Aihearkisto: Talouden näkymät

Verrataanko paremmuutta vain kuluilla?

Mikä on sijoituksen kannalta tärkeämpää pitkällä aikajänteellä, kulu vai tuotto? Taloussanomissa 11.1.2016 nostettiin esille Suomi-rahastojen kuluja ja tuottoja tietyllä näkökulmalla. Tuon tässä esille muita näkökulmia.

#SijoitaSuomeen-hankkeen idea ei ole hintojen lasku, vaan Suomen talouden vauhdittaminen kotimaista omistajuutta kasvattamalla. Hankkeen tarkoitus on edistää suomalaista omistajuutta erityisesti suoran osakeomistamisen ja toissijaisesti rahastojen kautta. Maksuttomalla sijoitustutkimuksella haluamme parantaa suomalaisten talouslukutaitoa. Osakevälityksen ja -tutkimuksen maksuttomuus ovat määräaikaisia ja Suomi-rahastojen pysyvä merkintäkulun poistaminen koski kertamerkintöjä. Jatkuvassa säästämisessä merkintäkuluja ei ole ollut useaan vuoteen.

Itse rahastovertailussa verrataan keskenään hyvin erilaisia Suomi-rahastoja. Joukossa on aktiivisesti hoidettuja rahastoja, aktiivisesti hoidettuja instituutiorahastoja, passiivisia indeksirahastoja ja niistäkin omia instituutiosarjojaan. Lisäksi tyylilajeja on erilaisia: on laajaa yleisindeksi-näkökulmaa, osinkoyhtiöitä, arvoyhtiöitä sekä pien- tai jopa mikroyhtiöitä.

Kaikki nämä on laitettu yhteen muottiin ja erityyppisten rahastojen juoksevista kuluista on laskettu keskiarvot. Vertailutapa kohtelee kulujen osalta hyvin erilailla eri toimijoita, joiden tuotteiden määrät ja tyypit vaihtelevat. Rahastovertailuissa olisi informatiivisempaa vertailla tarkemmin samantyylisiä rahastojen keskenään ja omasta mielestäni mieluummin niitä tuottoja. Niitähän minä ja moni asiakaskin haluaa.

Kuluista kun puhutaan, on aivan luonnollista, että passiivisilla indeksirahastoilla kustannukset ovat alhaisempia. Niin se kuuluukin olla. Mutta mikäli sijoittaja haluaa kotimaiselta osakemarkkinalta erilaisia tyylisuuntia, monessa tapauksessa indeksirahaston tekeminen on haasteellista, esimerkiksi likviditeetin puuttumisen vuoksi tai tekeminen voi olla jopa mahdotonta koko vertailuindeksin puuttumisen vuoksi.

Artikkelissa kaikkien rahastojen tuottoja on verrattu OMX Helsinki Cap indeksiin, vaikka kaikkien rahastojen vertailuindeksi ei ole kyseinen yleisindeksi.  Esimerkiksi OP-Suomi Pienyhtiöt on voittanut vertailuindeksinsä viiden vuoden aikajänteellä keskimäärin lähes viidellä prosentilla vuodessa. Pienyhtiö-rahastoa, jota on pakko hoitaa aktiivisesti, on verrattu laajempiin rahastoihin, joita on mahdollisuus hoitaa passiivisesti. Lopulta jos haemme vain alhaisinta kulua, niin kotimaisen sijoittajan erilaiset rahastovaihtoehdot poistuvat ja jäljelle jää vain indeksirahastoja.

Vertailuissa haetaan useimmiten voittajia ja tässä vertailussa sijat jaettiin alhaisten kulujen mukaan. Jos vertailun tekisi samaisen marraskuun Rahastoraportin viiden vuoden tuottoja vertailemalla, niin OPn Suomi-rahastot saavat yhteensä 32 eri rahaston joukossa sijat 8,10,12 ja 17. Emme voi olla täysin tyytyväisiä omaan suoritukseemme aktiivisena salkunhoitajana, mutta olemme selkeästi rahastojen parhaassa päässä tuoton perusteella.

OP ei ole myöskään unohtanut indeksisijoittajia, meiltä löytyy tällä hetkellä indeksirahastot Pohjoismaihin (hyvää hajautusta monelle kotimaiselle sijoittajalle), Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Aasian. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki henkilöasiakkaamme saavat myös Suomi-rahasto-omistustensa arvoista OP-bonuksia 0,25% vuosittain.

Vaikka emme nyt voittaneetkaan tätä vertailua, koen positiivisena tässä sen, että #SijoitaSuomeen -hankkeemme myötä vertailu tehtiin ja yleisesti Suomeen sijoittaminen sai lisää näkyvyyttä. Kotimaiset pörssiyhtiöt kaipaavat uusia kotimaisia omistajia. Ihan meitä kaikkia.

Joakim Reinius

Toiveiden ja tarpeiden mukaan

Helsingin Sanomat uutisoi viime sunnuntaina Facebook-ryhmästä, joka on nostanut esiin ehdotuksen Haltin sivuhuippu Haldičohkkan lahjoittamisesta Norjalta Suomelle. Lahjoitusideaa on uutisen mukaan perusteltu sillä, että näin Suomi saisi uuden korkeimman kohdan. Toisaalta Norja voisi näin toimien kunnioittaa Suomen itsenäisyyden vuonna 2017 vietettävää satavuotisjuhlavuotta. Ennakkoluulottomia ideoita tarvitaan, ja aika näyttää, piirretäänkö kartat uudestaan. Uutinen antaa kimmokkeen miettiä lähestyvän itsenäisyyden juhlavuoden lahjalistaa tarkemminkin. Mitä Suomi voisi toivoa lähinaapureiltaan, jotta talouskasvu kiihtyisi ja yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuisi nykyistä positiivisemmaksi? Koska kaikkea ei saa ja kohtuus pitää olla toivoessakin, keskitytään olennaiseen. Eli emme toivo parhaiden ruotsalaisten jalkapalloilijoiden vaihtavan kansalaisuuttaan tai norjalaishiihtäjiltä hiihtovoiteita. Ei – toivomme jo ennakkoon sellaisia nopeita ja vahvavaikutteisia toimintatapoja tai materiaalisiirrännäisiä, joiden avulla Suomi saadaan pikaisesti nousuun.

Ensimmäisenä katseet kohdistetaan Ruotsiin, ja valinta on helppo. Ruotsista toivelistalle otetaan kaikki sellaiset toimenpiteet, joiden seurauksena Ruotsin yksityisen sektorin ostovoimaa on saatu kasvatettua ja työllisyyttä parannettua. Ruotsin suurimpien vientiyhtiöiden edustajat voisivat käydä ensi vuonna säännöllisesti Suomessa luennoimassa siitä, millä edellytyksillä on mahdollisuutta kasvaa kannattavasti globaaleilla markkinoilla. Jonkun purkin pohjalta voisi vielä kaivaa Suomeen toimitettavaksi myös työmarkkinaosapuolien konsensushenkistä neuvottelukykyä. Tätä on varmasti jossain olemassa, sillä Ruotsin työmarkkinoilla tänä vuonna toteutuneiden lakkojen määrän pystyy laskemaan eläköityvän sahurinkin kahden käden sormilla.

Ja seuraavana Norjaan. Helpoin ja suoraviivaisin toive Norjan suuntaan olisi toivoa muutamaa öljykenttää. Mutta odotellaanhan nyt kaikessa rauhassa, mitä öljymarkkinoille lähiaikoina tapahtuu, eli mihin suuntaan Yhdysvaltain öljyä ryhdytään kuljettamaan, ja mitä tekee sanktioistaan vapautuva Iran. Laskevassa hintakäyrässä polttaa helposti näppinsä. Mutta Norjahan on esittänyt tavoitteita taloutensa monipuolistamiseksi. Ehdotetaan suoraviivaista vaihtokauppaa, jossa Suomi saa pienen osuuden Norjan öljyrahastosta ja sen tulevista tuotoista. Vastineeksi Suomi luovuttaa Norjalle PISA-tulostenkin todistamaa, vahvempaa ongelmanratkaisukykyä, ja siihen liittyvää sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta.

Norjasta Tanskaan. Tanskan talous on kohdannut, ja esitettyjen arvioiden mukaan kohtaa myös lähiaikoina hyvin paljon samantyyppisiä ongelmia, joiden kanssa Suomi painii parhaillaan. Mutta tanskalainen ruokakulttuuri on, pysyy ja kehittyy. Erityisesti viime vuosina hotelli- ja ravintola-alalla on ollut Tanskassa merkittävä vaikutus yksityisen palvelusektorin uusien työpaikkojen syntyyn. Kun Suomessa on hyvät raaka-aineet ja puhdas luonto, ja luomu on nosteessa, saattaisi tanskalaisen keittiön vaikutteita kopioimalla ja soveltamalla olla mahdollisuudet kasvattaa Suomen elintarvike- ja ruokavientiä merkittävästi. Ja toki Suomessakin voitaisiin edes kokeilla, onko verotuksen muutoksilla vaikutusta siihen, mistä kansalaiset ostavat ruoan kanssa nauttimiaan juomia.

Tanskasta Viroon, jossa esitämme yhteisen lahjatoiveen Baltian maille. Viro voisi pitää perusteellisen johdannon siitä, miten maa on pystynyt viemään onnistuneesti läpi sähköisten palvelujen kehitysprosessin, ja millainen vaikutus sähköisen asioinnin sujuvoitumisella on kansalaisten arkeen ja yritysten toimintaan.

Suomen satavuotisjuhlavuoden pääteemaksi on valittu ”Yhdessä”. Valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan juhlavuoden valmistelussa korostuvat kansalaisyhteiskunnan merkitys ja luovuuden voima. Vapaus löytää ja kokeilla uusia ratkaisuja toteutuu, ainakin subjektiivisesti ja laajasti tulkiten myös yllä esitetyn listan toimenpide-ehdotuksissa.

Markkina, miltä keskuspankkiirin viesti maistuu?

Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti 16.12. ohjauskorkoaan ensimmäisen kerran sitten kesäkuun 2006. Samalla seuraavien nostojen varoitettiin seuraavan nopeammassa tahdissa kuin markkinat odottavat. Mutta ei hätää, todellisuudessa nostojen tahti tulee nojaamaan talouden kehitykseen, eikä puheenjohtaja Yellenin luottamus pankin omiin inflaatiomalleihin ole tällä hetkellä huipussaan. Osakemarkkina tykkäsi viestistä, vaikka myös korot saivat syyn nousta. Viittaus USA:n talouden ulkopuolisten riskien maltillistumiseen oli se hopeinen reunus, joka tarjosi lopulta kaikille jotain.

Väitän, että markkinareaktiot keskuspankkien toimiin ja puheisiin eivät ole useinkaan selitettävissä oppikirjojen avulla, vaan markkinaolosuhteet, joihin ne osuvat, ajavat pitkälti reaktioita. Suhteutettaessa vaikka korkojen suuntaa osakemarkkinaan voi havainnoitsija valita mieleisensä kulman: Korkeampi korko tarkoittaa tulevien osinkojen alempaa diskontattua nykyarvoa, eli matalampia osakkeiden hintoja. Tämä on ollut käänteisesti havainnoitavissa osakkeiden nousuna laskevien korkojen aikakaudella. Kun yritysten ja valtioiden velkakirjat tarjoavat matalampaa korkotuottoa, osakkeet (osingot) vaikuttavat suhteellisesti houkuttelevimmilta. Toisaalta, nousevat korot kertovat talouden vahvasta kehityksestä. Tämä tarkoittaa tietysti yritysten tulosten parannusta. Ja jos tulokset paranevat, osakkeita kannattaa omistaa, eikö?

Fedin koronnostoa ennakoitiin jo syyskuussa. Tällöin perääntyminen luettiin selkeäksi viestiksi kasvun eväiden ehtymisestä ja sijoittajien pako riskisistä kohteista kiihtyi entisestään. Kehittyvillä markkinoilla asiat ainakin ovat hullusti, jos kerran Fed vaivautuu huomioimaan asian. Keskuspankki halusi pysyä ajan hermolla suhteessa globaaliin kehitykseen, mutta päätyikin pilaamaan juhlat. Lokakuussa samaa virhettä ei toistettu, vaan talouden viestittiin kestävän koronnoston joulukuussa. Markkina (joka on vahvistunut elvyttävän rahapolitiikan myötä) tykkäsi viestistä!

Entä tästä eteenpäin? Dollarikorkojen nousu on myrkkyä yhä enemmän dollareissa velkaantuneelle kehittyvien talouksien yrityssektorille. Jos jenkkitalous vetää vahvasti, koronnostoja tullaan näkemään Fedin joka toisessa kokouksessa. Jos taas pitkään ennakoitu inflaatio antaa yhä odottaa itseään (estäen koronnostot), syynä on todennäköisesti globaalin kasvun yskähtely ja kehittyville markkinoille tärkeiden raaka-ainehintojen apatia. Tämä voi johtaa uuteen elvytyksen aaltoon, joka tekee jälleen riskisemmistä sijoituksista houkuttelevia.

Ruotsalaispankit valvojan hampaissa…taas

Kaikkien ruotsalaispankkien osakekurssit ovat kuluvana vuonna jääneet jälkeen Tukholman yleisindeksistä, huolimatta niiden kasvavista liikevoitoista ja muhkeista 5-6 %:n osinkotuotoista. Onko kyse siis korkeista arvostustasoista tai liian kovista tulosodotuksista? Ei. Pankkien arvostustasot ovat erittäin korkeasti hinnoiteltua Handelsbankenia lukuun ottamatta historiallisesti katsottuna melko normaalilla tasolla ja tulokset ovat alhaisen kaupankäyntiaktiviteetin rasittamaa kolmatta kvartaalia lukuun ottamatta olleet odotuksia vahvempia. Vahvalla riskienhallinnalla, palkkiotuottojen kasvulla ja tiukalla kulukurilla pankit ovat onnistuneet kompensoimaan korkokatteisiin kohdistuneet paineet. Taas kerran syytä voidaan etsiä pankkisääntelystä.

Loppukesästä Ruotsin valvontaviranomainen Finansinpektionen kertoi suorittavansa ruotsalaispankkien riskimalleille kokonaisarvion. Kokonaisarvion tulosten seurauksena osa pankeista joutui päivittämään mallejaan eli toisin sanoen luokittelemaan tiettyjä tase-eriä aiempaa riskipitoisemmiksi. Finansinspektionen on jo pitkään ollut yksi ankarimmista valvontaviranomaisista ja siksi ruotsalaispankkien vakavaraisuusluvut ovatkin maailman huippua. Tällä kertaa todellinen huolenaihe kumpuaa kuitenkin Euroopasta.

EU-tasolla osana pankkiunionihanketta halutaan harmonisoida pankkien käyttämää vakavaraisuuslaskentaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri maissa vakavaraisuuslaskennassa käytettäviä riskipainoja tultaisiin muokkaamaan lähemmäs toisiaan. Alun perin hankkeen ajatuksena oli saattaa huteralla pohjalla heiluvien kriisimaiden pankkien vakavaraisuustunnusluvut uskottavalle tasolle. Tosiasiassa suurempi kolhu uhkaa kuitenkin kohdistuvan niihin maihin, joissa pankkisektori on hyvässä kunnossa, ja luottotappiot ovat säilyneet läpi finanssi- ja eurokriisin alhaisina. Syy tälle löytyy siitä, että muun muassa Ruotsissa pankkien taseissa olevat lainat luokitellaan yleisesti ottaen vähäriskisemmiksi kuin esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa. Maalaisjärjellä ajatellen tämä kuulostaa toki loogiselta, mutta se ei täysin sovi yhteen harmonisointipyrkimysten kanssa.

Jonkinasteista riskilaskennan kiristymistä on siis edelleen luvassa ruotsalaispankeille, mutta ei syytä huoleen. Ruotsalaispankit kyllä selvinnevät vakavaraisuusvaatimuksista jatkossakin ja kykenevät maksamaan samalla houkuttelevia osinkoja. Jatkuva sääntelyepävarmuus pitää kuitenkin sijoittajat ja pankit varpaillaan, minkä vuoksi pankkeja ei luultavasti lähivuosinakaan viritetä kovimpaan mahdolliseen osinkokuntoon. Ruotsalaispankit ovat houkuttelevia sijoituskohteita osinkoja hamuaville sijoittajille, mutta finanssikriisin jälkeen alati kiristyvän sääntelyn jatkuminen mahdollistaa tuskin samanlaista arvostuskertoimien kohoamista, jollaista esimerkiksi vakuutusyhtiöiden arvostuksissa on viime vuosina nähty.

 

Rakentaminen on kääntynyt Suomessa 10 %:n kasvuun. Vai oliko se laskuun?

Olen hämmästellyt jonkin aikaa ristiriitaisia viestejä kotimaan rakennusalalta. Välillä rakentaminen on 10 %:n kasvussa, välillä useita prosentteja laskussa. Joskus uusien asuntojen kauppa on hurjassa vauhdissa, joskus kituvassa laskussa. Suuntaa hakevassa taloudessa kaikki näyttää mahdolliselta.

Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen määrä kasvoi Suomessa 9,6 % kesä-elokuussa. BKT kuitenkin laski 0,2 % kolmannella neljänneksellä. Tilasto rakentamisen määrästä perustuu alv-velvollisten rakennusyritysten liikevaihtoihin ja 200 suurimman yrityksen kyselytutkimukseen.

Rakentamisen kehityksestä saa toisenlaisen käsityksen, kun sitä tarkastelee uudisrakentamisen kautta. Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamisen määrä laski kolmannella vuosineljänneksellä 6,5 %. Uudisrakentamisen osuus rakentamisen arvosta on 38 %. Noin 40 % rakentamisesta on tasaista korjausrakentamista ja loput noin 22 % infrarakentamista. Näiden tasaisempien osa-alueiden täytyisi kasvaa hurjaa kaksinumeroista tahtia, jotta yhtälössä päästäisiin lähellekään 9 %:n kasvuvauhtia. Se ei ole mitenkään realistista.

Ristiriitaisiin tilastoihin on vaikea nojata. Toimialalla moni asia on muuttunut, mikä saattaa selittää tilastojen eroja. Rakennushankkeiden paloittelu aliurakoihin on taantumassa yleisempää, jolloin aliurakointiketjun pidentyminen johtaa liian suureen yhteenlaskettuun liikevaihtoon. Rakennusaktiviteetti on keskittynyt aikaisempaa enemmän pääkaupunkiseudulle, missä se on kalliimpaa. Arvo nousee, mutta hintakomponentin aliarviointi voi antaa määrästä liian ruusuisen kuvan. Joidenkin arvioiden mukaan rakentamisesta jopa 70 % tapahtuisi pääkaupunkiseudulla. Lisäksi valtion toimet harmaan talouden vähentämiseksi voivat kannustaa liikevaihtojen raportointiin verottajalle.

Voiko tulevaisuutta ennustaa, jos nykyhetki perustuu arvailuihin? Ennustelaitokset odottavat ensi vuonna rakentamiseen kasvua. Positiivisuuteen on kyllä aihetta, sillä rakennusyritysten luottamus on noussut pohjamudista ja tarjoushinnat ovat nousussa, kun suuria hankkeita on aloitettu. Kaikissa seuraamissani yhtiöissä tunnelmat eivät ole ihan näin positiiviset. Kymmenen prosentin kasvu vaatisi kuluttajan tukea. Se on sisäistä devalvaatiota tavoittelevassa Suomessa kaukainen haave.

http://www.tilastokeskus.fi/til/rlv/2015/08/rlv_2015_08_2015-11-12_tie_001_fi.html

http://www.tilastokeskus.fi/til/ras/2015/09/ras_2015_09_2015-11-25_tie_001_fi.html

Matias Rautionmaa

Ekonomistin joululahjalista talousvuodelle 2016

JoululahjaVuosi sitten kirjoitin blogitekstin, jossa listasin ekonomistin joululahjatoiveita talousvuodelle 2015. Nyt sitä lukiessa huomaan, että monet toiveet ovat toteutuneet kuluvan vuoden aikana. Euroopan keskuspankki lisäsi rahapoliittista elvytystä ostamalla arvopapereita, raakaöljyn hinta pysyi alhaalla koko vuoden ja Suomeen saatiin sellainen hallitus, jonka kärkitavoitteita ovat kilpailukyvyn parantaminen ja julkisen sektorin sopeuttaminen.

Neljäs tavoite koski Ukrainan kriisiä, jossa päästiin jonkinlaiseen pysyvämpään tulitaukoon, vaikka rauhanneuvotteluissa ei ole suuremmin edistytty.

Euroalueen osalta lahjalistan toteutuminen on näkynyt talouskasvun kohentumisena tänä vuonna. Suomen osalta näin ei kuitenkaan voi sanoa, sillä kasvu ei ole piristynyt.

Seuraavassa on ekonomistin joululahjalista talousvuodelle 2016:

•    Venäjä saisi taloutensa kuntoon ja palaisi uudelleen kasvu-uralle. Tämä antaisi vetoapua Suomen viennille ensi vuonna. Suomen vienti Venäjälle on vähentynyt kolmanneksella vuonna 2015 ja edellisvuonna pudotusta tuli 14 prosenttia. Piristyessään Venäjä-vienti lisäisi kasvua koko kansantaloudessa. Positiivinen asia olisi, jos pakotteiden päättymisen osalta löydettäisiin yhteisymmärrys. Viime aikoina Venäjä ja länsi ovat hieman lähentyneet muiden asioiden tiimoilta. Pakotteiden osalta tilanne on vielä ennallaan: ne ovat voimassa.

•    Yhdysvaltojen keskuspankki nostaisi ohjauskorkoa rauhalliseen tahtiin ensi vuonna. Keskuspankin arvioissa on, että ohjauskorko olisi 1,5 prosentin paikkeilla vuoden 2016 lopulla. Markkinoiden odotukset ovat vaisummat. Ohjauskoron nopea nosto vahvistaisi lisää dollaria, ja pääomavirrat suuntautuisivat voimakkaammin Yhdysvaltoihin aiheuttaen heiluntaa kehittyvillä markkinoilla.

•    Työmarkkinoiden kannalta ensi vuosi voi olla käänteentekevä: kuinka hyvin Sipilän hallitus saa maaliin hintakilpailukykypakettinsa ja kuinka edistytään paikallisessa sopimisessa. Työmarkkinoiden joustavoittaminen ja uudistaminen lisäisi ketteryyttä ja tuottavuutta taloudessa, mikä näkyisi ilmapiirin kohenemisena ja parempina talouskasvuodotuksina.

•    Maailmankauppa alkaisi kasvaa ripeämmin ensi vuonna. Teollisuusmaiden kotimaisen kysynnän vahvistuminen tukisi nousevien talouksien vientiä ja viiveellä niiden kotimaista kysyntää. Maailmankaupan vilkastuminen olisi myönteinen uutinen Suomen viennille.

Toteutuessaan tämä lahjalista toisi sekä Suomeen että globaaliin talouteen lisää kasvua ja työllisyyttä ensi vuonna.

Timo Hirvonen