Suomi nousuun – osta kotimaisia tuotteita!

Kymmenen euroa kuukaudessa enemmän kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin voisi tuoda 10 000 uutta työpaikkaa Suomeen

Maamme talouden hakiessa yhä vauhtiaan, mietin usein mitä me kaikki tavalliset suomalaiset voisimme tehdä auttaaksemme maamme yrityksiä luomaan lisää työmahdollisuuksia. Yksi selkeä keino on vanha, mutta toimiva. Ostamalla kotimaisia tuotteita voi jokainen meistä omalta osaltaan luoda lisää työtä maahamme. Oulun yliopiston kansantaloustieteen professori Osmo Forssell on arvioinut, että jos jokainen suomalainen käyttäisi kuukaudessa 10 euroa enemmän kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, kulutusmenot lisääntyisivät 600 miljoonalla eurolla vuodessa. Summa vastaisi noin 10 000 työpaikkaa! Tästä voit lukea lisää Helsingin Sanomien artikkelista. Toki nämä luvut ovat suuntaa-antavia, mutta kaikki kotimaassa tuotettavat tuotteet ja palvelut työllistävät aina tuontituotteita enemmän.

Elintarviketeollisuus tärkeässä roolissa

Elintarviketeollisuus on Suomen suurin kulutustavaroiden valmistaja ja neljänneksi suurin teollisuudenala. Koko elintarvikeketju työllistää Suomessa noin 260 000 henkilöä eli noin 10 % työllisestä työvoimasta. Suomalaiset elintarviketeollisuusyritykset ovat usein pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ne toimivat usein ympäri Suomea ja luovat monelle työtä paikallisesti.

Mitä minä sitten voin tehdä?

Usein ruokakaupassa ostoksia tehdessäni tulee mieleen, missähän tämäkin tuote on valmistettu? Monet meistä ovat hämillään tuotteita koristelevista erilaisista merkinnöistä. Miten kotimaisen tuotteen sitten voin tunnistaa? Kotimaisen tuotteen ja työn tunnetuin merkki on Avainlippu.  Elintarvikkeiden valmistusmaa on myös helppo tarkistaa, koska EU:ssa myytävien elintarvikkeiden valmistusmaa tulee aina ilmoittaa myyntipakkauksessa. Kysyn itse myös usein ravintolassa asioidessani, mikä ruokani alkuperämaa on ja pyydän heitä ilmoittamaan sen jatkossa suoraan jo ruokalistalla. Tehdään siis me kaikki oma pieni hyvä tekomme saadaksemme Suomi nousuun ja ostetaan kotimaisia laadukkaita tuotteita ja palveluita!

Janne Mäkikalli

Selvännäkijä saa paikan

Istuin ystävieni kanssa pokeripöydässä viime viikolla ja miettiessäni uuden blogin aihetta katselin pöydässä näkyviä eri pelistrategioita. Mitä pidempään seurasin peliä, sitä selvemmiksi minulle tuli yhtäläisyydet yritystoimintaan.  Mukana oli pelaajia, joiden tavoitteena oli pysyä pöydässä mahdollisimman pitkään. Jos joku panosti suuren kasan pelimerkkejä pöytään, nämä hyvin suurella todennäköisyydellä heittivät korttinsa pois. Mukana oli tottakai myös kavereita, jotka pistivät kaikki peliin kun paikka tuli.

Yksi pelistrategia oli kuitenkin mielestäni kaikista huonoin. Se oli hitaan kitumisen malli. Nämä pelaajat panostivat aluksi muiden mukana, mutta eivät missään vaiheessa panostaneet loppuun asti, vaan uskoivat aina kaverilla olevan parempi käsi. Nämä kaverit eivät pudonneet pöydästä ensimmäisenä, mutta putosivat kuitenkin. Jos ei missään vaiheessa panosta ja katso peliä loppuun asti, ei voi voittaa.

Sama logiikka pätee myös yrittämiseen. Jokainen onnistunut yrittäjä on jossain kohtaa uraansa joutunut tekemään päätöksen, jossa on ottanut selkeän riskin. Kasvuyrityksillä näitä päätöksiä tulee luonnollisesti vastaan useammin. Tällaista päätöstä tehdessään yrittäjä toivoisi omaavansa selvännäkijän lahjoja.

Yrittäjä on ennustaja. Yrityksen strategia ja siihen liittyvät toiminnalliset päätökset voivat epäonnistuessaan ajaa yrityksen toiminnan kuilun partaalle. Nämä ovat hetkiä, jolloin punnitaan sekä yrittäjän että henkilöstön kykyä toimia kriisitilanteessa. Jäädäänkö voivottelemaan, mitä olisi pitänyt tehdä vai suunnataanko kaikki energia eteenpäin menemiseen.

Yrittäjän ottama riski on aina yksilöllinen. Monet yrittäjät hakevat yritystoiminnasta itselleen ja perheelleen toimeentuloa ja se määrittää riskitason, jolla yritys voi toimia. Näille yrittäjille onnistuminen on tasaisen liiketoiminnan ylläpito ja samalla oman sekä henkilöstön toimeentulon varmistaminen. Nämä pienyritykset muodostavat maamme taloudellisen selkärangan. Meiltä löytyy myös kasvavissa määrin yrityksiä, joiden tavoitteena on kansainvälistyminen ja kasvu. Näiden yrittäjien riskinotto on ja sen myös täytyy olla selvästi kovempaa. Oman yritykseni kuuluu jälkimmäiseen joukkoon ja voitte uskoa, ettei se ainakaan pidennä yöunia.

Suunnittelu, laskeminen ja ennusteet antavat päätökselle pohjaa, mutta kaikkia ei vaan voi ennakoida. Jos kaikkiin mahdollisiin riskeihin varautuu vakuutuksin ja vakuusjärjestelyiden kautta voi huomata, että onnistuessaankin tuotot ovat valuneet suojaamisen kuluihin. Tämä on vähän kuin menisi kasinolle ja pistäisi panoksen sekä punaiselle että mustalle. Kaikki rulettia pelanneet tietävät, että arvatessaan värin oikein saa ruletissa panoksen tuplana takaisin. Toimimalla näin saa mukavaa ajankulua itselleen, kuitenkin niin, ettei mahdollisuutta voittoon ole. Ja ruletissakin nolla on vihreä ja vie pelaajan rahat tällä taktiikalla.

Muistettava on kuitenkin, että kun yrittäjiltä kysytään mikä motivoi yrittämisessä, monien vastaus on oma päätäntävalta tekemiseen. Myös itse nautin tilanteesta, jossa voin tehdä itse päätöksen haastavassa tilanteessa. Oli päätös myöhemmässä tarkastelussa sitten oikea tai väärä.

Toivon näillä ajatuksilla kaikille muille ennustajille oikein tuottoisaa yritysvuotta 2016!

Isko Toiviainen

Kehittyvät markkinat sijoittajien suosikkialipaino

Viime vuosien markkinakehitys on ajanut sijoittajia yhä voimakkaammin samoihin leireihin. Tyypillisessä osakesalkussa ylipainossa ovat esimerkiksi kuluttajatuotteet ja finanssiosakkeet. Alipainoissa sen sijaan ovat energia ja perusteollisuuden nimet ja vuosien heikon kehityksen seurauksena erityisesti kehittyvät markkinat.

Mitkä tekijät ovat kehittyvien markkinoiden alipainon ja heikon kehityksen taustalla? Perinteisesti on ajateltu, että kehittyvillä markkinoilla on demografian ja vaurastumisen ansiosta edellytykset länsimaita selvästi nopeampaan talous- ja tuloskasvuun. Viime vuodet osoittavat kuitenkin, että nopeampaa kasvuvauhtia on yhä vaikeampaa ylläpitää.

Useat kehittyvät taloudet tarvitsevat globaalia kasvua polttoaineekseen. Kiinan väistämätön kasvuvauhdin hidastuminen ja länsimaiden kykenemättömyys nostaa kasvua finanssikriisiä edeltävälle tasolle ovat ajaneet kehittyvät taloudet hidastuvalle uralle. Tällä on ollut vaikutuksensa monen maan budjetti- ja vaihtotaseille, jotka ovat aiempaa heikommalla tolalla, eikä lisävelkaantumisella ole monessakaan tapauksessa mahdollista vauhdittaa kasvua.

Monelle kehittyvälle taloudelle raaka-ainetuotanto on elintärkeää. Öljyn ja teollisuusmetallien hintojen laskulla on raaka-ainetuottajien lisäksi vaikutuksia myös muihin kehittyviin talouksiin. Vaikutukset muualle tulevat lähinnä pääomavirtojen muodossa raaka-ainetuottajien kotiuttaessa viime vuosien sijoituksiaan maailman osake-, korko- ja kiinteistömarkkinoilta budjettiaukkojen paikkaamiseksi. Tämä lisää rahoituksen hintaa ja vähentää likviditeettiä useilla markkinoilla. Monin paikoin vaikutuksia tulee myös esimerkiksi arabimaissa vierastyöntekijöinä olleiden ihmisten aiempaa pienempinä rahalähetyksinä kotijoukoille.

Toinen sijoittajia karkottava kehityssuunta on viime vuosien lisääntyneet poliittiset riskit, kuten Brasilian yhä laajeneva korruptioskandaali, johon valtaa pitävä presidenttikin on sotkeentunut. Toisaalla Venäjän ja Ukrainan tapahtumat, sitä seuranneet Venäjän sanktiot sekä Turkin ongelmat sisäpolitiikassa ja naapurisuhteissa rikkovat luottamusta. Vaikka nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kehittyvillä markkinoilla sinänsä tyypillisistä ongelmista poliittisella rintamalla, eivät ne ole omiaan lisäämään sijoittajien halukkuutta sijoittaa kyseisille markkinoille.

Merkittävän riskin kehittyvillä markkinoilla muodostavat myös markkinaregulaatio ja -rakenteet. Esimerkiksi viranomaisten toimet Kiinan levottomilla valuutta- ja osakemarkkinoilla ovat osoittaneet, että toimintaa avoimilla markkinoilla vasta harjoitellaan ja vahinkoja sattuu. Valuuttakurssipolitiikka on hapuilevaa, eikä sen tarkoitusperiä ole kyetty kommunikoimaan markkinoille. Lisäksi osakemarkkinoiden stabilointitoimet käsittävät mm. osakkeiden myyntikieltoja sekä kaupankäynnin lopetuksia määrittelemättömäksi ajaksi. Nämä epävarmuudet ovatkin saaneet markkinatoimijat siirtämään pääomia muille markkinoille, mistä aiheutuu vain lisää ongelmia.

Hyviä perusteita kehittyvien markkinoiden alipainotukselle on siis helppo keksiä ja näin ollen kehittyvien markkinoiden alipainottamisesta on tullut yksi markkinoiden yleisimpiä näkemyksiä. Pääomavirta ulos kehittyviltä osakemarkkinoilta on ollut erittäin suurta ja tällä hetkellä sijoittajien alipainot kehittyvillä markkinoilla ovat suurempia kuin kertaakaan 2000-luvulla. Tämä on myös painanut kursseja siinä määrin, että arvostuskertoimet eivät ole kovinkaan kaukana historiallisista pohjatasoista. Mikäli öljyn hinnassa olisi havaittavissa vakautumista tai pientäkin nousua ja samalla globaalissa talouskasvussa nähtäisiin merkkejä vauhdittumisesta nykyisiltä erittäin vaimeilta tasoilta, koettaisiin todennäköisesti myös kehittyvien markkinoiden osakkeissa erittäin rajuja nousujaksoja sijoittajien ottaessa alipainoja kiinni. Vastaavia liikkeitä voidaan nähdä yksittäisissä markkinoissa, mikäli poliittisella rintamalla tapahtuisi positiivisia käänteitä.

Pysyvämpään positiiviseen kehitykseen kehittyvät markkinat tarvitsee kuitenkin selvän vauhdittumisen globaalissa talouskasvussa sekä vähintään uskottavan stabiloitumisen raaka-aineiden hinnoissa. OP Varallisuudenhoito pitäytyy edelleen strategisessa alipainossa kehittyvien markkinoiden osakkeissa, vaikka yksittäisissä maissa houkuttelevia mahdollisuuksia onkin nähtävissä. Tällä hetkellä näemme tuottopotentiaalia talouksiaan uudistavissa Intiassa ja Indonesiassa sekä arvostukseltaan edullisissa Kiinassa ja Taiwanissa. Myös Yhdysvaltojen kulutuskysynnästä hyötyvän Meksikon osakkeet houkuttelevat sijoituskohteena.

Fed markkinan ja talousdatan välisessä ristiaallokossa

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed aloitti koronnostosyklin joulukuussa vedoten vahvaan talous- ja työllisyyskehitykseen. Markkinoilla oli jo aiemmin odoteltu Fedin rahapolitiikan kiristymissyklin alkamista, mikä näkyi Yhdysvaltain dollarin trendinomaisena vahvistumisena. USA:n talouden merkitys on korostunut entisestään globaalin talouden ajurina suuren kokonsa ja kehittyvien maiden hidastuneen talouskasvun ansiosta. Toisaalta vahvan dollarin sivuvaikutukset ovat nousseet talousnäkymien selkeiden erojen takia merkittäväksi huoleksi kehittyvien maiden omatessa suuren määrän dollarimääräistä velkaa ja vahvan dollarin ruokkiessa pääomien pakenemista näiltä markkinoilta.

Fedin tavoitteena on yhä jatkaa rahapolitiikan kiristämistä, mistä syystä Fedin jäsenet indikoivat joulukuussa 2015 edelleen neljää koronnostoa tämän ja ensi vuoden aikana. Markkina on jo pidemmän aikaa kyseenalaistanut, monesti hyvällä menestyksellä, Fedin koronnosto-odotuksia. Markkinaturbulenssin myötä Fed on joutunut enenevissä määrin kiristyvän työmarkkinan ja rahoitusmarkkinoiden väliseen ristiaallokkoon.

Fedin rahapolitiikan kiristämisen tielle on noussut muun muassa:

  • Energiahintojen lasku painaa inflaatio-odotuksia kyseenalaistaen Fedin inflaatiotavoitteen saavuttamisen
  • Taalan vahvuus painaa erityisesti vientivetoisen teollisuuden luottamusta ja täten myös talousnäkymiä
  • USA:n talouden kasvaneet ulkopuoliset riskit kehittyvien maiden heikentyneiden talousnäkymien myötä

Fed vetäytyi syksyn aikana jo kertaalleen koronnostojen tieltä vedoten Kiina-riskeihin, joten tilanteen toistuminen ei ole poissuljettu. Näin etenkin silloin, jos nyt nähtävä markkinaturbulenssi jatkuu vielä pidemmän aikaa.

USA:n työmarkkinoiden näkymät jatkuvat kuitenkin positiivisina ja kotitalouksien käytettävissä olevat tulot saavat tukea energiahintojen laskusta. Nähtäväksi jää, heijastuuko teollisuuden luottamuksen heikkous elintärkeisiin palvelu- ja kuluttajasektoreihin.

Koko muu maailma elvyttää ja Fed kiristää rahapolitiikkaansa, joten ottiko Fed liikaa etunojaa poistumalla nollakorkoympäristöstä? Ainakin markkina kyseenalaistaa voimakkaasti koronnosto-odotusten kutistuttua kuluvan vuoden osalta alle yhteen nostoon.

 

Matkailijan muistilista

Tammikuun kireät pakkaset, työmatkalla jäätyneet poskipäät ja navakat lumimyräkät saavat ainakin minut haaveilemaan varpaiden upottamisesta kuumaan hiekkaan, ja vievät ajatukset auringon alla lekotteluun mangomehulasi kourassa. Mikäli pako talvimaasta lämpimän merituulen äärelle palmujen katveeseen ei sovi tällä hetkellä aikatauluihin, maailman houkuttelevimpia kohteita ja ihania lomatunnelmia pääsee fiilistelemään Matkamessuille Helsingin Messukeskukseen tänä viikonloppuna. Sanotaan, että matkan odottaminen on yksi osa lystiä, ja näin se minusta onkin. Lentolippu, oli se sitten miten pitkän ajan päässä tahansa, on hyvä kannustin läpi hyisen vuodenajan.

Seychellit

Seychellit ovat mainio lomakohde, mikäli rentoutuminen meren äärellä kiinnostaa.

Matkalle lähtöön kannattaa valmistautua hyvin, jotta lomalla voi oikeasti lomailla. Kun matkajärjestelyt on hoidettu etukäteen, on lomamoodin päälle kytkeminen huomattavasti helpompaa, ja rentouteen pääsee kiinni jo lentokentällä. Kokemusta reissaamisesta piisaa, olen asunut lähes kaksi vuotta Dubaissa ja matkannut muun muassa Yhdysvalloissa, Argentiinassa, Tansaniassa, Uusi-Seelannissa ja Tokiossa kymmenistä muista kohteista puhumattakaan. En tavallisesti pakkaa paljoa tai huolehdi matkanteosta etukäteen, mutta seuraavat asiat pidän kaikilla matkoillani kunnossa.

Uuden passin hankkiminen on hyvä hoitaa ajoissa, mikäli sen voimassaoloaika on käymässä vähiin. Joihinkin kohteisiin passin tulee olla voimassa jopa 6 kuukautta matkan päättymishetken jälkeen – kannattaa siis tarkastaa, että matka-asiakirjat ovat varmasti ajan tasalla ja voimassaoloaika riittää. Kuva passin henkilötietosivusta kannattaa tallettaa vaikkapa puhelimen kuvatiedostoihin, mikäli passi hukkuu. Rokotteet on myös tarkastettava hyvissä ajoin (usein kuukautta, eksoottisempiin kohteisiin matkatessa 2-3 kuukautta) ennen matkaa.

Matkakassaa on hyvä alkaa kerryttämään saman tien, jotta lomalla voi kuluttaa hieman rennommin. Muutama kymppi kuussa kartuttaa jo mukavaa pääomaa, ja joissakin kaukokohteissa tämän suuruiseen päiväbudjettiin mahtuu ruokakulujen lisäksi muitakin ostoksia. Korttien toimivuus kannattaa tarkastaa myös, ja harvinaisempien maiden osalta on hyvä tsekata, mikäli heti alkumatkalla tarvitsee kohdemaan käteistä. Käteinen on hyvä varata etukäteen, sillä harvinaisempia valuuttoja ei välttämättä ole saatavilla samalta seisomalta. OPsta tilatun valuutan voi noutaa konttorista tai matkan alkaessa Helsinki-Vantaalta. Myös uusi kortti voi olla poikaa, itse hankin ikioman Visan viimekesäisestä Brasilian-matkasta viisastuneena. Korttini ei käynytkään eteläamerikkalaisiin automaatteihin ja meinasin olla pulassa, kun seteleitä tarvittiin niin takseissa, kuin ravintoloissakin.

Vakuutus on matkailijan paras reissukaveri, joka on hyvä skaalata omiin tarpeisiin sopivaksi. Onko mukanasi olevien tavaroiden arvo suuri? Harrastatko matkalla erikoisempia lajeja? Paljon matkanneena sitä on törmännyt ties millaisiin tarinoihin siitä, kun suunnitelmat eivät menneetkään ihan putkeen – kaikkeen ei voi varautua, mutta onneksi ei tarvitsekaan! Kun matkustajat ja matkatavarat ovat vakuutettuja, ei pienistä tai suuremmistakaan sattumuksista tarvitse stressata etukäteen.

Matkailijan ehdoton apuväline: OP-mobiili

Kaikki matkailijalle olennaiset pankki- ja vakuutusasiat hoituvat kätevästi OP-mobiililla missä maailmankolkassa tahansa, jossa älypuhelin saa yhteyden nettiin. Matkakassan tarkastelu reaaliajassa on helppoa, kuten myös rahan siirto ilman avainlukua omien tilien välillä. Säästötilin rokottamiseen turvauduin italialaisessa outlet-kylässä, jossa bongasin pitkään etsimäni trenssin omassa koossani. Se oli löytö, jonka hankinta hymyilyttää edelleen!

Myös Debit-kortin turvarajojen säätäminen reaaliaikaisesti käy OP-mobiililla. Turvarajat on hyvä pitää alhaisena mahdollisen kortin katoamisen vuoksi, mutta tarvittaessa turvarajaa voi korottaa ostohetken ajaksi. Lomaillessa on mukava heittää aivot narikkaan, mutta toisinaan tämä saattaa altistaa unohduksille ja huolimattomuudelle. Mikäli kortti katoaa tai varastetaan, sulkupalvelun numero löytyy sekin OP-mobiilista. Mukana kulkee myös shoppailijan mainio kaveri: valuuttalaskuri!

Mauritius

Mauritiuksen sää oli täydellinen vesileikkeihin, kuten vesihiihtoon ja snorklaukseen.

Vakuutuksille löytyy myös oma osionsa mobiilista. OP-mobiililla pääset tarkastelemaan omia vakuutuksiasi, ja löydät matkavakuutuskorttisi jopa yhdeksällä kielellä. Vahingon sattuessa Vahinkoavusta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet lähes jokaisessa vahinkotilanteessa toimimiseen. Tiedätkö sinä, miten toimia jos lentosi myöhästyy tai matkatavarasi varastetaan lentokentällä? Vahinkoilmoituksen täyttäminen on helppoa ja vaivatonta, ja tulee hoidettua näppärästi ilman viivästyksiä. OP-mobiilista löytyvät myös ulkoministeriön matkailutiedotteet, kätevä toiminto mikäli kohdemaassa sattuu jotain tavallisesta poikkeavaa.

Kun matka-asiakirjat, passi, rokoteet sekä raha-  ja vakuutusasiat ovat kunnossa, on matkalle lähteminen huoletonta ja lähtökohdat loistolomalle kunnossa. Laukun pakkaaminen – se onkin sitten toinen tarina!

OP-mobiilin latausohjeet löydät op.fi:stä, tai voit ladata sen suoraan sovelluskaupasta omalle laitteellesi. App Storeen pääset tästä, Android-käyttöjärjestelmää käyttäville laitteille OP-mobiilin saat ladattua täältä ja mikäli käsissäsi on Windows-puhelin, lataus onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä.

Mikä saisi markkinoiden turbulenssin rauhoittumaan?

Alkaneen vuoden kehitys osakemarkkinoilla on ollut tyrmäävä, kun kalvava epävarmuus on korvannut nollakorkoympäristössä vallinneen tuottojen metsästyksen. Suuret osakemarkkinaindeksit ovat laskeneet voimakkaasti, kun Kiinan rahoitusmarkkinoiden turbulenssi, öljyn hinnan romahdus sekä kasvupelot ovat iskeneet voimalla riskinottohaluihin. Myyntipainetta ovat pitäneet yllä myös raaka-ainetalouksien vararahastot ja sijoitusyhtiöt, jotka ovat myyneet omaisuutta budjettivajeiden tilkkeeksi. Korko- ja valuuttamarkkinoilla vuoden alku on ollut osakemarkkinoita rauhallisempi, vaikka kehittyvien maiden valuutat sekä heikompilaatuiset yrityslainat ovat saaneet osansa markkinoiden pahasta olosta jo ennakkoon.

Leikkasimme osakeylipainoamme tammikuun alussa osittain pitkälti edellä mainittujen syiden vuoksi. Osakkeiden korjausliike on kuitenkin ollut selvästi odotuksiamme voimakkaampi. Myrskyn silmässä katsomme kuitenkin eteenpäin ja arvioimme, mitkä tekijät määrittelevät markkinoiden suunnan lähitulevaisuudessa ja onko viime viikkojen kehityksellä kauaskantoisempia seurauksia.

Vaikka positiiviset uutiset ovat olleet harvassa, uskomme, että seuraavien epävarmuuksien hälveneminen tukisi markkinoiden tunnelmaa ja elvyttäisi sijoittajien kolhittua riskinottohalukkuutta.

Globaalin taantuman väistäminen: Kasvupelkojen ytimessä ovat nyt Kiina, Yhdysvallat, Latinalainen Amerikka sekä öljyntuottajamaat. Heikkous keskittyy teollisuuteen ja teollisuudessa erityisesti energia- ja metalliteollisuuteen. Öljyn hinnan vakautuminen ja teollisuuden ostopäällikköindeksien vahvistuminen lujittaisivat markkinoiden uskoa siihen, että hauras globaali noususuhdanne ei ole päättymässä ennenaikaiseen kuolemaan.

Keskuspankkien tuki: Keskuspankeilla on ollut elintärkeä rooli finanssikriisin jälkeisessä maailmantalouden ”jälleenrakentamisessa”. Nollakorot ja runsas likviditeetti on helpottanut toipumista vaikeimmasta maailmanlaajuisesta taantumasta sitten 1930-luvun. Viestit siitä, että Yhdysvaltain, Kiinan, Euroopan ja Japanin keskuspankit olisivat valmiita reagoimaan heikentyneisiin inflaationäkymiin odotettua elvyttävämmällä rahapolitiikalla, olisivat markkinoille positiivisia signaaleja.

Globaalien pääomavirtojen rauhoittuminen: Keskuspankkien voimakas elvytys on pitänyt systeemiriskin matalana, mutta erityisesti Kiinan pääomapako ja raaka-ainetalouksien vararahastojen ja sijoitusyhtiöiden omaisuusmyynnit aiheuttavat nyt paineita likviditeetille ja yritysten rahoitusympäristö on kiristynyt erityisesti kehittyvillä markkinoilla. Öljyn hinnan vakiintuminen, Kiinan pääomavirtojen rauhoittuminen sekä juanin voimakkaiden heikkenemisodotusten hälveneminen olisivat positiivista paitsi Kiinalle, myös globaalille riskisentimentille.

Erittäin vaikean alkuvuoden jälkeen sijoitusmarkkinoiden pessimismi on nyt suurta. Arvioimme tilannetta kuitenkin rauhallisesti ja mikäli maailmantalous jatkaa kasvuaan, keskuspankit pysyvät markkinoiden tukena eikä rahoitusjärjestelmän vakaus ole uhattuna, on sijoitusvirroilla edellytykset kääntyä takaisin kohti korkeampiriskisiä omaisuusluokkia. Mikäli näin ei kuitenkaan tapahtuisi, olisi käynnissä todennäköisesti sijoituskohteiden uudelleenhinnoittelu vaimean reaalitalouden kehityksen valossa, ilman elvytyksen luomaa lupausta paremmasta.