vain muutama kortti. Tästä johtuen suurin osa alennuskorteista majaileekin laatikossa kotona ja alennukset tulee kerättyä vain niistä liikkeistä, joissa esimerkiksi ajokortin näyttäminen riittää alennuksen saamiseksi. Tällöinkin alennukset tulee kerättyä lähinnä myyjän aloitteesta, koska en aina ole varma oliko minulla juuri tämän vaate- tai elokuvavuokrausliikkeen kanta-asiakaskortti voimassa kotona.

Digiaika tuo onneksi helpotusta tähänkin asiaan. Omaa etukorttiviidakkoani on helpottanut se, että osa liikkeistä on tuonut etukorttinsa applikaatiomuotoon. Tällöin etukortti kulkee aina puhelimessa mukanani.

Vielä suuremman helpotuksen on tuonut älylompakko Pivo, joka kokoaa eri tahojen kanta-asiakkuusedut samaan sovellukseen. Paitsi, että Pivon avulla saan alennukset kaupoissa viisasti hyödynnettyä, niin se kertoo myös ostoshistoriani kyseisissä kaupoissa. Minut yllätti esimerkiksi se, kuinka usein olin yhden kesäkuukauden aikana käynyt syömässä samassa ravintolassa! Onneksi Pivo pitää kuitenkin jalat maassa, sillä saldotietojen avulla tiedän aina mihin minulla on varaa, ja mihin palveluihin käytän kuussa eniten rahaa.

Pivon hyödyntämisen lisäksi olen vielä liittänyt K-Plussa-ominaisuuden maksukortteihini. K-Plussa-pisteet tulevat näin talteen ilman erillistä etukorttia K-Plussa verkoston kaupoissa. Pivon ja tämän ansiosta on mahdollista, että kännykkätaskussa kulkee 16 kortin sijasta vain muutama kortti.

Haastan myös sinut selättämään korttiviidakon Pivon avulla. Se, jos mikä on arkiviisautta!

Terveisin,
Meri-Tuulia Huurresalo

”Huomenta Hanna! Olet alittanut keskikulutuksesi!”

Mahdoinko nähdä unta, vai kertoiko Pivo juuri jotain, mitä saan lukea ruudulta aivan liian harvoin? Olen tänään ALITTANUT keskikulutukseni. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Pidempää aikaväliä kuvaava graafi kertoo kuitenkin totuuden. Kesäkuukausina tuli syötyä useammin ulkona ja kulutettua rahaa muutenkin keskimääräistä enemmän. Huhtikuun palkki sen sijaan muistuttaa muun muassa henkilökohtaisesta #suominousuun-tempauksestani – kannatin suomalaista ja hankin kauan himoitun uuden sohvan.

Kulutan – siis olen?

Googletin sanan kulutus, ja ensimmäiseksi ruudulle tietysti nousee Wikipedian määritelmä: ”Kulutus on taloustieteessä jonkin hyödykkeen käyttämistä ja nauttimista yleensä muussa kuin tuotantotarkoituksessa. Se osa tuloista, jota ei kuluteta, on säästöä. Kuluttaja määritellään yleisesti yhteiskunnassa niin, että se olisi perustavaa laatua oleva olemisen tapa.”

Minä kulutan, siis olen. Ja se mitä en kuluta, laitan sivuun. Järkevää, eikö? Heti seuraavaksi Google tarjoaa vaihtoehdoksi kalorikulutuslaskuria. Ei lähdetä tässä nyt ollenkaan siihen keskusteluun. Kolmanneksi esille nousevatkin Tilastokeskuksen sivut, joissa puhutaan kotitalouksien kulutuksesta. Nyt päästiin varsinaiseen asiaan.

Sitä kuluttaa sen verran kuin tienaa

Edellisessä blogipostauksessani käsittelin asuntovelallisen maksukykyä ja sitä, mihin pienellä ihmisellä on varaa. Olkoon tämä kirjoitus eräänlainen jatko-osa sille.

Maksukyvyssä arvioidaan lainanhoitokyvyn lisäksi sitä, jääkö muuhun elämiseen ja säästämiseen riittävästi rahaa. Kun puhutaan kuluttamiseen kohdistuvista menoista, Tilastokeskus muotoilee asiaa näin: ”Kulutusmenoihin lasketaan mukaan kaikki talouden yksityiseen kulutukseensa Suomesta ja ulkomailta hankkimat tavarat ja palvelut, omat ja saadut puutarha- ja keräilytuotteet sekä laskennalliset asumismenot.” Yksinkertaistettuna kulutusmenoilla siis tarkoitetaan muun muassa ruokamenoja, sähköä, vastiketta, vakuutuksia, puhelinta, nettiä, bensakuluja, vaateostoksia ja harrastuksia.

Työskennellessäni vuosia sitten konttorissa muistan useita asuntolainaneuvotteluita, joissa kulutusmenoja pohdittiin asiakkaan kanssa yhdessä. On täysin totta, että on vaikea suoralta kädeltä sanoa, paljonko rahaa menee mihinkin. Tili tuli ja sinne se taas meni; eikö sen luulisi riittävän kertomaan, paljonko rahaa kuluu? Sitä kuluttaa suurin piirtein sen verran kuin tienaa, omalla kohdallani ainakin. Nykyään tosin lasken osaksi menojani myös sen automaattisesti palkkapäivänä rahastoon siirtyvän summan. Sehän on kulutusta tulevaisuutta varten!

Mikä ihmeen kulutusmenoarvio?

Pankit käyttävät muun muassa Tilastokeskuksen tutkimuksiin perustuvia tietoja erisuuruisten kotitalouksien keskimääräisen kulutuksen arvioimisessa. Täytyy myöntää, että ainoa hetki jolloin itse olen tarkemmin pohtinut kulutustani, on asuntolainan ottaminen. Siitä on jo tovi aikaa, joten otin To do -listalleni tehtävän. Tarkkailin – en kuitteja (sillä en koskaan säästä niitä) – vaan Pivon kertomia lukuja ja yhteenvetoja menoistani. Tältä siis näyttää yhden hengen aikuistalouden menot kuukauden ajalta: ruokaan 350 e, matkakuluihin 20 e (ei autoa, arvon lataus matkakortille), harrastuksiin 25 e (salikortti), vaatteisiin 50 e, yhtiövastikkeeseen 185 e, sähköön 25 e, vakuutuksiin 20 e, kosmetiikkaan 30 e, ja sinne rahastoon 100 e.

Tekipä hyvää. Etenkin lainanottohetkellä tällaista laskutoimitusta kannattaa harjoittaa – silloin sitä osaa huomattavasti paremmin arvioida itselleen sopivaa kuukausierää, mikä loppujen lopuksi pitää sisällään paljon muutakin kuin vain lyhennyksen ja koron. Eikä varmaan olisi pahitteeksi ottaa laskinta käteen säännöllisesti vaikkapa pari kertaa vuodessa.

Terkuin,

Hanna

P.S. Millainen on sinun kulutusmenoarviosi? Hyödynnä Pivoa tai tutustu esimerkiksi op.fi:ssä olevaan Tulo- ja meno -laskuriin.

Ihmetteletkö asunnon ostoon liittyvää munkkilatinaa?

Oman kodin ostoon liittyy monta erikoista ja ehkä hieman epäselvääkin termiä. Olen huomannut, että kyseiset sanat ja niiden taustalla olevat asiat ovat varsin monelle uuden kodin hankkijalle vieraita.

Hoito- ja rahoitusvastike

Vuokralla asuessasi olet maksanut kodistasi todennäköisesti sähkölaskun, vesimaksun, vakuutukset ja itse vuokran. Nyt omassa uudessa asunto-osakkeessasi maksat vuokran sijaan taloyhtiölle hoitovastiketta. Hoitovastike sisältää yhtiön hallinnointiin ja hoitoon liittyviä maksuja. Näitä ovat mm. lämmitys, siivous, taloyhtiön vakuutukset, isännöinti ja muut yhteiset kustannukset.

Rahoitusvastiketta syntyy, mikäli taloyhtiösi on ottanut lainaa esimerkiksi julkisivuremonttia varten. Laina on jaettu taloyhtiössä olevien huoneistojen kesken ja rahoitusvastike on sinun asuntosi kuukausittainen osuus yhteisestä velan lyhennyksestä. Rahoitusvastike peritään pääsääntöisesti samassa kohtaa hoitovastikkeen kanssa ja ne yhdessä muodostavat kotisi suurimmat kuukausittaiset kustannukset. Rahoitusvastikkeesta käytetään myös termiä pääomavastike.

Vastiketiedot saadaan isännöitsijäntodistuksesta. Välittäjä hankkii nämä tiedot käyttöösi, mikäli olet kiinnostunut välittäjällä myynnissä olevasta kotiehdokkaasta.

Myyntihinta ja velaton myyntihinta

Olet varmaan huomannut asuntoja selaillessasi ilmoitusten termit myyntihinta ja velaton myyntihinta. Nämä aiheuttavat varsin usein sekaannusta. Viimeistään jättäessäsi tarjousta sinua kiinnostavasta asunnosta, on sinun hyvä tiedostaa, että kummasta hinnasta puhutaan.

Myyntihinta on se hinta, jonka maksat ostajana osakehuoneiston myyjälle. Velaton hinta on puolestaan myyntihinta lisättynä ostettavaan asunto-osakkeeseen mahdollisesti kohdistuvalla yhtiölainaosuudella. Velaton hinta kuvaa parhaiten asunnosta maksettavaa kokonaishintaa ja sinun on sen avulla helpompi vertailla asuntojen hintoja keskenään.

Mahdollista yhtiölainaosuutta maksetaan rahoitusvastikkeena yhtiölle tai lainaosuuden voi yleensä maksaa myös kokonaan pois, jolloin tämä vastike jää kuukausittaisista menoistasi pois.

Varainsiirtovero

Ostaessasi itsellesi uuden kodin, niin kuulet väistämättä termin varainsiirtovero. Varainsiirtoverolla tarkoitetaan asuntoasioiden yhteydessä joko osakehuoneiston tai kiinteistön omistussuhteen vaihdokseen liittyvää verotusta. Varainsiirtovero on osakehuoneistossa 2 % velattomasta hinnasta ja kiinteistössä vastaava vero on 4 % kauppahinnasta.

Ollessasi ensiasunnonostaja ja kaikki alla mainitut edellytykset täyttyvät, niin tässä tapauksessa sinun ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Tämä on minusta varsin merkittävä hyöty uudelle asunnon hankkijalle. Säästyvällä rahalle löytynee käyttöä, vaikka toivottuun pintaremontiin!

  • Omistat asunnosta vähintään 50 prosenttia
  • Olet kaupantekohetkellä 18-39-vuotias
  • Asunto tulee asuinkäyttöösi ja muutat siihen 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta
  • Et ole aikaisemmin omistanut asunnosta tai asuinrakennuksesta 50 prosenttia

Jos teet asuntokauppasi osakehuoneistosta kiinteistönvälittäjän välityksellä, on sinun maksettava varainsiirtovero kaupanteon yhteydessä. Kiinteistönvälittäjällä on nimittäin vastuu siitä, että varainsiirtovero tulee maksetuksi. Kiinteistökaupoissa varainsiirtoverosta huolehtiminen jää ostajana sinun vastuullesi.

Muita minun kohtaamiani termejä ovat mm. takaus, vakuus, panttaus, kiinnitys, pantti- ja osakekirja, RS-järjestelmä… Onko sinulla mielessä jokin mainitsemistani tai joku muu asuntoasioihin liittyvä termi, johon kaipaisit lisäselvitystä?

Minun asuntolainani korko ei nouse (?)

Vuoden takaisessa postauksessani kerroin hankkineeni ensimmäisen oman asunnon 22-vuotiaana. Siitä on lähes 8 vuotta aikaa (apua, pyöreisiin vajaa kuukausi – missä paperipussi!), mutta hyvin muistan asuntolainani korkoprosentin. Noin viisi ja puoli, eikä tuntunut missään. Mutta, miltä viiden prosentin korko tuntuisi nyt, kun euriborit ovat jo pitkään pyörineet lukemissa nolla-piste-jotain, tai nolla-piste-nolla-jotain? Paperipussi voisi olla avuksi tässä(kin).

Mihin pienellä ihmisellä on varaa 

Sillä hetkellä kun se unelmien koti on löytynyt, pankista riittää vastaus ”laina järjestyy”. Jes! Ei mitään väliä kuukausierän suuruudella, kunhan se tarvittava määrä rahaa irtoaa käyttöön. Kyllä niistä kuukausittaisista maksuista sitten aina jotenkin selviää, eikö? Näin muistan ainakin itse vuosia sitten ajatelleeni.

Ensimmäinen asuntolainani oli suuruudeltaan 119 000 euroa. Sillä sai vajaat 8 vuotta sitten varsin toimivan saunallisen rivitalokaksion Nummelasta ( = Anssi Kela!). Maksoin lainaa 750 euroa kuussa plus yhtiövastikkeen ja sähkön. Tiukkaa teki. Muistan lainanottohetkellä tuijottaneeni ainoastaan kuusinumeroista lukua enkä niinkään sitä, mihin on kuukausittain varaa ja mitä kaikkien menojen jälkeen jää räpylään. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan kaiketi edelleen pitää sitä, että kuukausierän olisi hyvä olla enintään 30–35 prosenttia nettopalkasta, jotta eläminenkin onnistuu. Hilkulle meni, ehkä vähän nyrkkisäännön ylikin. Ja euroakaan en säästöön saanut. Tai olisin ehkä saanut, mutten laittanut, koska ei muka ollut varaa.

Maksukyky – nipin napin niukin naukin?

Lainanmaksukyvyllä tarkoitetaan sitä, miten suureen lainaan ja kuukausierään on varaa, kun vertaa lainanhoitomenoja omiin nettotuloihin. Yhtä lailla sen voidaan sanoa tarkoittavan myös sitä, selviytyykö lainanhoitomenoista korkojen noustessa. Lisäksi maksukyvyssä arvioidaan sitä, jääkö muuhun elämiseen ja säästämiseen riittävästi rahaa. Itse lisäisin näihin määritelmiin vielä sen, että jos ei aidosti pysty säästämään senttiäkään kuussa, on yksinkertaisesti ottanut liian suuren lainan. Sitä kait se maksukyky, tai tässä tapauksessa kyvyttömyys, loppujen lopuksi tarkoittaa. Näin ehkä omalla kohdallani kävi, ja vasta toisen asuntolainan otettuani 4 vuotta sitten ymmärsin laskea hiukan tarkemmin, mihin ne rahat aidosti riittävät.

No, miten sitä omaa kipurajaa sitten voi testata, esimerkiksi korkojen nousun osalta? Finanssivalvonta opastaa sivuillaan käyttämään omaa lainanhoitokykyä arvioivissa laskelmissa matalan korkotason vallitessa vähintään 6 %:n korkoa lainalle. Aika lähellä muuten sitä lukemaa, joka itselläni oli ensimmäisessä lainassa. Fivan sivuilta löytyy myös havainnollistava laskuesimerkki, joka avaa koronnousun vaikutusta paremmin:

”100 000 euron tasaerälainassa, jonka laina-aika on 25 vuotta ja korko 2 %, on kuukausierä 424 euroa. Jos korko nousisi kolmen vuoden kuluttua lainan nostamisesta kolmella prosenttiyksiköllä, se aiheuttaisi lyhennystavasta riippuen seuraavanlaisia muutoksia lainanhoitoehtoihin: 1) kokonaislaina-aika pitenee 47 vuoteen, ja lainaa on 25 vuoden kuluttua lyhentämättä vielä 68 000 euroa, tai 2) kuukausierä on nostettava 566 euroon.”

Eri korkoprosenttien vaikutuksia omaan lainaan kannattaa käydä laskemassa vaikkapa op.fi:stä löytyvällä asuntolainalaskurilla.  

Voiko oman maksukyvyn ”vakuuttaa”?

Laina-ajan korkokehitystä ei voi ennustaa, kun ei omista kristallipalloa. Ja tuskin se pallokaan kaikkea tietää.  Näin ollen ei myöskään voi varmuudella sanoa, mikä eri korkovaihtoehdoista tulisi lopulta edullisimmaksi. On ehkä kuitenkin hyvä muistaa, että lainan kustannukset kasvavat kun korot nousevat. Ja melko looginen johtopäätös tästä on se, että korkojen nousun vaikutus omaan maksukykyyn on sitä suurempi, mitä isomman osan palkkapussista joutuu käyttämään lainanlyhennysten ja korkojen maksuun.

Oman maksukyvyn voi kuitenkin tietyllä tavalla vakuuttaa suojautumalla korkojen nousulta. Etenkin laina-ajan alussa korkosuoja on tärkeä, koska yleensä kaikki varat on käytetty asuntoon, eikä arvonnousua ole ehtinyt vielä juuri kertyä. Vaihtoehtona on sopia omalle lainalle, tai osalle siitä, pidempi kiinteä korkojakso tai ottaa lainalle vaikkapa korkokatto. Se on eräänlainen vakuutus siitä, ettei asuntolainan korko nouse yli sovitun katon, mutta laskee kuitenkin normaalisti markkinakorkojen laskiessa. Jotainhan se korkokatto maksaa, mutta niin maksaa palovakuutuskin. Ei se talo toivottavasti koskaan pala, mutta uskaltaako ottaa riskiä sen suhteen, että jättäisi palovakuutuksen ottamatta?

Kukin toki arvioi itse sen, mihin rahansa laittaa. Itse haluan myös elää, tehdä ja nähdä – sen lisäksi,  että lyhennän asuntolainaa. Itse lainan maksaminen ei tee minua onnelliseksi, vaan se, minkä lainan ottaminen  ja sen takaisinmaksaminen mahdollistaa.

Lomaterkuin, Hanna

P.S. Kuka muu odottaa alkavaa Vain Elämää -kautta ja Anssi Kelaa yhtä paljon kuin allekirjoittanut? 🙂