Avainsana-arkisto: socialselling

Ei mitään tähdenlentoja!

OPlaisten asiantuntijoiden näkyminen sosiaalisessa mediassa on muuttunut selvästi johonkin suuntaan, vai näenkö minä sen vain siksi että

MINULLA ON SUPERSUURET PULLONPOHJALASIT PÄÄSSÄ (se kuuluisa kupla)?

Oletko sinäkin pannut merkille jonkinlaista muutosta? Miten rennosti Erno tuokaan uutta konttoria ja sen henkilöstöä esille sosiaalisessa mediassa. Katso vaikka. Tai miten mielenkiintoisia kirjoituksia OPlaiset asiantuntijat jakavatkaan esim. LinkedInnissä tai Twitterissä.

Tällaiselle aikuiselle keski-ikäiselle miehelle sosiaalisessa mediassa liikkuminen ja sen hyödyntäminen sosiaalisten verkostojen ylläpidossa ja kasvattamisessa vaatii jo hieman huolenpitoa – se ei tule niin automaattisesti, kuin nuoremmille veijareille.

Menen tässä tavoilleni uskollisena henkilökohtaisuuksiin: esikoiseni, kohta aikuinen nuori nainen, on käyttänyt sosiaalista mediaa niin kauan, että näin päivätyön lisäksi vanhempainverkostoissa toimivana en kehtaa edes kertoa (niissä kun on kuulemma jokin ikäraja).

Hän sai ensimmäisen kännykkänsä 1,5-vuotiaana. Ensimmäisen Lenovo-kannettavan 2.5-vuotiaana. Nyt 17-vuotiaana hän käyttää erilaisia työkaluja ihan suvereenisti, oppii koko ajan uusia ja verkottuu uusien ihmisten kanssa eri puolelta maailmaa. Ai niin, ja tekee siinä samalla sosiaalista myyntiä. Ei hän itse ajattele tekevänsä Social Selling – se on luonteva osa hänen arkeaan.

Ia Demi vlogihaaste

Hänen verkostot haluavat kuulla, mitä hän ajattelee esim. muodista, parisuhteista, meikeistä, arjesta, opiskelusta, tulevaisuuden haaveista, jne. Mitä nyt ikinä nuorten mielestä on kiinnostavaa. Heitä kiinnostaa kuulla ja katsoa, mitä hän ajattelee käyttämistään tuotteista ja palveluista sekä kokeilla esim. vinkkejä,  joita hän kanavallaan joskus videoissaan antaa. Kyse on siitä, että seurattava on kiinnostava ja hänen ajatuksiaan ja tekemisiään halutaan seurata sekä jakaa niitä edelleen omiin verkostoihin. Tapahtuu potenssiin kasvua.

Kyse on siitä, että seurattava on kiinnostava ja hänen ajatuksiaan ja tekemisiään halutaan seurata sekä jakaa niitä edelleen omiin verkostoihin. Tapahtuu potenssiin kasvua.

Tämän ovat huomanneet myös erilaiset myyntiorganisaatiot eri puolelta maailmaa. Tyttärelleni tulee tuon tuostakin yhteistyötarjouksia  esim. esitellä vaatteita omalla kanavallaan ja saada samalla hieman taloudellista  hyötyä omaan arkeensa. Yleisö haluaa katsoa, tähti haluaa esiintyä ja sosiaalinen myynti haluaa hyödyntää – win win. Yhteistyötä tarjoavat kauppiaat ovat ymmärtäneet, missä heidän yleisönsä ja kohderyhmänsä elää, verkossa. Se on online. Se on 24/7. Se on nyt.

Jos jostakin olen iloinen, niin siitä että hän ei ole ”myynyt itseään”. Hänellä tuntuu olevan rima korkealla, minkä yhteistyökumppanin hän valitsee itselleen ja mitä ja mistä hän haluaa kertoa videoillaan omalle verkostolleen. Hän avaa paljon itseään ja ajatuksiaan koko maailmalle ja samaan aikaan hänellä on oma linja siitä, mitä hän haluaa kertoa. Yksityisyyden rima on siis asetettu hänelle sopivalle tasolle ja siitä hän pitää kiinni. Toisaalla ei voi olla fiksusti ja toisaalla käyttäytyä aivan tyhmästi. Siitä jää aina kiinni, sosiaalisilla verkostoilla on terävät aistit.

Onko tässä sitten jotain eroa minuun finanssitoimijana?

Väitän, että ei ole. Loppujen lopuksi kyse on siitä, haluanko minä ja haluatko sinä. Minulla ei saa olla rima liian korkealla, muuten pitää pysyä neljän seinän sisällä. Minun pitää olla luotettava, miten muuten voisin olla uskottava viestini kanssa. Ja minun pitää olla aito, miksi muuten olisin mitenkään kiinnostava. Ja minun pitää kuulla! Kuulla sosiaalisissa verkostoissa ja tulla kuulluksi. Aihe B2B. Oma asiantuntijuuteni finanssitoiminnan asiantuntijana. Sekaan voi sekoittua minua henkilönä. Miksi ei voisi? Mikä siinä olisi erona johonkin muuhun?

Ja hupsis, kohta minäkin huomaan tekeväni sosiaalista myyntiä. Ihan ilman että minun täytyy sitä edes tehdä. Siitä tulee luonnollinen osa työtäni asiantuntijana, myyjänä ja finanssitoimijana. Pitää vaan uskaltaa! Jos minä kaiken lisäksi onnistun hurmaamaan sinut, meistähän voi tulla vaikka elinikäiset kumppanit!

Jos se jää tähdenlennoksi, kestää se ainakin koko lennon!

http://taloudessa.fi/author/ernojeskanen/
http://taloudessa.fi/blogi/talouden-ytimessa/ratkaisuja-yrityksille/
https://www.youtube.com/user/iiuskaaw/
http://www.demi.fi/lehti/artikkelit/tassa-ovat-demin-vlogikisan-voittajat

P.S. Minulla on tyttäreni lupa tuoda hänet esimerkkinä kirjoitukseeni

Social Selling, tulevaisuudenko nykypäivää?

Olemme ottaneet ensimmäiset askeleet Social Sellingissä, jota tuomme yhteiseen arkeen eri rooleissa toimivien myynnin ammattilaisten kanssa. Ja ennen kaikkea, asiakkaidemme kanssa!

Tuomme ammattilaisten osaamista ja asiantuntemusta sosiaalisiin verkostoihin hyödyntämällä esim. LinkedInniä, Twitteriä ja taloudessa.fi -blogia. Valmennamme yritysliiketoiminnan osaajia sosiaaliseen kuunteluun ja vuorovaikutukseen suoraan asiakkaiden ja verkostojen kanssa – sinun ja yrityksesi kanssa!

Olemme hakeneet yhteistyöhön sellaisia ammattilaisia, jotka näkevät sosiaalisen median verkostoissa toimimisen yhteistyön paikkana ja profiloituvat oman alueensa ammattilaisiksi. Hyvä yritysliiketoiminnan henkilöbrändi sosiaalisessa mediassa lisää uskottavuutta ja luotettavuutta. Kun asian kanssa on itsekin sinut, sen kanssa on helpompi olla ja elää arjessa. Social Relationship Management korostaa aitoja online-yhteyksiä eri sidosryhmien välillä

Social Selling on tulevaisuuden nykypäivää. Meillä oli kaikki syy hypätä siihen tulevaisuusjunaan kyytiin juuri nyt! Olehan kuulolla, asiantuntijoidemme verkosto kasvaa…

VÄÄRIN! Social Selling on nykypäivää jo nyt! Joko sinä olet hypännyt kyytiin?